maanantai 2. huhtikuuta 2018

Pääsiäisen yhteenveto





Tänä pääsiäisenä olen nauttinut vapaa-ajasta juuri niin paljon ja täysin rinnoin, kuin olisin voinut toivoa. Olen tavannut ystäviä, syönyt ulkona, rentoutunut, nukkunut pitkiä yöunia ja herkutellut suklaamunilla. (Pääsiäisen kinder-saldo: 5.) Kävin myös pariin otteeseen ostoksilla, ja tein muutamia todella hyviä löytöjä. Olen mm. etsinyt itselleni hyvin istuvia housuja ties kuinka kauan, ja vihdoin sellaiset löysin. Löysin myös rikkoutuneiden sandaalien tilalle uudet, nimittäin nyt on enää pari kuukautta kesälomareissuun, ai että sitä on odoteltukin. Tämä tähän väliin tuleva 9 kuukauden tauko lämmöstä on aivan liian pitkä, enkä jatkossa aio antaa käydä näin. Ollaankin jo päätetty ensi talveksi matkakohde, josta kirjoittelen myöhemmin lisää.




Ostin myös uudet viinilasit. Meillä on ollut pitkään Iittalan perus viinilasit, mutta 12 sijaan niitä on enää 3, sillä ovat menneet rikki kaikki pikku hiljaa. Siispä päätin hankkia uudet vanhojen tilalle. Koko settiä en vielä hankkinut, sillä halusin näyttää ne ensin Tuukalle. Täytyy hakea vielä muutama lisää nyt, kun ne olivat ilmeisesti ihan sopivat myös hänen mielestä. Olen niin taitava rikkomaan laseja, etten halunnut ostaa kalliita, siispä päädyin näihin edullisiin Villa Stockmannin punaviinilaseihin.

Blogia tulee päiviteltyä aika harvakseltaan tällä hetkellä, joten kannattaa seurata Instagramissa meikäläisen menoja - löytyy nimellä @kristiinamu. Nyt kun on ollut selän kanssa ongelmia, olen jättänyt kaiken ylimääräisen istumisen pois ja sen takia koneellakaan ei tule oltua työpäivän lisäksi juuri ollenkaan. Onneksi ollaan menossa kovaa vauhtia kevääseen ja valon määrän lisääntyessä ja kesän tullessa tulee varmasti taas enemmän kaikkea mielenkiintoista jaettavaakin.

Reissuja on tiedossa lähitulevaisuudessa, seuraavat reissut ovat Tallinnaan, Bulgariaan, Liettuaan ja Kroatiaan. Näistä tulee varmasti juttua yllin kyllin. Yritän myös kuvailla videoita reissuista ja jakaa ne ainakin IG:n puolella.

Mitä teille kuuluu? Miten pääsiäinen on sujunut? 😘


Sisältää mainoslinkin.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.