tiistai 23. tammikuuta 2018

Sairastumisen pelko

Jo vuosikausia olen pelännyt. Pelännyt ihan hirmuisesti, että sairastun johonkin vakavaan sairauteen. Oletan aina pahinta, kun jokin uusi oire ilmenee. Meidän suku on ollut harmillisen sairas ja kaikenlaista löytyy. Lähimpänä näistä kaikista on ollut syöpä. Äitini sairastui suhteellisen nuorena rintasyöpään, ollessani teini-ikäinen. Siitä tämä kaikki pelko on saanut alkunsa. Muistan kuin eilisen, kun minulle selvisi, että äidilläni on todettu syöpä. Kuulin, kun äitini puhui toisessa huoneessa puhelimessa ja itki. Tämä ei ollut ehkä se paras tapa saada asia tietoonsa. Tällaiset asiat jäävät mieleen hyvin selkeästi, kuin se olisi tapahtunut ihan vasta.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän pelkään. Kun rintojani alkoi vihloa muutama vuosi sitten, olin varma että kyseessä on rintasyöpä. Onneksi sain lähetteen ultraan, sillä lähisuvussa on ollut rintasyöpää. Ultran tulos oli puhdas, ei poikkeumia. Kun napani alapuolella, alavatsassa tuntui sormenpään kokoinen pahkura, kävin ultrassa. Tulos oli puhdas, ei poikkeumaa. Aina, jos ihossani tapahtuu muutos, mieleeni tulee heti ihosyöpä. Kun loppukesästä lääkäri alkoi tutkia vuosia kestänyttä yskää, mieleeni tuli kaikki vakavat keuhkosairaudet. Oletan aina pahinta.

Tottakai tiedostan järjellä, että suurella todennäköisyydellä oireet johtuvat jostain luonnollisesta asiasta, eivätkä ole mitään vakavaa. Mutta kun tätä omaa ajatusmaailmaa ei voi muuttaa niin helposti, vaikka kovasti haluaisinkin elää pelkovapaata elämää. Olen kärsinyt tästä vuosia ja tuntuu, että homma ei helpota vuosien saatossa.

Juuri nyt elän jälleen pelossa. Pari viikkoa sitten vasemman käteni sisäpinta alkoi kihelmöidä ja särkeä kainalon läheltä, imusolmukkeiden alueelta. Säteily jatkui ja ulottui ranteeseen asti. Sormet puutuivat. Vasen leukapieli oli jäykkä ja kaulaan sattui. Olin jo varma, että saan pian sydäninfarktin. Noh, todennäköisesti sydämestä ei ole kyse, sillä olen edelleen tolpillani - tosin kivut ja oudot tuntemukset eivät ole loppuneet. Miksi aina pitää olla jotain? Juuri kun sain mielenrauhan yskästäni keuhkokuvien ollessa puhtaat, alkaa toinen mystinen oire.

Se millisekunnin hetki, kun herää aamulla, on aivan ihana. Kunnes saan silmäni auki ja muistan taas - minussa on jokin vialla. Käsi tuntuu oudolta ja omituinen tunne on levinnyt jo toiseenkin käteen ja kaulalle. Sydämestä ottaa, kun muistan, että taas pitää pelätä.

Tällä kertaa olen pakottanut itseni ajattelemaan, että kyseessä olisi lihas- tai hermopinne, joka aiheuttaa säteilyn kädessä ja sähköiskumaiset tunteet, paineen tunteen kaulalla ja leuassa. En voi aina mennä lääkärille, kun jotain outoa tapahtuu kropassani. Mutta mitä jos tällä kertaa se onkin vakavaa, ja se ehtii levitä tai pahentua, jos en mene ajoissa lääkäriin? Tällaisen ajatuksen kanssa saan taistella ja ahdistua päivittäin.

Nämä oireet alkoivat vuorokausi hieronnassa käymisen jälkeen. Tuolloin molemmat käteni olivat huonossa asennossa ja hierontapeti painoi juuri noihin käsivarsien sisäpintoihin. Ajattelen, että se on aiheuttanut jumin / pienen vaurion kudoksiini ja kun varon käsiäni, jännitän sen vuoksi sellaisia lihaksia joita ei normaalisti tule jännitettyä, ja tästä johtuisi mm. kaulan jännitystila ja paine. Mutta voiko tämä kestää jo pian kolmatta viikkoa? Mitä jos alkamisajankohta oli vain sattumaa?

Samaan aikaan kun mietin, että voisihan siellä lääkärissä käydä jotta saisi mielenrauhan, en luota siihen, että saisin sieltä apua. Lääkäri kuitenkin kehottaa vain seurailemaan vielä ja jumppaamaan - noh sitä tässä olen tehnytkin. En jotenkin enää luota ollenkaan lääkäreihin, en usko että pääsisin esim. tutkimuksiin jos pyytäisin. Ja mitä tässä alkaisi edes tutkimaan? Käsiä, kaulaa, leukaa vai päätä? Niinpä, joskus mietin olenko täysin luulosairas, mutta voisiko todella pelko tehdä fyysisen kivun useampaan kohtaan saman aikaisesti?

Kaiken kukkuraksi voin todella helposti pahoin, jos mietin esimerkiksi hermoston toimintaa, imusolmukkeita tai muuta ällöä ihmis-anatomiaa. Sen vuoksi kun mietin liikaa oireitani, alan voimaan pahoin, heikottaa ja rintaa ahdistaa. Silmissä sumenee ja päähän tulee outoja kipupiikkejä.

Voi että kun olisi loputtomasti rahaa, kävisin yksityisellä kunnon tutkimuksissa jotta saisin olla taas hetken ilman pelkoa, kunnes seuraava oire esiintyy. Muuten tänne kuuluu pelkkää hyvää, mutta rehellisesti sanottuna olen aika rikki tämän pelon ja ahdistuksen takia. Pahinta on se, että kukaan ei oikein osaa tukea asiassa, enkä myöskään halua vaikuttaa valittajalta yhtään enempää, kuin olen jo. Ulkopuolisen on helppo sanoa, että mene lääkäriin, mutta kuten sanottu, en luota että saisin siellä sellaista tutkimusta tai hoitoa, mitä toivoisin. Ehkä sellaista ei edes ole. Enkä jaksaisi taas ravata verikokeissa yms labroissa, juuri kun talvella sain edellisen ravaamisen päätökseen sen pitkittyneen yskän takia.

Nimim. Sairas, "sairas" vai terve?

56 kommenttia :

  1. Voi ei kuulostaa todella ikävältä ja ahdistavalta! Toivottavasti kuitenkin ei olisi kyse mistään vakavasta. Itse olen käsitellyt seuraavanlaisesti sairastumisen pelkoa: Olisin hölmö jos väittäisin etten itse ikinä pelkäisi sairastumista mutta olen tässä vuosien varrella ottanut sellaisen asenteen erään läheisin tapauksen jälkeen että en voi vaikuttaa "kohtalooni". Jos sairastun se on suurella todennäköisyydellä vain huonoa tuuria mihin en voi vaikuttaa mutta sen sattuessa pitää yrittää selvitä ja jatkaa eteenpäin! Ja mitä tulee kaikkiin erilaisiin kiputiloihin kehossa niin olen helpottaakseni omaa oloani alkanut ajattelemaan että kyllä keho oikeasti viestii kun se ei voi hyvin eikä siinä vaiheessa edes epäröi mennä lääkäriin. Ja sitten itsellä on myös auttanut että löytää itselleen "omalääkärin" joka ottaa sinut vakavasti ja tietää taustat ja jolle on aina helppo mennä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Ihana kun kommentoit :) Ja kiva kun jaoit omia mietteitä! Tuo ”keho kyllä kertoo” pitää varmasti paikkansa, mutta minulla, lievänä hypokondrikkona (=sairauden pelkoinen) tuo ei päde, sillä mieli saattaa keksiä ne hälyyttävät merkit. Eli tässä juuri pelottavinta on se, ettei voi luottaa täysin tuntemuksiinsa 😔 Mutta päivä kerrallaan.. ☺️ kivaa iltaa!

      Poista
    2. Sehän se on että ja pitää varmasti paikkaansa tuo mitä sanoit ettei pysty luottamaan tuntemuksiinsa ja se on varmasti todella energiaa vievää :/ yhdellä läheiselläni oli hieman samoja pelkotiloja yhdessä vaiheessa mutta vuosien lääkärissä ravaamisen ja eri lääkkeiden jälkeen hän osasi rauhottua ja jotenki tajusi sen ettei varmaan mistään vakavasta koska edelleen voi hyvin ja kaikki veriarvot sun muut kohdallaan. Itse en kuitenkaan ole ikinä samalla tavalla pelännyt sairautta vaan ehkä pelännnyt enemmän sitä lääkäriin menemistä koska tuntunut aina että sinne pitää mennä jotenkin todistelemaan että on kipeä ja ehkä juuri siitä on muodostunut itselle se ajatus että jos ei tule oikeita fyysisiä oireita kuten kuumetta, kovaa pahoinvointia, oksentelua, huimausta, näköhäiriöitä, sietämätöntä kipua ja jos oireet hellittävät nopesti niin ei ole mitään vakavaa. Ja sitten toisaalta jos oireet vain pahenevat niin sitten pitää mennä lääkäriin, ja mielellään juuri sille oma-lääkärille. Suosittelen sellaista ehdottomasti. Kun löysin sellaisen itselleni niin sain vihdoin lääkityksen kilpirauhas-, päänahka- ja päänsärkyongelmiin, joista olen kärsinyt jo vuosia mutta joiden oireet eivät olleet niin hälyyttäviä, että edes kaikki lääkärit olisivat ottaneet tosissaan. Ei sillä että kovin monesti niiden takia (ennen oma-lääkärin löytämistä) olisin käynyt edes lääkärissä... :D t. iatrofobiaatikko?

      Poista
    3. Onpa hyvä kuulla että sait avun vihdoin! :) kiva kun kävit vielä kirjoittelemassa 😊 hyvää alkavaa viikonloppua! ❤️

      Poista
  2. Voin vaan kuvitella kuinka ahdistavia ajatuksia käyt läpi �� terveys on kuitenkin kaikki kaikessa, eihän sitä ikinä haluaisi että itse tai kukaan läheinen sairastuisi. Jos vielä hetken kestää, niin kannattaisiko vain varata aika lääkäriin, eihän sitä ikinä tiedä mikä helmi sinut siellä vastaanottaa ☺️ Kun ei se murehtiminen tee pääkopallekaan hyvää!
    Melkein tekisi mieli luvata sulle että kyseessä on vaan jonkinlainen jumi yläkropassa! Itsellä oli hiljattain niin jumissa hartiat ja niska, että melkein viikon oli järkyttävä migreeni päänsärky, käsiä kihelmöi, sekä koko alaleuka ja jopa hampaat olivat kipeet!
    Toivottavasti sulla oireet katoaa tai uskallat varata ajan lääkäriin, tsemppiä ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Jessica! Kiitos paljon kommentistasi :) Mä oon pohtinut tässä ensin ihan hierojallakin käyntiä - ainoa vaan että jos se tuli viimeksi siitä niin pelkään että tämä oire pahenee. Mutta jotain varmaan tehtävä jos ei ala helpottaa pian. Kiitos tsempeistä! <3

      Poista
  3. Kärsin itse täysin samanlaisista ahdistus-/paniikkikohtauksista! Tuntuu omituiselta, että en ole ainoa ajatusteni kanssa. Oireet alkoivat ehkä pari vuotta sitten ja vaihtelevat minkäkin kivun ja tuntemuksen mukaan. Joskus pitkiäkin pätkiä ilman ahdistusta ja sitten yhtenä kirkkaana päivänä jossain alkaa tuntumaan ja oma mieli vetää heti pahimmat johtopäätökset ja paniikki on valmis. Ongelmana on se, että vaikka tiedostaa että todennäköisesti kyse on vaarattomasta asiasta, niin asiaa ei oikein itse googlettelemalla pysty selvittelemään ja varmaksi todentamaan.

    Samaiset oireet vas. kädessä rinnassa ja kaulassa oli minulla juuri viime syksynä. Kävin lopulta fysiatrilla, joka totesi vasemman lapani olevan huonommassa hallinnassa ja rintarankani jäykkä. Rullasin selkääni foam rollerilla, söin (ehkä turhaankin) kipulääkkeitä jne. Kyseessä ei siis ollut infarkti vaan todennäköisesti lihasjumi. Jostain lavan alta ja rinnasta löysin muutamia kipupisteitä, joista ajattelin oireiden johtuvan. Nimenomaan puutumista, kihelmöintiä, särkyä, jomotusta ja vihlontaakin. Vaiva kesti monta viikkoa mutta meni ohi. Välillä tunnen, että vaiva uhkaa tulla takaisin ja silloin koitan löytää oikean asennon yläkropastani.

    Tsemppiä! Tiedän minkä asian kanssa painit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, tosi kurja kuulla että siellä on samaa panikointia havaittavissa! Toivon että pääset siitä myös pian eroon, pysyvästi. Hyvä kuulla, että tuon fyysisen oireen aiheutti vain lihasjumi tms. Sitä toivon myös omalla kohdalla :) Kiitos superisti kommentistasi! :)

      Poista
  4. Voi kuulostaa niin tutulta. Itsekin olen panikoinut syksystä saakka rintojen oireiden vuoksi. Lääkärissä kävin ja tunnustelemalla ei löytynyt mitään, enkä itsekään tunne mitään patteja. Fysioterapeutilta sain apua rintarangan kipuun. Edelleen tunnen jumeja kropassa, välillä arkuutta/pistelyä rintalastassa, ajoittain pistomaisia kohtia rinnoissa, toisella puolella arkuutta/kipua/kirvelyä kylkiluissa tai väleissä. Tuntemukset on olleet niin pieniä ja satunnaisia, että olen viikkoja pohtinut mennäkö enää lääkäriin, onko tämä vain jotain lihasperäistä. Samalla ajattelee, että apua, jos onkin jotain vakavaa eikä mene lääkäriin. Välillä ollut muutamia päiviä/viikkoja rauhallisin mielin. Sitte taas tuntee jotain ja alkaa panikointi. Liika tunnustelu ei varmasti myöskään ainakaan rauhoita tilannetta. Järjellä ajateltuna uskoisi, että vakavien juttujen oireet olisi kyllä pahentuneet ja tiheentyneet puolessa vuodessa, mutta oma mieli on niin herkkä ajattelemaan kaikkea muuta. Ikään kuin mikään vaaraton tila ei voisi olla syynä. Olen myös alkanut kiinnittää huomiota kehon muihinki oireisiin. Tätä aiemmin ei ole ollut tällaista ja olenkin kärsinyt lähinnä perusflunssista. Voin samaistua sun tunteeseen täysin ja tiedän, että näiden miettiminen kuluttaa aivan liikaa energiaa, vie aikaa ja elämäniloa. Kaikki uudet, äkilliset oireet vain saa mielen tarkkailemaan, ehkä liikaakin. Olen miettinyt myös, onko tällä stressillä ja pelolla tekemistä tuntemusten kanssa. Tsemppiä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, kuluttaa energiaa - olen kokoajan aivan loppu ja tekee mieli vain nukkua. Mä uskon myös, että vakavan sairauden oireet pahenee ns. nopeasti, joten siihen pitää vain luottaa että sitä tajuaa sitten mennä lekuriin jos oireet tosiaan pahenee. Vaikka sitten menisi turhaan, mutta parempi kai niin. Toivon että sielläkin alkaa pian olo helpottaa <3 Kiitos tsempeistä ja kommentista!! :)

      Poista
  5. Ekaa kertaa kommentoin jonkun blogia, koska koko teksti olis voinut olla mun näppiksen tuotosta. Mulla laukesi vastaava elämää rajoittava sairaudenpelko noin 1.5v sitten, kun mieheltäni löydettiin epäilyttävä luomi, 2 viikon ajan oltiin aivan varmoja, että melanooma on kyseessä (ei onneksi ollut), mutta tuosta lähtien olen pelännyt kaikkia mahdollisia syöpiä, etenkin lymfoomaa, rintasyöpää ja ihosyöpää, ravannut tutkimuksissa ja saanut aina hetken rauhan, kunnes jotain uutta ilmaantuu. Ja juurikin tuo kun ne ilmaantuvat jutut ovat todellisia (joku oire, patti, epäilyttävä luomi), eikä mitään kuviteltua. Ja sitten tuo klassinen, että jos en nyt hakeudu tutkimuksiin niin entä jos kohta on jo myöhäistä. Toisaalta tiedostan että kyse on hypokondriasta/pakko-oireisesta sairaudenpelosta ja tiedän että psyyke lyö kapuloita rattaisiin, vaikka kävisin kerran vuodessa kokovartalokuvauksessa - olisin varmaan kuukauden tyytyväinen, muutta mistäs sen tietää jos siinä 11kk aikana ehtii joku syöpä levitä hoitojen ulottumattomiin :D hakeuduin lopulta psykiatrille ja oon kohta vuoden käynyt psykoterapiassa. Psykiatri totesi että nämä pakkoajatukset ja niitä seuraava jatkuva ihon, rintojen ja imusolmukealueiden tarkkailu ym. ovat kompensatorisia oireita masennukselle, joka kytenyt pitkään ja nyt kolmekymppisyyden kynnyksellä on eskaloitunut tähän järjettömään sairaudenpelkoon, varmaan osittain siksi että nyt olen itse vastuussa elämästäni ja terveys on ainoa asia jota en voi kontrolloida ja toisaalta elän nyt elämässäni (tätä sairautta lukuunottamatta) onnellisinta aikaa, juuri menty naimisiin, oma koti, lapsihaave -> liikaa menetettävää, jotain pahaa on pakko tapahtua ennemmin tai myöhemmin. Lääkitystä söin 6kk, ei juuri apua ollut, mutta hiljalleen tuo psykoterapia alkaa auttaa, lääkitys oli kyllä alussa hyödyllinen että sain ahdistuksen pahimman terän pois ja voimia lähteä työstämään asiaa. Suosittelen hakeutumaan psykiatrin juttusille, työssäkäyvänä nuorena todennäköisesti tulisit saamaan kelan korvaamaa kuntoutuspsykoterapiaa, hintaa jää muutama kymppi per kerta. Tää on todella ahdistava ja elämää rajoittava asia ja sitä ei voi tajuta kuin toinen vastaavaa kokenut, mutta apua on saatavilla ja suosittelen ehdottomasti sitä hakemaan. Itsellään tuo kehä ei katkea -> ahdistus luo pelkoa ja pelot luovat ahdistusta. Netissä on paljon kans keskusteluja tähän liittyen ja niiden lukeminen helpottaa jonkin verran, ikään kuin palauttaa maan pinnalle, mut siinä kohtaa kun paniikki jostain uudesta oireesta on päällä niin sitä on tosi vaikea hallita ja saada mielenrauhaa, tästä syystä etenkin olisi tärkeää keskustella syistä jotka tähän johtavat, koska tuo pelko itsessään on oire ja johtuu aina jostain, tiedostat jo sen että äitisi syöpä oli ainakin yksi tekijä ja varmasti merkittävä laukaiseva tekijä, mutta pelkkä looginen päättely ei aina riitä vaan tarvitaan sitä ammattilaista kaivamaan sieltä sellaisia asioita, joita ei ehkä itse ole osannut edes ajatella. Tsemppiä kovasti, et ole todellakaan yksin ajatustesi kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, kiitos pitkästä ja avoimesta kommentista! Todella paljon tuttuja ajatuksia ja asioita kirjoittelit. Tiedän että mua painaa muutama asia mitä on mm. lapsuudessa tapahtunut, mutta jotenkin koen olevani niiden yläpuolella - ehkä en sittenkään ja nyt alkaa oireilemaan näin hasssusti. Terapiaan meno tuntuu aivan äärettömän vaikealta ja rankalta, mutta uskon että siitä olisi apua. Kiitos vielä kun jaksoit kirjoitella näin pitkästi! :) Tsemppiä sinnekin! <3

      Poista
    2. Tässä kommentissa oli paljon asiaa! Itsekin vuoden terapian (eri syistä tosin) läpikäyneenä voin sanoa, ettei mikään ole ikinä auttanut niin paljon. Terapia oli paras sijoitus koskaan! Tsemppiä! ❤️

      Poista
    3. Kiitos! Ihana että olet saanut apua terapiasta! Jään miettimään asiaa ☺️🙏🏻

      Poista
    4. Voi sinua <3 Kuulostaa tosi raskaalta. Tunnistan asian, josta puhut, koska myös oma äitini on sairastunut samaan sairauteen kuin sinun. Minäkin kannustaisin menemään juttelemaan ammattilaiselle. Oli syy mikä hyvänsä ja diagnoosia tai ei, niin voit selkeästi huonosti ja sille pitää tehdä jotain <3 Tsemppiä kovasti ja kiitos kun jaoit tämän asian!

      Poista
  6. "Ihana" tietää, etten ole yksin! Mulla on aina sairastuessa vähän sama juttu: pelkään aina pahinta lähipiirissä tapahtuneiden juttujen takia. Varsinkin kaikki ihonmuutokset tai oudot pahkurat on pahimpia. Sitä vielä yleensä alkaa lietsoa itseään "olikohan tää ennen tällainen? ei kyllä varmasti ollut! vai oliko? no ei se varmaan mitään ole. mutta entäs jos onkin..." ja tätä vaan jatkuu. :D En oikein osaa antaa mitään konkreettista vinkkiä tähän pelkoon. Jotenkin sitä saa aina järkeiltyä itselleen asiat parhain päin, mutta välillä on tosi ikävää, kun kivoja hetkiä varjostaa oma mielikuvitus. Tsemppiä kuitenkin, koitetaan olla positiivisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä on näköjään paljon, helpottavaa mutta surullista :( Kiitos tsempeistä ja kommentista, toivon että sinullakin helpottaisi tilanne pian! :)

      Poista
  7. Mä niin pystyn samaistumaan tähän postaukseen! Mulla on täysin samanlaisia ajatuksia ja pelkoja, mutta erilaisia oireita. Mun "heikkokohta" on aina ollut kurkku/nielu. Saan tosi usein viruksen aiheuttamia nielutulehduksia eli oikeestaan joka toinen kuukausi mun nielu punoittaa, nielurisoihin tulee muutamia valkosia peitteitä ja nielaisu sattuu.. ilmesesti tää on jo kroonistunut ja virus iskee vähän väliä. Ja tän lisäks mun suun limakalvot on tosi herkät eli niihin tulee helposti rakkuloita ja haavaumia. Mua aina ahdistaa, että mulla olis joku vakavampi sairaus ja oon tosi vainoharhanen varsinkin sillon kun oireita on. Oon onneks menossa pian erikoislääkärin luokse, joten toivottavasti se laittais mut johonkin kurkun kuvauksiin tms.. inhottaa olla kokoajan pelossa :( Eikä asiaa auta se, että sormin tunnusteltaessa tuntuu joku ihme pieni kyhmy kurkun kohdalla.. mutta eiköhän tää tästä! Pitäis osaa vaan nauttia niistä pienistä asioista elämässä, olla kiitollinen jokaisesta päivästä ja olla onnellinen ettei asiat (ainakaan vielä) oo tän pahemmin! :) Sit jos joku vakavampi juttu tulee joskus omalle kohdalle, niin ei auta muu kuin taistella sairautta vastaan. Onneks esimerkiks syöpiin on nykyään suht hyvät hoidot!

    Kaikkea hyvää sulle tulevaan ja ennenkaikkea terveyttä ja jaksamista! <3 Ja kiitos ihanasta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Suur kiitos kommentista ja tsempeistä. Samoin sinulle! ❤️ Ja toivon että saat vastauksia erikoislääkäriltä! :)

      Poista
    2. Kiitos! :)

      Pakko muuten kysyä, että onko sulla tapana myös googletella omia oireita? Ite teen tätä jatkuvasti ja tuntuu et tieto lisää tuskaa. Tosin googlettelu ei kyllä kannattaisi, kun melkeen kaikki pienetkin oireet sopii mihin vaan sairauteen..

      Poista
    3. No on! Veikkaan että liian moni tekee sitä 😩 ei helpota oloa ainakaan 😅

      Poista
    4. Sama juttu. Tieto todellakin lisää tuskaa. Syöpä ei yleensä ole kipeä, MUTTA voi kuitenkin aiheuttaa joskus kiputuntemuksia = paniikki, sillä minullahan varmasti on juuri tämä harvinainen muoto, joka on ehkä yhdellä 10 000:sta oman ikäisestä. Huoh 😏

      Poista
    5. No älä muuta sano! Tottahan toki se osuu juuri itseen 😩😅

      Poista
    6. Hei Anonyymi! Kannattaa käydä hyvällä korva-, kurkku- ja nenälääkärillä. Mulla oli kroonistunut juurikin tuo kurkkuhomma eli nielurisoissa muhi aina joku pöpö, joka vain odotti, että pääsee jylläämään. Olin melkein joka kuussa kipeä, ja kaikki alkoi yleensä jäätävällä kurkkukivulla. Ratkaisuna itselleni toimi nielurisojen leikkaus. Muutamien kuukausien päästä pahoista flunssista ja jatkuvista sairasteluista ei ollut tietoakaan. Tsemppiä!

      Poista
  8. Kuulostaa hyvin tutulta! Olen itse syöpäosastolla töissä ja pohdin viikoittain samankaltaisia asioita. Jokainen erikoisempi tuntemus kropassa on mieleni mielestä automaattisesti syöpä. Diagnosoin itselleni mitä kummallisempia sairauksia kerta toisensa jälkeen. Tieto tosiaankin lisää tuskaa, kun kuulee työpaikalla potilaideni sairastumistarinoita.. Vaikka niinhän se on ettei tietenkään heti saisi olettaa pahinta. Mutta samojen asioiden kanssa täällä myöskin siis kamppaillaan. Tsemppiä kuitenkin sinullekin! -viivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Oi, sinulla on rankka työpaikka, jaksamista sinne 💪🏻 Kiitos tsempeistä, samoin!

      Poista
  9. Tiedän tasan miltä susta tuntuu ja mitä käyt päivittäin läpi. Reilu 10 vuotta enkä ole "tervettä" päivää nähnyt, ja olen 27-vuotias. Elämä menee vain murehtimiseen. Nyt kun minulla on lapsi, pelkään kokoajan onko lapsella joku vikana. Tämän kaiken stressin seurauksena odotan juuri kokeiden tuloksia. Niin mistä? Sydämen vajaatoiminnasta. En olisi ikinä tuollaista diagnoosia osannut pelätäkkään, mutta lääkäri halusi senkin poissulkea. Nyt olen aivan varma että minulla on se enkä kestä odottaa huomiseen. Ainoa, mitä minulla ikinä on oikeasti diagnosoitu on kilpirauhasen vajaatoiminta sekä yllätys yllätys - paniikkihäiriö.

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Maarit! Tosi ikävä kuulla että kärsit peloista! Toivon sulle paljon tsemppiä ja voimia. Tulethan kertomaan huomenna miten kävi ❤️

      Poista
    2. Kaikki arvot olivat kunnossa, huh! Saa nähdä mihin kokeisiin seuraavaksi haluan.. Hengenahdistus taisi siis eniten olla henkistä. Suosittelen muuten ihan terapiassa käymistä, itsekin olen käynyt peloistani juttelemassa ja sieltä on kyllä saanut apua tähän pelkoon ja siihen miten sitä voisi hallita :)

      Poista
    3. Mahtavaa! Nyt vaan rennosti eteenpäin <3

      Poista
  10. Moi. Kuulostat ihan minulta. Tommosen luulosairauden kans on raskasta olla. Mä olen kans epäillyt itselläni olevan kaikki maailman taudit eri syövistä reumaan ja aivoinfarkteista als:n. Oon ravannut julkisella puolella tk:ssa ja sairaaloissa niin paljon että en oo enää kehdannut ees sinne mennä. Ja sitten oon mennyt yksityiselle ja sinne onkin palannut satoja ja taas satoja euroja.

    Mä kans järjellä tiedistan eri oireiden ilmaantuessa että tää on ihan normaalia ja johtuu esim. niskajäykkyydestä. Mutta sairauspaniikki vie vaan järjen mennessään. Monesti ajattelen että en nyt mene lääkäriin ei tää kuitenkaa oo mitään. Ja seuraavalla sekunnilla aattelen että jos tää onki varhainen syövän oire ja en mene näytille niin tää ehtii levitä. Tiiän että psykosomatisoin itselleni oireita, eli kun keskityn kuulosteleen ja tunnusteleen kehoani niin huomaan jokaisen sydämen muljahduksen ja rasvapatin. Sitte googletan epäilemäni taudin ja kohta huomaan että mulla muuten on niitä muitakin oireita. Yks lääkäri sanoi hyvin että "mieli ja keho on kokonaisuus; mitä tapahtuu mielessä vaikuttaa kehoon ja päinvastoin".

    Oon monesti meinannut mennä psykologin juttusille tän pelon kans mut nyt on taas hyvä kausi. Mulla siis menee jotenki aaltoillen tää oireilu, välillä mulla on kaikki taudit ja välillä pelot lähes katoaa.

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui miten inhottavaa 😖❤️ Hyvä että nyt menee paremmin! Kiitos ja sinne myös paljon tsemppiä!

      Poista
  11. Mä oon nuorempana pelännyt todella paljon eri sairauksia ja sain pelkojeni takia paniikkikohtauksiakin. Henkisesti se oli todella raskasta, kun pelko oli läsnä oikeestaan 24/7, ainoostaan nukkuessa en muistanut pelkojani. Yhtenä esimerkkinä, mulla on ollut rintaranka niin pahasti jumissa, että se aiheutti kipua, jonka luulin olevan jotain vakavaa, koska kipu tuntu vasemman rinnan kohdalla.

    Nykyään se järkyttävä sairauksien pelko on onneksi helpottanut. Aloin mm. harrastamaan liikuntaa enemmän, jonka ansiosta tunnen oman kehoni paremmin ja liikunnan kautta heräsi myös kiinnostus siihen miten ihmisten keho toimii ja kuinka lihaksistossa "kaikki vaikuttaa kaikkeen". Keho on myös siitä mielenkiintonen, että se pyrkii kompensoimaan kireyksiä eli, jos vaikka oikea hartia on kireä, keho vetää kaularankaa oikealle, jolloin niska kompensoi ja vasen puoli niskasta kiristyy. Monet kiputiloista usein johtuukin siitä, että on joku lihas jumissa, hermopinne yms. ja ne jumit voi olla aika yllättävissä paikoissa aiheuttaen kipua jossain muualla.

    Ajatusmaailma on vaikea muuttaa, mutta se on mahdollista. Mä en enää ollenkaan googlaa oireitani vaan yritän aina järjellä ajatella mistä ne mahdollisesti vois johtua. Viime viikolla kärsin päänsäryistä, jotka kaikesta päätellen johtu siitä, että niska ja hartiat oli todella pahasti jumissa. Venyttelin paljon koko kroppaa ja kivut helpotti. Edelleen joku piru mun päässä yritti huudella, että ehkä se onkin jotain vakavaa, mutta päättäväisesti ajattelin asiaa järjellä. Mulla se aikoinaan autto, että halusin todella paljon päästä mun peloista eroon ja opetella uuden ajattelutavan. Se vei aikaa ja edelleen välillä on parempia kausia ja välillä huonompia, mutta voiton puolella ollaan. Myös se pisti ajattelemaan, kun mun vajaa 60-vuotias isä sanoi, että hän on elänyt noin pitkään ja, jos hän olisi kaikkia oireita ja kolotuksia alkanut pelkäämään ja murehtimaan yhtä paljon kuin minä niin eihän hän olisi muuta ehtinyt tekemään.

    Kaikki ihmiset on tietysti yksilöitä ja jokaiselle voi toimia eri tavat mitkä auttaa sairauksien pelon hallintaan. En siis tiedä auttoko tää kommentti yhtään, mutta ehkä tästä oli edes vähän apua :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Kiitos pitkästä kommentistasi! :) Tätä täytyy tosiaan itse kehittää tätä ajatusmallia ja yrittää saada mielenrauha ettei mene pahemmaksi. Tuo on totta että toinen puoli aina kompensoi, tuttua valitettavasti! :) Kivaa päivää!

      Poista
  12. Kuulostaa kurjalta ja ah niin tutulta. Itsellä vastaavanlaiset pelot johtivat aikanaan inhottaviin paniikkikohtauksiin. Pitkään pelkojen kanssa sinnittelin, kunnes viimein pakotin itseni varaamaan terapia-ajan, josta seurasi sitten muutaman kuukauden terapiajakso, jossa näitä pelkoja käsiteltiin. Itselle siitä oli ainakin tosi paljon apua. Kun tuntui että niihin aikoihin koko elämä oli yhtä sairauden pelkoa ja lääkärillä juoksemista. Terapiassa sain myös diagnoosin lievästä pakko-oireisesta häiriöstä, eli OCD:stä (kuulemma usein sairauden pelko ja OCD kulkee käsi kädessä).

    Mitään lääkkeitä en syönyt, vaan pelkkä terapiakeskustelu auttoi tosi paljon omalla kohdallani. Voin sitä siis täydestä sydämestä suositella, jos pelot oikeasti alkaa haittaamaan elämää.

    Tsemppiä, et oo asian kanssa yksin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, tosi tylsää että olet kärsinyt asiasta :( Olen myös lukenut tuosta että sairauden pelko ja OCD kulkevat usein rinta rinnan.. Ihanaa että sait apua!! :) Kiitos tsempeistä!

      Poista
  13. Tunnistan niin tuon tunteen. Tässä oon jo monta päivää ollut ihan välillä paniikissa, kun on välillä tunto hävinnyt toisesta pikkusormesta. Todennäköisesti siis vaan hartia niin jumissa, mutta silti ajattelee heti että on jotain aivan kamalaa ja pakko mennä lääkäriin! Kun pystyy olemaan hetken ajattelematta niin minulla auttaa ainakin... Mutta sitten jostain se ajatus taas hiipii ja alkaa rintaa puristaa, että nyt minussa on jotain vikana. Kiitos sinulle kun kirjoitit tästä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo että vain yksi sormi puutuilee on tosi todennäköistä että kyse on juurikin jumeista. Koitetaan rentoutua näiden pelkojen suhteen. Kiitos kun kommentoit <3

      Poista
  14. Moikka! Nyt oli pakko tulla kommentoimaan. Itselläni alkoi samat tuntemukset reilu vuosi sitten. Olimme juuri ostaneet ensimmäisen oman asunnon ja kun kaikki sen kanssa meni niin hyvin, tuli tunne että nyt varmasti jotain pahaa tapahtuu. Aloin saamaan sydämen tykytyksiä, tarkkailemaan kehoani ja kurkussa oli palan tunnetta. Heti pienestäkin oireesta/kivusta olin varma, että se on jotain vakavaa. Tämän myötä olen saanut muutamia paniikkikohtauksia joita ensin tietenkin luulin sydäriksi.. Ahdistukseen liittyy myös pelko läheisistä, että heille tapahtuu jotain ja inhottavinta on että nämä tunteet korostuvat aina sillon kun mukavaa tai kaikki niin hyvin kun voi olla. Olen käynyt nyt vuoden sisään verikokeissa (laajat) jotta sain itselleni edes vähän mielen rauhaa.. Arvot olivatkin erinomaiset. Nyt alkuvuodesta kun sain pitkästä aika paniikkikohtauksen päätin, että näin ei voi jatkua kun en voi nauttia enää elämästä samalla tavalla. En jaksa enää iltoja kun ahdistaa ja muutenkaan tätä "elämänpelkoa". Niinpä otin työterveyteen yhteyttä ja sain ajan psyklogoille jolla kävin ensimmäisen kerran tiistaina. Jo heti kun sain ajan varattua, olo keveni hiukan. Suosittelen oikeasti ottamaan yhteyttä työterveyteen/lääkäriin jotta pääsisit puhumaan ajatuksista, koska elämä menee muuten ihan pelkäämiseksi. Läheisenikin aina lohduttavat, että pelkäät koko elämäsi ja välttämättä mitään koskaan ei tapahdu.

    Toivottavasti pääsemme molemmat pelosta eroon. Yksi asia kannattaa lopetta ainakin heti, googlailu! Itse olen sen saanut lopetettua. Kaikkea hyvää sulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kun jaksoit kommentoida! :) Nämä kommentit helpottaa jo suunnattomasti. Onneksi sinullakin on jo helpottanut olo! <3

      Poista
  15. Voi Kristiina! Voisi olla suoraan minun kynästäni kirjoituksesi! :’( Olin ennen aivan samanlainen. Elin vakavan sairauden pelossa ja jokaisen oireen kävin tutkituttamassa lääkärillä. Olen käynyt lukuisissa uä-tutkimuksissa, luustokartassa, magneettikuvassa, varjoainekuvassa... You name it! Ja tilanne oli aina niinkuin sinullakin; edellisen oireen mentyä seuraava alkoi. Koin pelkoni välillä niinkin ahdistavana että kävin psykiatrisen sairaanhoitajan luona juttelemassa. En kuitenkaan saanut pelkoani lieventymään saati katoamaan, sitä perimmäistä syytä kun ei pelolleni ole saatu selvitettyä.
    Kaikki muuttui, kun 3 vuotta sitten synnytin esikoiseni ja elämäni täyttyi pienestä ihmisenalusta josta tuli minulle tärkein asia maailmassa. Sen jälkeen en ole kuunnellut kolotuksiani niin tarkkaan, eikä siihen ole ollut samalla tavalla aikaakaan. Huolta on edelleen, mutta eri muodossa :) Huoli lapsesta on niin kova, että omat oireillut siinä helposti jäävät taka-alalle. Ja hyvä niin, mieli on keveämpi kun ei jokaisen vihlonnan tai kivistyksen takia tule otettua stressiä. Tsemppiä sulle Kristiina! T. Lukija, sieltä ”alusta asti” :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Ihana että kommentoit ❤️ Ja hui miten pitkään olet mukana kulkenut! Kiitos 😊 Tosi kiva kuulla että lapsen saaminen on helpottanut panikointia. Kiitos tsempeistä, kyllä tämä tästä!

      Poista
  16. Minulla muuttunut tämä täysin päinvastoin, minulla oli mystisiä oireita, niin pahoja kipuja että oksensin, mutta vikaa ei löytynyt. Ei moneen vuoteen. Lopulta joku lääkäri tajusi kissani kynsien jättämistä pienistä arvista että sairastan harvinaista sidekudossairautta. Sairaus on perinnöllinen, mutta olen saanut sen geenimutaationa. Aluksi se pelotti, lopulta se helpotti. Minut on leikattu 7 kertaa erilaisten syntyperäisten vikojen ja kulumien takia (olen 27v) ja nyt tulossa yksi iso leikkaus lisää.
    Mutta tämän ensimmäisen diagnoosin jälkeen sairauksia on tullut aika monta lisää. Nyt en enää välitä uusista oireista, koska en enää jaksa välittää niistä. Vedän todella vahvoja kipulääkkeitä, joiden vaikutus on siis ympäri vuorokauden. Joten kaikkea "uutta" kipua en edes tunne.
    Saattaahan sekin periaatteessa olla pelkoa, etten halua enempää sairauksia. En halua myöntää itselleni että taas on uusia vaivoja, jotka tarkoittaa taas uusia diagnooseja.
    Kaikkea hyvää sinulle Kristiina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Ikävä kuulla että sinulla on tuollainen sairaus ja että joudut syömään lääkkeitä :( kiitos sinulle myös paljon pelkkää hyvää ❤️😊

      Poista
  17. Hei,

    Ei niinkään liity kyseiseen pelkoon vaan sinun oireisiin. Eikä tarkoitukseni ole missään nimessä pelotella vaan tarkoitan, että ymmärrän luultavasti sua melko hyvin, liittyen uusimpii oireisiin.

    Mulla niska kramppasi/veti suonta pari päivää ennen uutta vuotta. Käsi puutuili ja muutama pvä sen jälkeen kädestä katosi tunto, pää ei kääntynyt, kipu oli melko sietämätön ja muita "pienempiä" oireita. Ennen en olisi huolestunut mutta pikkusiskoni 20v, sai viime vuonna pari veritulppaa minkä seurauksena häneltä poistettiin ylin kylkiluu leikkauksessa. Hänen oireensa olivat samankaltaiset kuin minun tällä hetkellä ja siksi se säikäytti. Menin lääkäriin ja kerroin taustoista ja pääsi ns.tutkimusputkeen. Lääkkeiden avulla pääsin takaisin töihin parin vko jälkeen mutta käsi ei toimi normaalisti vieläkään. Tällä hetkellä tutkimukset jatkuvat ja epäilynä on TOS.

    Sinuna kävisin esim. toisella lääkärillä, koska itse en pystyisi noin pitkää aikaa olla niin että asiaa ei tutkita.. toivottavasti selviäisi mahdollisimman pian! Tsemppiä!❤

    Elisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä! Hyvä että pääsit hoitoon! :) kuinka nopeasti kätesi meni toimintakyvyttömäksi?

      Poista
    2. Joo siitä olen kyllä kiitollinen ja toivon, että asia selviää. Kolmen päivän päästä ei pysyny enää oikeen mikään kädessä ja samana päivänä menin lääkäriin. Olen toimistotyössä niin en pystynyt hiirtäkään liikuttamaan ilman kipuja.

      Toivottavasti sullakin asia selviäisi pikaisesti.

      Elisa

      Poista
    3. Heippa! Kiva kun kävit vastaamassa 😘

      Poista
  18. Minulla on helpottanut seronil-lääke sekä psykologin kanssa juttelu. Rohkaisen hakemaan apua sillä et ole ainoa. 🙂
    -MM

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Onpa hyvä että olo on helpottanut 😊🙏🏻 Kiitos!

      Poista
  19. Vainoharhaisuutta se vain on. Ja huomion keräämistä. Lääkärit kiittävät, rahaa tulee.

    VastaaPoista
  20. Mä en ole ikinä sen suuremmin pelännyt sairastumista, vaikka tiedostan ilman muuta sen riskin ja olen myös sairastanutkin. Mua taas ahdistaa kontrollin menettäminen. Oon usein ollut elämässä siinä tilanteessa, että vaikka teenkin kaikkeni, niin kaikki langat vaan putoaa käsistä, eikä mikään ole mun hallinnassa. Tuo jatkuva ahdistus on tosi kuluttavaa. Tsemppiä sinne ja mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sinne myös kivaa viikonloppua ja tsemppiä!! :)

      Poista
  21. meillä on ollut isäni suvun puolelta astmaa ja keuhkosyöpää, mm. ilmansaasteista johtuen. Tämän takia aion itse yrittää vältellä matkakohteita joissa on usein ja runsaasti fotokemikaalisia savusumuja. Itsekin saan ilmansaasteista oireita, siis enemmän kuin jostain kadun pakokaasuista tms. On kuitenkin hyvä tietää mitä voi tulevaisuudessa olla, niin osaa elää sen mukaan, pahempaa olisi täysi tietämättömyys

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri ☺️ Mukavaa päivää!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.