keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Minäkö kolmekymppinen?

Selfieiden ottaminen ei lopu varmasti kolmekymppisenäkään! 😄


Reilut kolmisen viikkoa ja mittariin läsähtää 30 vuotta ikää. Hullua. 30 on se ikä, jota miettii aina niin kaukaisena. Juuri nyt se ei tunnu lainkaan kaukaiselta, olenhan periaatteessa jo melkein kolmekymppinen, kun vuotta 29 on kulunut jo 11 kuukautta. Se on jännä, miten ajattelee elämän muuttuvan tietyissä pisteissä: naimisiinmeno, 30 vuotispäivät jne. Mutta ei se muutu. Ei elämä muutu yhtäkkiä. En tiedä miksi edes ajattelin niin joskus, enhän edes halua sen muuttuvan. Itse me teemme näistä asioista isoja, aika kuluu aina, miksi ei sitten miettisi että elämä muuttuisi yhtäkkiä kun täyttää vaikka 27,5 vuotta? Niinpä. Ihan hassua.

En ole koskaan asettanut itselleni tavoitteita siitä, mitä tulee olla ja saavuttaa ennen kuin täyttää kolmekymmentä. Mielestäni sellaiset asiat ahdistavat ja ovat aivan epärealistisia, eihän me voida koskaan tietää mitä tapahtuu, tai mitä ei tapahdu. Siksi on mielestäni turhaa asettaa tavoitteita jollekin tietylle iälle.

Miksi tunnen noloutta, kun sanon, että olen täydellisen tyytyväinen siihen, mitä olen 30 vuotiaana? Tiedän monia, jotka haluavat tehdä asioita ennen kolmeakymppiä, olla tai saavuttaa jotakin. Siksi koen huonoa omaatuntoa tietyllä tapaa siitä, että koen olevani tyytyväinen. Ehkä se, että olen tyytyväinen, johtuu myös siitä, että en nimenomaan ole asettanut tavotteita - ehkä jopa liian suuria sellaisia.

Mitä tähän lähes kolmeenkymmeneen vuoteen sitten on mahtunut? Aloitetaan ihan alusta. Kaikkea en tietenkään voi mahduttaa tähän, mutta koitan poimia niitä suurimpia asioita ja elämän etappeja.

LAPSUUS JA KOULUAIKA:

Syntymä. Minä synnyin tähän maailmaan vuonna 1988, helmikuussa. Päivä oli keskiviikko, oli kova pakkanen. Synnyin yhdeksän aikaan aamulla. Syntymäkaupunkini on Oulu.

Kun olin noin viisi vuotias, äitini ja isäni erosivat ja oli aika muuttaa Oulusta pk-seudulle. Äitini perusti koti-kampaamon ja minä menin tarhaan. Karkasin kerran tarhasta ja juoksin ilman toista kenkää kotiin, matka kartasta katsottuna on noin 1km. Selvisin kotiin, ennen kuin tarhatätini saavutti minut. Hän oli lähtenyt pyörällä perään huomattuaan että olin kadonnut.

Kouluaika oli tavallaan mukavaa, tavallaan epämieluisaa. Olen aina ollut koulussa hyvä. Nimenomaan hyvä. En huono, en erinomainen, vaan hyvä. Peruskoulussa sain lähes pelkkiä kaseja, kerran opettaja sanoikin että voisi melkein tarkistamatta antaa minulle kasin jostain aineesta. Peruskoulun jälkeen menin kauppaoppilaitokseen ja sieltä ammattikorkean kautta takaisin ammattikouluun. Opiskelin itselleni kaksi ammattia. Kun valmistuin viimeisimmästä koulusta, vannoin etten astu enää jalallani kouluun. Se päätös on pitänyt ja pitää edelleen. Voisin toki käydä kursseja ja kouluttautua työn ohella, mutta päätoimiseen opiskeluun en olisi lähtenyt enää. Jollain tavalla inhoan koulua, sitä miten siellä toimitaan jne. Olen ollut aina aikamoinen vastarannan kiiski ja hyvin vahvasti oikeudenmukainen. Jos koin, että minua tai ystävääni kohdeltiin koulussa jollain tapaa väärin, en ollut hiljaa.

TEINI-IKÄISESTÄ AIKUISEKSI

Tapasin 16 -vuotiaana Tuukan, rakastuin ja sillä tiellä ollaan edelleen. Mentiin kihloihin 2012 ja naimisiin 2014. Samana vuonna ostettiin meidän ensimmäinen oma asunto. Matkan varrella on tullut kaksi koiraa, 2011 ja 2015. Asiat on juuri niin, kuin toivonkin.

Olen mennyt töihin 13 -vuotiaana ja ollut siitä asti vähintään osa-aikaisesti töissä opiskelujen ohella. Vakituisen, kokopäiväisen työurani aloitin yrittäjänä vuonna 2012. Minulle tarjottiin juuri myymäläpäällikön paikkaa, mutta halusin heittäytyä blogimaailmaan ja tein sitä työkseni parin vuoden ajan. Sen jälkeen olen työskennellyt markkinoinnin parissa tähän päivään saakka.

Matkailu on ehdottomasti yksi intohimoni ja suurimpia asioita elämässäni. Aloin reissailla enemmän heti, kun aloin saada töistä enemmän rahaa. Ensimmäinen yhteinen matka Tuukan kanssa oli vuonna 2008, jonka jälkeen ollaan käyty vuosittain kerran, pari jossain kivassa paikassa. Tällä hetkellä plakkarissa on 15 maata, joskin haluan tuon määrän kasvavan vielä huimasti. Monessa paikassa on tullut käytyä useasti, silloin kun etsii varmaa kohdetta, on tullut valittua tuttu ja hyväksi todettu paikka. Rankin ja samalla monipuolisin matkailuvuoteni oli 2013, kun kävin yhteensä kahdeksassa maassa. Lentopelkoiselle ei se miellyttävin vuosi. Muutenkin on aika huvittavaa, että pelkään lentää, mutta rakastan matkustaa.

Nyt on koluttu lapsuus, koulu, työ, parisuhde, koti ja intohimo. Mitä vielä? Ehkä minä itse, minkälainen minä olen? Herkkä, huumorintajuinen, realisti - joskin samalla haaveileva, luja ja empaattinen. Siinä muutama sana kuvaamaan minua. Ihminen on aika moninainen, eikä vain muutama sana voi kuvata kokonaisuutta. Itse olen ristiriitojen persoona; olen tietyissä asioissa todella herkkä, joustava ja mukautuva. Tietyissä asioissa pidän tasan tarkkaan kiinni sovitusta, olen itsepintainen ja hyvin oikeudenmukainen. Joskus olen niin ristiriidassa kahdessa piirteessäni, että itken ja romahdan tavoitellessani oikeutta tai korjatakseni asian. Eli tällöin herkkyys ja lujuus tulevat samassa paketissa.

Iän kertyessä on ollut helpottavaa ja ihanaa huomata, miten sitä kehittyy itsessään vuosi vuodelta. Miten ajatusmaailma pikkuhiljaa avartuu ja sitä alkaa ymmärtämään myös erilaisuutta - itsekkyys ja naivius karisee ja se on hyvin vapauttavaa. Sitä tajuaa monia asioita, mitä ei ole huomannut edes ajatella, sanotaanko nyt vaikka kymmenen vuotta sitten. Vihaan yli kaiken sanontaa; "kun kasvat, ymmärrät" mutta se pitää täysin paikkansa. Sitä on vain ihan turha sanoa vaikkapa teineille, koska silloin sitä ei todellakaan tajua.

ENTÄPÄ NYT?

Tänä päivänä olen onnellinen kotona ja töissä. Olen onnellinen niistä ystävistä, jotka olen rinnalleni valinnut. Niistä päätöksistä, jotka olen tehnyt ja siitä mentaliteetista, jolla menen eteenpäin. Minulta ei puutu mitään, paitsi ehkä hyppysellinen kärsivällisyyttä ja voisihan sitä rahaakin olla joskus enemmän, että voisi sitten vaikka matkustella enemmän. Mutta pääpiirteittäin, olen tyytyväinen sellaisena, kuin olen nyt, pian 30 -vuotiaana.

Onhan se ihan hassu ajatus, että kohta ikä ei ala enää kakkosella, pitääkö nyt alkaa käyttäytymään? Mutta ei, en suostu olemaan vakava ja kankea vaikka "ikä velvoittaisi niin". Olen edelleen yhtä lapsellinen tietyissä asioissa, joskus tekee mieli rellestää ja marmattaa kuin teini. Olen tämän sanonut ennenkin, ja sanon vielä kerran: ihminen ei vanhene sisältä, vain ulkokuori vanhenee. Tämän kuulin aikoinaan appiukolta, fiksusti sanottu! Ihminen kasvaa, mutta mieli pysyy samana. Ja minulla se ei ole luonnostaan vakavan kankea. Haluan, että se pysyy leikkimielisenä koko elämäni ajan, ja siksi en aio myöskään peitellä sitä.

Noin. Tervetuloa kolmekymppinen minä, täällä odotellaan jo!

Täyttääkö joku muu tänä vuonna pyöreitä? 😊

8 kommenttia :

  1. Kiva postaus :) Olen sua 3 vuotta vanhempi ja voin sanoa että kolmekymppisenä ei todellakaan tartte alkaa käyttäytymään ;) elää just niinkun parhaakseen näkee, itsekään en koskaan ottanut stressiä kolmekymppisistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin! Kuin itse parhaaksi näkee. Aamen! 💪🏻🙏🏻 Kiitos ja kiva kun kommentoit! 😘

      Poista
  2. Minä ens viikolla🙈 olipas kiva postaus muutes! Ihanan pohdiskeleva :)

    VastaaPoista
  3. Näin saman ikäisenä kiinnostaisi tietää,mitä ajattelet lapsista ja kuuluvatko ne teidän tulevaisuuden suunnitelmiin? En ole itse ikinä ajatellut että haluaisin lapsia tai sitten kun olen sen tai sen ikäinen, minulla on ainakin jo yksi lapsi. Tällä hetkellä tunne lapsettomana pysymisestä on melko vahva, mutta kipuilen silti asian kanssa että tulenko jossain vaiheessa katumaan jos emme edes yritä. Tai mikä pahempaa, kadunko sitä jos meillä olisi lapsi/lapsia.
    Mutta ymmärrän jos et halua ottaa tähän kantaa tai julkaista kommenttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Ei hätää, olen puhunut avoimesti tästä asiasta täällä aiemminkin :) Ainakaan toistaiseksi lapset eivät kuulu tulevaisuudensuunnitelmiin. Never say never, mutta olen ollut lähes aina sitä mieltä, että perheen perustaminen ei välttämättä kuulu omiin / meidän suunnitelmiin. Kiitos kun kävit kommentoimassa! Mukavaa päivää :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.