perjantai 29. joulukuuta 2017

Stressin ja muutosten vuosi 2017



Tuntuu jotenkin hirmu vaivalloiselta alkaa avaamaan tätä vuotta. Ei siksi, että se olisi ollut huono, vaan siksi, että en millään haluaisi käydä niitä ahdistuksen, epätietoisuuden ja pelon tunteita läpi uudelleen. Toisaalta, tällä hetkellä tilanne on aivan toinen, joten voi hyvällä mielellä ajatella näitä tunteita vain niinä kuin ne ovat; tunteina. Niinä, jotka ovat hetkessä ja toisessa taas eivät.

Koko alkuvuoden olin todella stressaantunut. Tunsin, että tekemäni työ ei ole lainkaan sitä, mitä halusin. En päässyt kehittymään, en päässyt luomaan. Työtehtävät muuttuivat päälaelleen siitä, mitä olin mennyt ko. yritykseen tekemään. Tunsin oloni arvottomaksi. Työkaverit olivat kivoja, mutta työ itsessään nakersi syvältä. Koko alkuvuoden psyykkasin itseäni, ja se näkyi myös täällä blogissa vahvasti. Toinen pohdiskeleva postaus toisensa perään, syvällisiä ajatuksia ja oman käytöksen - sekä muiden pohdintaa.

Kun kesä läheni, alkoi myllytys. Loppukeväästä irtisanoin itseni, jäin ns. tyhjän päälle tietämättä tulevasta. Oli pakko laittaa stoppi pitkään jatkuneelle stressille ja itkuisille illoille. Olo oli niin helpottunut, kun pääsin pois. Ehdin olla pari viikkoa työttömänä, kun sain tämän vuoden parhaan puhelun. Olin saanut työpaikan yrityksestä, jossa näin tulevaisuuteni kirkkaana, jossa pääsisin tekemään, kehittymään ja luomaan tavalla, jota olin kaivannut. Kesä alkoi kieltämättä mahtavissa merkeissä.



Kesä ja syksy hurahtivat nopeasti ja joulu alkoi tehdä tuloaan. En ole koskaan ollut näin kiireinen, ja tuntuu osittain siltä, että en ole ehtinyt tehdä sellaisia asioita, joita olisin halunnut. Mutta ei se mitään, uuden oppiminen ja alku on aina tiivistä tahtia - nyt alkaa jo helpottaa, kun takana on seitsemän kuukautta uudessa työssä. Olen jo kuin kotonani, ihana tiimi ympärillä ja kiinnostavat tehtävät.

Tänä vuonna työ on siis ollut hyvin isossa roolissa elämässäni, ensin stressinä ja vanhan päättymisenä, sitten uutena alkuna ja innostuksena. Toivon vuodelta 2018 sitä, että ei tarvitsisi stressata niin paljoa, kuin tänä vuonna. Vuonna 2018 aion syventää osaamistani, kokeilla uutta ja nauttia työstä.

Mitä tulee henkilökohtaiseen elämään, on vuosi 2017 ollut hyvä. Olen niin onnellinen siitä, että saan jakaa arkea maailman parhaan ihmisen kanssa. Onnellinen siitä, että puolison lisäksi rinnallani on toinen henkilö, johon voi luottaa kuin kiveen. Tänä vuonna tästä asiasta entistä konkreettisemman teki se, että paras ystäväni muutti naapuriin asumaan, mikä voisi olla parempaa! Tänä vuonna olen myös jättänyt erään ihmisen taakseni, jonka läsnäolosta koitui enemmän pahaa mieltä kuin onnellisuutta. Alkuun se oli raskasta, mutta jälkeenpäin ajateltuna se meni juuri kuin pitikin. Mikään ihmissuhde ei toimi vain yhden osapuolen yrittämisellä. Herranjestas sentään, miten kevyt olo onkin ollut, kun ei ole tarvinnut miettiä ja pahoittaa mieltään kerta toisensa jälkeen. Kaikella on tarkoituksensa.

Vuosi 2017 on ollut siis muutoksien vuosi, täynnä stressiä ja huolta, mutta onneksi se on nyt ohi. Silti en kadu mitään, kaikki on nyt paremmin, kuin vuosi sitten. Jännityksellä odotan, mitä uusi vuosi tuo tullessaan. Juuri nyt kaipaan tasapainoa, hyvää flowta ja sitä, että saa viettää aikaa rakkaimpien kanssa.

Oliko vuosi 2017 sinulle hyvä vai haastava?

8 kommenttia :

  1. Tosi rohkean päätöksen teit kun uskalsit heittäytyä tyhjän päälle, mutta onneksi rohkeutesi palkittiin :) itselläni on ollut hyvä vuosi, mutta työpaikan vaihto toi minullekin paljon stressiä syksyyn. Vaikka uusi työ oli jo tiedossa, oli silti yllättävän vaikeaa jättää työpaikka jossa olin lähes 7 vuoden ajan ollut. Jopa muutamat itkut tuli tirautettua. Mutta oikean päätöksen tein minäkin, olen viihtynyt uudessa työssä todella hyvin :) toivotaan, että meille molemmille vuosi 2018 on stressittömämpi ja tasainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Toivotaan näin ja kiva kun kävit kommentoimassa 😘

      Poista
  2. Itselläni on myöskin takana melkoinen muutosten vuosi, johon on sisältynyt kolme eri työpaikkaa, muutto uuteen asuntoon, kaksi uutta kissanpentua sekä niin lähentymisiä kuin etääntymisiä muutamien eri ihmisten kanssa. Huh. Nyt toivonkin tulevalta vuodelta ennen kaikkea tasaisuutta! Ja joku ulkomaanreissu pitkästä aikaa olisi tosi jees :) Onnea sinulle uuteen vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkomaanreissu on aina hyvä idea 😍🌴 kiitos samoin!

      Poista
  3. Hyvä mutta ei helppo vuosi - muutto uuteen kaupunkiin ja uusi työ melko kaukaa kotipaikkakunnalta.

    VastaaPoista
  4. Onneksi loppua kohden sullakin parani fiilis. Ja tää vuosi saa luvan olla mieletön!:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.