perjantai 21. heinäkuuta 2017

Yksi kesäilta, 8 värikästä kuvaa

Eilinen ilta vietettiin rennosti syöden, kilistellen kuohuvaa ja rupatellen. Miehet kävi saunassa ja naiset piti juorukerhoa pystyssä sillä välin. Tänä vuonna ei ole ollut tarpeeksi tällaisia kesäiltoja, kun on voinut istua terassilla ja grillailla. Onneksi saatiin edes yksi tällainen tähänkin kesään.

Oli ihan ihmeellistä, kun ilta pimenikin yhtäkkiä ja puolen yön aikaan on jo pilkko pimeää - niin nopeasti se kesä taas kulkee, että pian ei enää olekaan valoisia iltoja. Toisaalta tykkään kyllä siitä, että illat ja yöt ovat pimeitä, mutta se on samalla merkki siitä, että se inhokki ajanjakso on taas edessä, syksy ja talvi nimittäin.

Tämä kesä on muutenkin todella omituinen, koko ajan joku ystävä tai läheinen on sairaana ja tämä heinäkuu on ollut monelle läheiselleni vaikea terveyden suhteen. Täytyy toivoa, että loppukesä olisi positiivisempi ja valoisampi - kamala katsoa vierestä kun rakkaat voi huonosti.

Viikonloppu on periaatteessa vielä ihan auki, saa nähdä mitä se tuo tullessaan. Huomiselle on  alustavia suunnitelmia, mutta ne ovat vaakalaudalla ensinnäkin sään ja toisekseen sen puolesta, voiko ystäväni paremmin ja päästäänkö suunnitelmia toteuttamaan. Mutta sen tiedän, että tänään grillataan kunnon pihvit omalla terassilla ja illalla katsellaan uutta koukuttavaa sarjaa maratonina.

Näiden kesäisten kuvien myötä, oikein kivaa ja toivottavasti aurinkoista viikonloppua! 🌷

8 kommenttia :

  1. Mitä sarjaa alatte katsomaan? Ei ole mitään niin vaikeaa kuin uuden sarjan valinta 😀 Ja mitä noi mansikkapirtelöt (?) sisältää? Näyttää hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iron Fistia! 😇 Alotettiin aiemmin tällä viikolla ja oli hyvän olonen! Niissä oli yllättävät ainesosat! Luonnonjogurttia ja mustikkakeittoa 😱👍🏻 Kivaa viikonlopun alkua!

      Poista
  2. Kauniita kuvia ja nam, mitä herkkuja olette syöneet :).

    VastaaPoista
  3. Mistä nuo kauniit viinilasit on hankittu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Valitettavasti en osaa sanoa, kun eivät tosiaan ole meidän 😊

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.