torstai 20. heinäkuuta 2017

Messy granny bun



Hiusten tilanne nyt - kun on useampi pesu takana. Sininen sävy on lähtenyt lähes kokonaan, joissain osissa on vielä sinistä. Mutta katsokaa mitä tilalle on tullut - granny! Olen salaa onnellinen, että tukasta tulikin harmaa, toki sinisen saa ylläpidettyä jos käyttää color maskia, mutta taisin ihastua enemmän tähän harmaaseen.

Pelkäsin, että sininen alkaa haalentua vihreän kautta epämääräiseksi ruskeaksi, mutta onneksi se päättikin mennä parempaa reittiä. Granny on se, mitä halusin pari vuotta sitten, mutta ei päästy oikeaan lopputulokseen. Ja nyt päästiin siihen ikäänkuin sattumalta. Ei voi valittaa.

Me lähdetään juuri istumaan iltaa Tuukan isän luo, siellä taitaa odottaa grillailua, saunaa ja skumppaa - ihan jees tapa viettää torstaita. Lomalla kun ei päivää, eikä aikaa katsota. Ainakin nyt ilma näyttää mukavan aurinkoiselta, toivotaan että ilta on hyvä, eikä ala satamaan vettä. Jos nyt edes yhden hyvän illan saisi, kiitos.

Mulla alkoi viime yönä vihloa toista rintaa / rintalihasta inhottavasti, ja edelleen vihlonta käy moikkaamassa aika ajoin. Olen yrittänyt venyttää rintarankaa ja rintalihaksia, mutta niitä on super vaikea venytellä. Yleensä ajattelen heti tällaisista oireista, että kyseessä on jokin vakava asia, mutta tällä kertaa yritän ajatella että se on vain lihasjumi tai hermopinne. Täytyy toivoa, että vihlonta jättäisi minut pian rauhaan, ja saisin viettää kivuttoman illan.

Tuosta muuten tulikin mieleen, että otin itselleni lisävakuutuksen naisten syöpien varalta. Muutamalla eurolla kuussa saan vakuutuksen, joka turvaa eloa jos sattuu sairastumaan johonkin naisten syöpään ja joutuu vaikkapa jäämään töistä joskus pois. Tällainen lisäturva on mielestäni ihan fiksu ottaa kaiken varalta, se on edullinen ja auttaa taloudellisesti, jos sattuu käymään niin ikävästi, että joskus löytyy pahalaatuinen kasvain.. Jo viime vuonna mietin tuota, ja nyt kesällä päätin sen ottaa. Onko teillä jollain sattumalta vastaava vakuutus?

Apuva, kello on jo noin paljon, nyt täytyy laittaa kimpsut ja kampsut kasaan ja suunnata illan viettoon. Mukavaa iltaa teillekin 💋

6 kommenttia :

  1. Tosi kiva tuo harmaan sävy hiuksissa, mutta iso vau silmämeikille! :)

    VastaaPoista
  2. Korvaako tuo vakuutus muita sairauksia kuin syövät? mutta onhan se hyvä olla, on myös nykyään erilaisia testejä joiden avulla voi selvittää mille sairaudelle saattaa joskus altistua. Minulla on ollut toisen isoäidin suvun puolella syöpää. Hieno silmämeikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, ei korvaa sillä kyseessä on naisten syöpävakuutus ☺️ Kiitos paljon!

      Poista
  3. Sun hiukset on vaan wau 😍 Oon aina ihaillu niten hyväkuntosilta ja tuuheilta ne näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Vaikkakin usein tuntuu että ovat lättänät ja ohuet :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.