lauantai 12. tammikuuta 2019

Fyysiset muutokset kropassa




Aloin reilut kolme kuukautta sitten treenaamaan salilla ja sitä on nyt takana noin kolmisen kuukautta, sillä joulukuussa olin sairaana, enkä voinut silloin urheilla. Kuten olen kertonut, aloin käymään salilla puhtaasti hyvinvointisyistä. Halusin voida paremmin, olla terve ja halusin jaksaa kantaa itseni nyt ja tulevaisuudessa. Koen, että tämä ajatusmalli on ollut ratkaisevassa osassa siinä, että sain vuosien toivomisen jälkeen kiinni liikunnan ilosta ja nyt voin hyvin onnellisena ja kiitollisena sanoa, että ensimmäistä kertaa ikinä elämässäni, liikunta on osa arkeani.

Ei vaakaa, ei mittanauhaa

Tein tietoisen päätöksen, että en ota esimerkiksi painoa tai mittoja treenitaipaleeni alussa. En halunnut lähteä kisaamaan vaa'an tai senttien kanssa, se ei ole tarkoitus. Loppuvuoden söin mitä mieli teki (ei tarkoita kuitenkaan joka päivä herkkuja ja roskaruokaa, mutta en katsonut tarkasti mitä söin), enkä ole ollut laihdutuskuurilla - kuuri on sana, joka kertoo jo sen, että homma menee väärin. Minulla siis. Kaikki huomiot ja kokemukset pätevät vain minuun - meillä kaikilla on omanlaisensa tavat, ajatusmallit ja kropat. Tavoitteeni on muuttaa elämäntapoja pysyvästi, ja ensimmäistä kertaa teen sen fiksusti ja ensimmäistä kertaa olen saanut liikunnasta rutiinin, normaalin osan arkea.

1.1.2019 alkoi sitten pieni kunnostus myös ruokailujen osalta. Pyrin tekemään hyviä valintoja ja syön vain sen verran, kun tarvitsen. En kiellä itseltäni mitään, sillä kokemuksesta tiedän, että homma ei toimi minun kohdallani niin. Saan herkutella, mutta kohtuudella. Saan käyttää alkoholia, mutta kohtuudella. Pyrin pitämään ruokarytmin fiksuna ja olen lisännyt mm. proteiinin määrää arkiruoassani. Juon vettä noin 3 litraa päivässä, joskus enemmän. Joulupöhö on poissa, ja olo on superi. Arkipäivät mennään fiksusti ja viikonloppuna saa nauttia kohtuudella. Tämä toimii mulla hyvin.

Muutokset vartalossa

Jo ennen joulua kropassani tuntui selkeitä muutoksia. Voima oli kasvanut ja lihaksien koostumus tuntui erilaiselta. Henkinen hyvinvointi oli parantunut huomattavasti ja muutenkin koin, että liikunta toi elämääni sekä henkisellä, että fyysisellä tasolla haluttua muutosta. Tällä hetkellä voin todella hyvin ja tällainen elämäntapa tuntuu helpolta, oikealta ja hyvältä.

Olen alkanut tekemään huomioita vartalossani, joka on tullut hieman yllätyksenä. En jotenkin osannut edes ajatella, että muutosta voisi tapahtua fyysisellä tasolla ns. näin pian. Olen treenannut omaoppisesti, eli en ole noudattanut mitään tiettyä kuntosaliohjelmaa. Olen tutkinut netistä aihetta, kokeillut erilaisia tyylejä ja tapoja ja kuunnellut kroppaani. Näin olen löytänyt itselle sopivan tavan treenata.

Mitä nämä muutokset sitten ovat? Voiman lisäksi, olen huomannut lihaksien muodostumista ja kasvua käsissä sekä jaloissa. Pakaran alueella on tapahtunut mallin muutosta ja reisissä myös. On ollut sellainen fiilis, että ei katso ihan omia jalkoja - hassua! Lisäksi vatsa on litistynyt ja jaksaminen vatsan lihaksissa on erilainen, jonka huomaa ihan päivittäisissä perusjutuissa, kuten vaikkapa siinä, että sängystä / sohvalta on kevyempi nousta ylös. Jännä nähdä mitä tapahtuu kun aikaa kuluu enemmän, millaiseksi sitä oikein muuttuu? Näkyviä lihaksia en hae (eikä niitä tällä rasvamäärällä nopeasti tulisikaan 😅), se ei ole koskaan ollut oma juttuni, vaikka muilla niitä katsonkin ihaillen. Mutta tällaiset omat huomiot on jänniä ja ihan tervetulleitakin. Pääasia on se, että voin selvästi paremmin.

On se vaan aika hassua, tämä on ollut suuri muutos elämässäni ja hyvin toivottu sellainen. Tosi jännä tehdä erilaisia huomioita itsessään ja aika innookkaasti odotan myös tulevaa. Tämä muutos on ollut paras asia, mitä olen itseni eteen tehnyt, varmaan ikinä mielenharjoitusten ja henkisen puolen kehittämisen lisäksi.

Tällaisia ajatuksia lauantaihin. Ihanaa viikonlopun jatkoa teille! 💖

8 kommenttia :

  1. Kiitos Cava kun jaat näitä mietteitäsi tärkeästä aiheesta! Hyvinvointi on hyvä motivaatio urheiluun. Näytät hyvältä! Energistä kevään odotusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kauniista sanoistasi, ja sinne myös mukavaa kevään odottelua! :) <3

      Poista
  2. Minkä nimiset ne treenitrikoot oli, jota suosittelit hetki sitten Instagramissa? Ne joissa oli tosi korkea vyötärö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brasil Sul Fuso Cos Largo :) ja toiset kivat, joita käytän paljon on Yvetten korkeavyötäröinen legging, hinta oli muistaakseni 39,90 € :) niissä on vielä korkeampi vyötärö.

      Poista
  3. Inspiroit varmasti monia liikkumaan ! En tunne sinua mutta hymyilin kun tätä tekstiäsi luin. Tsempit jatkoonkin ! :)

    VastaaPoista
  4. Moi, kiinnostaisi tietää, että otitko jonkun tekemään sinulle saliohjelman vai sovellatko itse? Kiinnostaisi juurikin näistä hyvinvointisyistä lähteä salille myös, mutta en tiedä pitäisikö ottaa ihan ammattilainen kaveriksi alkuun, en ole koskaan käynyt kuntosalilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Olen treenannut omaoppisesti, eli en ole noudattanut mitään tiettyä kuntosaliohjelmaa. Olen tutkinut netistä aihetta, kokeillut erilaisia tyylejä ja tapoja ja kuunnellut kroppaani. Näin olen löytänyt itselle sopivan tavan treenata. 😊 tsemppiä! Kannattaa mennä kokeilemaan ja ota vaikka joku kaveri mukaan joka on käynyt niin voi antaa esim. laitteiden säätöihin vinkkejä! ☺️

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.