keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Tyhjän paperin kammo

Lupasin Intstagramin puolella, että kirjoittelisin kuulumisia tänne blogiin vähän pidemmin. On aika rikkoa tyhjän paperin kammo. Katsotaan millainen sillisalaatti tästä tulee - teitä on varoitettu.

Syksy on ollut kiireinen. Syyskuu meni niin hurjaa vauhtia, että en edes tajunnut ajan kulua. Töissä alkoi loppuvuoden hulinat aika räjähdysmäisesti, kun yhtäkkiä olikin suunniteltavaa ja toteutettavaa oikein olan takaa. Useampi tapahtuma, kamalasti uutta materiaalia ja joulu. Se JOULU! Se teettää meillä eniten hommia ja sitä aletaan elää jo keskikesällä. Tässä hommassa ei anti-jouluihminen pärjäisi. Työpäivät menee siivillä ja illat käytin syyskuussa kodin siivoamiseen, tavaroiden kierrättämiseen ja karsimiseen sekä asunnon myyntiin liittyvien asioiden opiskeluun ja noh, siihen stressaamiseen.

Syyskuussa tuli ravattua ympäri ämpäri..


Odottamattomia päätöksiä

Ollaan pohdittu kodin myyntiä ja uuden etsimistä tänä vuonna ja syyskuussa homma otti tuulta alleen vauhdikkaasti; pistettiin koti kuntoon, tilattiin arviokäyntejä, juteltiin pankin kanssa ja aloitettiin henkisesti valmistautumaan tulevaan isoon muutokseen. Mulla oli aivan jäätävä stressi tähän liittyen, sillä olen todella huono sietämään suuria muutoksia. Sain taas perus rytmärit ja yöunet meni. Koko homma alkoi ahdistaa aikalailla.

Kaiken pohdinnan ja selvittelyn jälkeen päädyttiin siihen, että fiksuinta on asua tässä nykyisessä kodissa vielä hetki, maksaa lainaa pois ja samalla säästää. Tämä sen vuoksi, että pääsemme sitten kertaheitolla muuttamaan sellaiseen kotiin, jossa viihdymme pitkään. Tämä ratkaisu on järkevin juuri nyt, ja salaa olen aika hemmetin helpottunut siitä, että sain lykätä myyntistressiä tuonnemmaksi. Syksy on töissäkin niin kiireistä, ja osittain stressaavaa, että on muuten kiva pitää elämä stressittömämpänä tämän ajan. Siispä, toistaiseksi jäädään vielä tähän - eikä haittaa, sillä tämä koti on aivan ihana myöskin. Mutta tämä ei vain ole se loppuelämän koti, sen tiedämme.

"Koska ainahan vesimiehillä pitää olla jotain"

Viestittelin Tuukan siskon (myöskin vesimies) kanssa ja kerrottiin kuulumisia. Kun olin kertonut miten töissä menee, ja että koti-projekti saa lykkäystä, kysyi hän minulta: "No mikäs prokkis on sit päällä, jos työ eikä koti vaadi muutosta? 😂 Koska ainahan vesimiehillä pitää olla jotain!" Kyllä vesimies toisen tunnistaa. Siinä sitten kerroin, että kyllähän tässä on tulossa kaikkea pientä. Vapaa-ajalla syksystä on tulossa - ja on jo ollutkin - mukava. Laitoin muutama viikko sitten parille ystävälle viestiä, että nyt äkkiä jotain sutinaa! Laitettiinkin hihat heilumaan, ja nyt tiedossa on tyttöjen perinteinen risteily sekä Halloween-bileet. Yaas, vesimies tykkää ;)


Ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin

Selkä. Mun selkä. Ja mun kroppa ylipäätäänkin. Alkaa pikkuhiljaa hermo menemään. Heti, kun piti töissä vähän leikkiä roudaria, alkoi selkä taas oireilemaan ja housujen pukeminen sekä sängystä nouseminen oli hankalaa. Nytkin selkää jyskyttää, kun olen istunut liian pitään. Työpäivät menee suurelta osin seisten ja osittain lattialla maaten. Ei auta kun jumppailla, kävellä ja levätä hyvässä suhteessa, jospa se taas alkaisi rauhoittumaan. Mutta sen sanon, että en kyllä enää ota riskiä ja roudaa painavia tavaroita. Nämä kivut ei ole sen arvoisia.

Selän lisäksi mm. keväällä valittamani käsikivut ovat tulleet takaisin. Eikä siinä kaikki, mutta onneksi huomenna on lääkäriaika ja pääsen pyytämään lähetettä eteenpäin. Eniten ketuttaa kivut ja kremppa siellä täällä. Mutta olihan tässä jo puoli vuotta hyvä olla, ihmekös kun piti taas tulla kipeäksi. Jos jotain positiivista terveyden saralla, niin olen ollut todella vähän kipeänä viimeisen vuoden sisällä - flunssat on pysyneet lähes kokonaan poissa, ennen kun saatoin olla kovassa räkätaudissa kolmekin kertaa vuodessa.

Tässäpä nyt polttavimmat aiheet, eipä tästä nyt niin paha romaani tullutkaan, mitä pelkäsin. Kaipa tätä saisi vielä vähän venytettyä, mutta nyt on pakko nousta ylös ja suoristaa selkä. Ja sen myötä toivottelen mukavaa loppuviikkoa kaikille.


Mitä teidän syksyyn kuuluu? Olisi kiva kuulla :)

21 kommenttia :

  1. Moi Kristiina! Pitkästä aikaa täällä blogin puolella 😀 Onko sulla todettu selässä joku vaiva/vamma? En muista.. mä itse tulin just hierojalta ja se kamalasti suositteli mulle kalevalaista jäsenkorjausta tai jotain sellaista. Et sillä lähtee kuulemma kaikki vaivat hellästi mutta huolella. Tiedä sitten.. itse kärsin siis alaselkäsäryistä ja silloin tällöin yläselän fasettilukoista. Olis kuulemma parempi tuo kalevalainen kuin hieronta.. mun mielestä se vaan tuntuu ihme hömpötykseltä! 😀 Onko jollain muulla kokemusta??

    -Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Kiva ku laitoit viestiä 😊 Fysioterapeutin mukaan mua vaivaa lantion virheasento mutta tiedä sitten.. kalevalaista on mullekin suositeltu itseasiassa useampaan otteeseen! Repästäänkö ja kokeillaan molemmat? 😄

      Poista
    2. Ehkä meiän pitäis?! 😀 Kirjoittele sitten blogissa tai instassa kokemuksia jos käyt! 😀
      -Sanna

      Poista
    3. Varmana kirjoittelen! 😊👍🏻

      Poista
    4. Suosittelen kalevalaista jäsenkorjaajaa. Viimeiseen kymmeneen vuoteen olen aina käynyt kalevalaisella jos on tullut ongelmia selän kanssa. Viimeksi otettiin kaksi hoitokertaa parin viikon sisään ja nyt on taas huippuolo! Googlettamalla varmaan selviää parhaat paikat, mutta täältä suosittelut!

      Poista
    5. Hei kiva kuulla! Voiko sinne mennä jos selkä on parhaillaan kipeänä? 😊

      Poista
    6. Joo voi mennä. Mulla oli just viime hoitokerroilla todella kipeä selkä (toinen jalka puutui ym pahoja kipuja) niin hoito vaan sitten pohjautui siihen miten kipeä olin. Mikään ei sattunut liikaa ja saatiin hellitettyä pahimpia jumeja pois. Seuraava hoitokerta olikin jo paljon kivuttomampi ja huomasi eron! :)

      Poista
  2. Moikka sinne ruudun toiselle puolelle, kiva kuulla sinusta ihan näin bloginkin kautta vaikka seurailen kyllä puuhiasi eniten nykyään tuolla instan puolella :)

    Kovasti syksyn aihepiirit ovat samankaltaisia meillä, vesimies nimittäin täälläkin! Huomaan itsessäni samanlaisia oireita, tapahtumia ja juttuja pitää olla meneillään jatkuvasti, muutoin mun hermot ei vaan kestä :D

    Meillä on kans ollut vähän tuota uuden talon laittamista ja oman myymistä, mutta vielä ei ole tullut vastaan sitä täydellistä omakotitaloa johon haluaisimme täysillä panostaa. Muutoin kesän loppu ja syksyn aloitus on ollut melkoista hulinaa, pääsin vihdoin vihaamastani työstä pois ja vaihdoin vauhdissa työpaikkaa, seuraavaksi olen aloittamassa jälleen uutta edellisen projektin loppuessa ja nyt nykyinen työ saattaisi vihdoinkin olla se unelmatyöni <3

    Töiden lisäksi, olen selviytynyt omien selkäkipujeni kanssa vallan mainiosti, välilevyt ovat rauhoittuneet ja olo on ollut mitä mahtavin. Ja ainoa muutos tässä on ollut työpaikan vaihdos fyysisempään työhön ja pahan stressin poistuminen kehosta :)

    Siinäpä hieman kuulumisia, kerta kun halusit kuulla :) Mukavaa loppuviikkoa K <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Katri! Ihana että kommentoit ja kerroit kuulumisia 😊 Ja mahtava homma että selkä on toiminut! Se on jännä miten vaikuttaa kaikkeen toi selkä.. 😞

      Työasia kuulostaa helpottavalta - itsellä ei ole vielä pitkä aika kun itse halusin muutosta työrintamalla joten tiedän miltä sinusta tuntuu ☺️

      Kivaa loppuviikkoa sinnekin! ❤️

      Poista
  3. Kiva kuulla kuulumisiasi, kuulostaa siltä että paljon on ollut tekeillä :) Ja toivottavasti selkäongelmat selviävät ja pääset niistä eroon, ikäviä tommoiset normaalia elämää haittaavat vaivat. Täällä arki rullaa normaalisti, mutta ollaan viime aikoina tehty hurjan paljon tulevaisuuden suunnitelmia mm. työhön ja asumiseen liittyen ja jos kaikki menee hyvin, on elämä jo vuoden päästä aika erinäköistä kuin nyt. Ei vaan malttaisi odottaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau! Isoja päätöksiä, toivon kaikkea parasta jotta suunnitelmat käy toteen ❤️ Kiitos kommentista! 😊

      Poista
  4. Selkävammainen täälläkin. 🙋
    Alkuvuodesta töissä sain alaselän aivan hirveään jumiin ja kärvistelin sen kanssa parin kuukauden verran, kunnes repäisin ja varasin ajan Kiropraktikolle. Ja se kannatti! 😊Olen nyt kolme kertaa käynyt n. 2kk välein ja selkä on pysynyt hyvänä. Ekalla käynnillä selvisi, että lantiossa oli yli 2cm virheasento, joka aiheutti kipuilun. 🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että auttoi! Sattuuko hoito? 😩

      Poista
    2. Voin antaa kans suositukset kiropraktikolle, usein helpottaa jo yks käynti. Ja ei se satu.

      Poista
    3. Saako kommentoida tähän väliin ja kehua myöskin kiropraktikon apuja selän kipuiluun. Ei satu ollenkaan, kaikki se rusahtelu on vain pahankuuloista, muttei missään nimessä tunnu ollenkaan. Minulle auttoi se myöskin, lantiossani oli myös suuri virheasento ja sen kun laittoi paikoilleen parilla kerralla niin nyt on kivut pysyneet pois jo vuoden verran. Suosittelen siis :)

      Poista
    4. Täytyy tutkia asiaa! Kiitos 😊

      Poista
  5. Heheh, en tiennykään et säkin oot vesimies :D Ei oo tapana päästää itteään kovin helpolla.
    Nim.tälle vuodelle ladattuna tähän mennessä noin 80opintopisteen edestä kursseja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu veskari täällä 🙈 en muista opiskeluajoilta oikein noita opintopisteitä mutta kuulostaa paljolta! 😄

      Poista
  6. Tosi kiva kuulla susta pitkästä aikaa :) Ikävä toi sun selän tilanne, toivottavasti saisit sen pian parempaan kuntoon. Mullakin piti olla tälle syksylle omistamani yksiön myyminen (asutaan miehen kanssa vuokralla isommassa asunnossa), mutta päätin myös siirtää sen ensi vuodelle, kun en halunnut myyntistressiä tähän loppuvuoteen enää :) Ja hei mäkin oon vesimies ja voin allekirjoittaa ton "aina pitää olla jotain" :D Loppuvuodelle olen suunnitellut muutamat juhlat kaveriporukalla, minireissu miehen kanssa on suunnitteilla ja omia synttäreitäkin olen jo alkanut miettimään, vaikka ne tosiaan on vasta sitten helmikuussa :D Kaikki ei aina ymmärrä tätä intoa, mutta kiva kuulla että muitakin on ja ehkä se nimenomaan liittyy tähän vesimiehenä olemiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnitelmat kuulostaa hyvältä! 😊 ja jep, jotain pitää aina olla 🙈🙈 hauskaa että ollaan kaikki samanlaisia veskareita! Kiva kun kommentoit ☺️

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.