tiistai 1. toukokuuta 2018

Ihana kamala vappu



Vappu on ollut jo vuosia inhokki-juhla itselleni. Vappu kantaa huonoa karmaa ja se epäonnistuu lähes joka vuosi jollain tapaa. Katselin juuri vappupäivityksiä Facebookista, ja lähes jokainen vappu on ollut huono. Yleensä se on johtunut siitä, että emme ole saaneet porukkaa kasaan - vappuna moni hajoaa esim. opiskelukavereiden menoihin ja ns. ydin ystäväpiiri ei ole kasassa. Yksi FB -päivitys muutaman vuoden takaa kuului jotakuinkin näin: "Ensin odotettiin 6 tuntia vieraita saapuvaksi, joille ostettiin kasapäin ruokaa. Sen jälkeen odotettiin 2 tuntia taksia, että pääsisi kotiin." Tämä kyseinen vappu oli sellainen, että osa tuli kipeäksi ja osa vain vaihtoi suunnitelmia äkisti. Siinä sitten istuttiin parhaan ystäväni kanssa grillaamassa kasapäin ruokaa kahdelle.



Tämä vappu oli kuitenkin poikkeus. Tänä vappuna kävi niin, että iltaa pitkin saapui enemmän ihmisiä, kuin olimme odottaneet. Tänä vappuna vietettiin aikaa isolla porukalla munkkeja syöden ja grillaten. Tämä vappu oli yllättävän onnistunut ja moni rakas ystävä osallistui juhliin. Viimeiset vieraat saapuivat juuri ennen puoltayötä - parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tästä vapusta jäi hyvät muistot, ehkä meidän vappuonni kääntyy nyt parempaan.

Instassa Storiesin puolella vielä muutaman tunnin ajan vappujuttuja, mm. todella hienot poseeraukset Kristiina 6v. -vappupalloni kanssa ja totuus munkin syömisestä: @kristiinamu

Tänään heräsin kymmenen pintaan, makoilin tunnin verran sängyssä ja lähdin koirien kanssa sateeseen ulos. Kävelyn jälkeen suuntasin kauppaan, ja oli muuten kiva käydä kaupassa, kun siellä oli vain muutama muu minun lisäksi ostamassa vappuherkkuja. Kasasin korin täyteen kaikkea hyvää. Tänään aiotaan viettää relauspäivä, teen illemmalla meille kotitekoisia hamppareita ja ajattelin grillata niihin jauhelihapihvit. Muuten päivä sujuu varmaan ihan Netflixiä ja telkkaria töllötellen. Tuntuu ihan sunnuntailta ja tiedän, että olen loppuviikon sekaisin päivistä. Tällaiset arkipyhät sekottaa kyllä sisäisen kalenterin aivan täysin.

Takana kerrankin onnistunut vappu, ja edessä ihana löhöpäivä kotosalla. Mukavaa toukokuun ensimmäistä ja vappupäivää! :)

Miten teillä vietettiin vappua? Juhlitko aattona vai tänään, vappupäivänä?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.