maanantai 19. helmikuuta 2018

Koirapiirrokset olohuoneen seinällä










Siellä ne nyt on, meidän karvalapset olohuoneen seinällä. Idea oli sattumaa - törmäsin jossain Facebookin ryhmässä sattumalta ihan Pilvin näköiseen piirrokseen. Laitoin sen piirtäneelle naiselle viestiä ja sain ostaa printin hänen taideteoksestaan. Sen jälkeen tajusin, että tarvitsen tottakai myös staffin kuvan tuon ranskiksen rinnalle. Halusin laittaa ne seinälle.

Etsin pari päivää netistä staffin kuvaa, jonka voisin ostaa, mutta en löytänyt yhtään Kaapon oloista. Siispä laitoin kaverini isälle viestiä, josko hän piirtäisi Kaaposta kuvan tilaustyönä. Tiesin, että hän pystyisi jäljittelemään samaa piirrustustyyliä ja viikon kuluttua minulla oli sitten vastaava kuva myös Kaaposta. Toisaalta harmi, etten tajunnut ennen tuon ranskiksen ostoa pyytää tutultani molemmista tilaustyönä kuvaa, mutta tuo on niin näköinen, että ei Pilvi tajua sen olevan joku muu, jos ei hänelle kerrota. 😉

Olohuone päivittyy pala palalta. Vielä puuttuu TV ja olen himoinnut myös uutta rahia, josta olen kirjoitellut mm. tässä postauksessa. Tuo rahi on jäänyt kummittelemaan mieleeni ja jos en saa sitä pois mielestä, on se varmaan pakko tilata. Nyt kun taulujen kehykset ovat mustat, voisi tuohon muuten vaaleaan olohuoneeseemme sopia vaikka mustakin rahi.

Itken verta TV:n takia - mutta tässä kuussa ei ole voinut irrottaa yhtään pennosta telkkarikaupoille, kun juuri viime viikolla meni 550 euroa autohuoltoon. Sillä summalla olisi saanut jo ihan perus telkkarin. Meillä on alakerrassa makuuhuoneessa meidän yläkerran entinen TV, ja ylös ollaan siis hankkimassa uutta. Sohvalla on nyt sitten tullut löhöttyä ihan ilman telkkaria, mutta ai että miten kiva tuo uusi sohva onkaan! Hyvä löytö, ei voi muuta sanoa.

Olohuoneen projekti siis jatkukoon, ehkä jonain päivänä se on valmis. Ja sitten haluaa taas jo uudistaa jälleen. Ikuisuusprojekti tämä kodin laitto.

Mitäs mieltä olette tauluista? 😊

6 kommenttia :

  1. Aivan ihanat! Jossain vaiheessa haluaisin myös hankkia piirrokset meidän kissoista :) Mistä muuten on teidän olkkarin matto? Sekin näyttää kivalta!

    VastaaPoista
  2. Hei! Oliko teillä muita rotuja mielessä, kun pohditte toisen koiran hankintaa? Meillä on kohta viisivuotias staffinarttu ja ellei sitten toista staffia oteta jonain päivänä, niin kääpiöbullterrieri olisi yksi vaihtoehto. Siinä on aika paljon staffimaisuutta, mutta vähän karumpi ulkomuoto t.Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Ei oikeastaan ollut ☺️🐶 jotenkin ranskis tuntui oikealta. Ystävälläni on minibulli ja on kyllä ihana söpöliini ❤️

      Poista
  3. Hei! Tosi kivat taulut teidän koirista! Onkohan tuo olohuoneen sohvapöytä mistä hankittu :)? Sopisi aivan loistavasti meidänkin olkkariin siron ulkomuotonsa ja värityksensä puolesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! :) Kiitos! Sohvapöytä on Ellokselta! Käy kurkkaamassa jos löytyy vielä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.