keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

3 asiaa minusta, jota et varmasti tiennyt



Elämme aikaa, kun itsetietoisuus ja itsensä tunteminen, kuunteleminen ja kehittäminen ovat ikäänkuin trendi-ilmiö. Mindfulness, eli tietoinen läsnäolo, meditaatio, pohdiskelu. Olen sitä mieltä, että tämä on ehdottoman hyvä trendi ja se ei saisi jäädä vain sellaiseksi, sen pitäisi levitä laajemmin ja normalisoitua ihmisten tapaan elää.

Miksikö olen sitä mieltä?

Siksi, että se on antanut niin paljon itselle, ja tiedän että se antaa paljon myös muille. Tässä on vain sellainen pieni trikki, että ennen kuin vaikkapa tietoisen läsnäolon tai oman mielen kehitysharjoituksista saa mitään irti, tulee tälle asialle antautua täysin ja tiedostaa miksi, miten ja milloin näitä asioita harjoittaa. Mieli on siitä jännä kapistus, että kun annat sille mahdollisuuden, se pystyy vaikka mihin.

Mutta en tullut nyt höpöttelemään pelkästään tähän aiheeseen liittyvistä hyvistä asioista ja paasaamaan, kuinka mahtavaa se itsensä kehittäminen on. Tulin nostamaan esiin myös muutaman asian, jotka olen oivaltanut tässä parin vuoden sisällä, osan ihan vastakin. Sellaisia asioita, jotka eivät ole niitä kevyimpiä ja ihanimpia asioita. Sellaisia asioita, jotka myös vähän säikäyttävät.

Nimittäin en ole oivaltanut pelkkiä hyviä asioita itsestäni. Tietyllä tapaa on helpompaa kuin ymmärtää miten oma mieli ja keho toimii, mutta kyllä se on myös vaikeaa myöntää, että kyllä minussa on niitä huonojakin puolia. Sellaisia puolia, jotka jopa hävettävät joskus. Mutta nyt ei eletä enää 1800 -lukua, nyt eletään maailmassa, jossa ollaan suvaitsevaisia ja saamme (toivottavasti) elää sellaisina, kuin olemme. Ja jossa kaikesta voi puhua.

Ja loppujen lopuksi, eikös meissä kaikissa ole myös niitä asioita, joita emme mielellään näytä ulkopuolisille?

😴

1. Siedän ärsykkeitä (äänet, sähellys, ympärillä olevat ihmiset, hajut) vain tiettyyn pisteeseen asti. Vaikein tilanne on, jos näitä ärsykkeitä joutuu sietämään monia samanaikaisesti. Minulla on ollut jo vuosia tapana ottaa pieni päivälepo työpäivän jälkeen. Hyvin todennäköisesti minut löytää klo 17 jälkeen loikoilemasta sohvaltamme, toinen kinttu nostettuna selkänojalle ja koirat kainalosta. Tuo hetki on minulle kuin akun lataaminen. Kiireisen työpäivän jälkeen tarvitsen usein pienen levon, että jaksan jatkaa touhuja loppupäivän. On niitäkin päiviä, kun jaksaa mennä ja riehua aamusta yöhön, mutta suurelta osin normaali päiväni on sellainen, että kaipaan hetken rauhan jossain välissä. Nyt kun työskentelen pienemmässä toimistossa, jossa on vähemmän ihmisiä, huomaan, etten tarvitse lepotaukoa niin usein.

Tämä lepotauko on sellainen, että saatan joskus tarvita sen myös vapaa-ajalla, kesken kaiken. Esimerkkinä, olin remppaamassa ystäväni asuntoa, maalailtiin ja tehtiin pientä pintaremonttia. Kolmen tunnin intensiivisen puuhastelun jälkeen tunsin, että nyt on pakko päästä lepäämään. Enkä tarkoita tällä fyysistä väsymystä, vaan tuntuu siltä, kuin aivoni olisivat liian täynnä, tai ehkä ei edes aivot, vaan jokin muu varasto, joka kerää ärsykkeitä ja alkaa hälyttää, että kohta läikkyy yli. Tätä asiaa on todella vaikea selittää, se on vain tietty tunne jonka tunnen sisälläni ja siihen auttaa hetken lepo sellaisessa tilassa, jossa ei ole ääniä tai ympärillä häärääviä muita ihmisiä. Vaikka tämä on itselle normaali asia, voi se kummastuttaa ympärilläni olevia ihmisiä - heille kun on vaikea sanoa, että sori, tarvitsen pienen tauon teistä, tai sori, nyt on pakko mennä tyhjentämään ärsykevarastoa.. Jep, kuulostaa urpolta. Siksi siitä harvoin kenellekään sanookaan mitään.

💣

2. Kun hermo napsahtaa. Tämä aihe on todella vaikea ja olenkin istunut tässä koneen edessä jumittamassa kakkoskohtaa jo tovin. Tätä on vaikea selittää niin, että siitä saisi juuri sen oikean, realistisen kuvan. Joskus, kun olen liian täynnä ärsykkeitä, olen väsynyt tai minulla on huono olla itseni kanssa, saattaa päässäni napsahtaa. Nämä napsahdukset ovat nopeita, ne tulevat ja lähtevät kuin salaman isku ja niiden kesto on vain sekunteja. Tämä ilmiö tulee esiin poikkeuksetta vain kotona. Olen miettinyt tätä asiaa paljon, ja olen tajunnut, että ne tulevat vain kotona, koska koti on turvallinen ympäristö. Siellä napsahduksen näkee maksimissaan oma kumppani. Napsahdukset eivät tule koskaan julkisilla paikoilla tai silloin, kun on ystäviä läsnä. Yleensä "riehun" ihan vain itsekseni, eikä kukaan välttämättä tiedä tällaisia olevan.

No mitä nämä napsahdukset sitten ovat? Pari sekuntia kestäviä "raivonpurkauksia", joiden aikana kehoni jännittyy ja saatan puhista tai huutaa jonkin voimasanan. En koskaan esim. riko astioita tai itseäni. Eikä nämä hetket ole ollenkaan ns. synkkiä, vaan sellaisia, että nyt kiukuttaa ja lujaa. Nykyään pystyn hallitsemaan napsahdusta jo aika hyvin, ja yritän vain mielellä hallita itseni. Se on todella vaikeaa, koska helpoiten siitä pääsee pois vain huutamalla tai jotenkin muuten ns. työntämällä tuon pahan olon ulos fyysisesti. Mielen hallinnalla olo ei puhdistu samalla tavalla, vaan napsahduksen jälkeen tulee lievempi ärsytystila, joka haihtuu ajan kuluessa.

Minulle nämä ovat olleet todella vaikeita tilanteita, sillä olen todella rauhallinen ja tyyni ihminen muutoin jos puhutaan vaikkapa vihasta tai riehumisesta. En tappele kenenkään kanssa koskaan, ja vältän tilanteita joissa pitää korottaa ääntä. En pidä lainkaan siitä, että asioita selvitetään tappelemalla, siksi selvitän asiat aina puhumalla tai poistumalla tilanteesta, joka voisi yltyä huutokisaan. Onneksi tällaisia ei tule eteen juuri koskaan. Minulle huutaminen ja fyysinen negatiivinen käytös on ehdoton nounou, ja siksi ahdistuinkin aluksi näistä omista napsuistani. Ne pelottivat ja nolottivat.

Olen lukenut aiheesta ja keskustellut monen ihmisen kanssa, ja minulle on selvinnyt, että tällaiset ärsytyskohtaukset ovat hyvin yleisiä. Joskus mietin, että liian tyyni mieli voi olla jopa vaarallinen pitkällä aikavälillä. Jos koskaan ei pura kiukkua, kyynistyykö ihminen? Miksi pitäisi pelätä tai ahdistua siitä, että joskus tuntee negatiivisia tunteita? Niin kauan, kun ärsytys ei nouse niin kovaksi, että itse tai muut ovat vaarassa, ovat kai tällaiset tilanteet ihan inhimillisiä?

Palatakseni oireesta sen aiheuttamaan asiaan, tätäkin asiaa tulisi voida ennaltaehkäistä. Pitäisi ottaa se pieni lepotauko silloin kun tuntuu, että kroppa tai hermosto ylikuormittuu, pitäisi tehdä mukavia asioita ja voida hyvin. Tällainen helpottaa oloa ja hermostoa. Mutta aina ei pysty, ehdi tai tajua ottaa sitä ärsykkeetöntä hetkeä tarpeeksi ajoissa. Ja sillon saattaa napsahtaa. Onneksi tätä tapahtuu harvoin ja niitä hetkiä osaa hallita hyvin. Mutta silti, ei ole helppoa tajuta, että oma mieli toimii niin kuin toimii.

😷

3. SOME-ähky. Tiedättekö sen tunteen, kun olette olleet kännykkä kädessä niin kauan, että alatte voimaan fyysisesti pahoin? Minä tiedän, tämä tapahtuu nimittäin minulle hyvin helposti. Niin paljon kun rakastankin esim. muokata kuvia, katsella toisten MyStoryja ja muuta, joudun joskus laskemaan puhelimen kädestäni ja menemään toiseen huoneeseen.

Mietin tätä usein, mistä se johtuu? Onko tämä sama asia, kuin edellä mainitsemani? Saanko liikaa ärsykkeitä puhelimen kautta ja siksi alan voimaan huonosti? Vai onko se jokin tekninen asia, kun pitää liian kauan elektronista laitetta kädessä, alkaa tulemaan huono olo? Vai voisiko se sittenkin olla psyykkistä? Eli tuleeko minulla huono omatunto siitä, että vietän aikaa somessa, ja siksi kroppa reagoi näin?

Toisaalta tämähän on mahtava mekanismi, kroppa pitää huolen siitä, että joskus laskee sen puhelimen kädestään ja tekee jotain muuta. Usein tähän oloon helpottaa se, että alkaa esim. järjestelemään laatikoita tai siivoamaan - kun saa jotain ihan toisenlaista tekemistä. Silmät näkevät päivittäin satoja kuvia ja videoita, ei ihmekään jos aivot eivät jaksa sellaista taakkaa. Silloin täytyy laskea puhelin pois ja siirtyä muihin puuhiin.

Elämme maailmassa, jossa kroppamme ja aivomme joutuvat kokemaan päivittäin ihan älyttömän määrän ärsykkeitä, ja se kuormittaa meitä. Siksi oman kropan kuunteleminen on tärkeää, ja täytyy osata pitää tauko kaikesta ympärillä olevasta sähellyksestä, jos siltä tuntuu. Se ei ole laiskuutta, vaan se säästää meitä ja auttaa jaksamaan pidemmällä aikavälillä.

Löytyykö ketään, jolle yksi tai useampi kohta kuulostaa tutulta? 😊

13 kommenttia :

  1. Voi ei, tuli tuosta ärsyketoleranssista ihan sama fiilis ! Oonkin asiaa miettinyt, että miksi väsyn todella helposti ystävien näkemisestä tai muusta sosiaalisesta kanssakäymisestä. Noin pari kuukautta sitten tein testin erityisherkkyydestä (joka kuulostaa ihan siltä kuin olisi superherkkä ihminen, mutta ei se ihan sitä oo) ja testin mukaan olen eritysherkkä. Usein tuollaiset lataustauot ja ärsykeherkkyys kielivät juuri erityisherkkyydestä, mikä on mielestäni kuitenkin enemmän vahvuus kuin heikkous. En ole tätä asiaa edes kertonut puolisoani lukuunottamatta kenellekkään, koska en halua ihmisten ajattelevan että minua pitäisi kohdella jotenkin eritavalla. Erityisherkkien piirteisiin kuuluu myös ylitunnollisuus esimerkiksi työelämässä ja usein töissä tuntuu että täytyisi olla vieläkin parempi, eikä itselle riitä mikään työpanos. Usein erityisherkät ovat työpaikkansa parhaimpia työntekijöitä ovan vaativuutensa takia, mutta vaihtavat työpaikkaa usein. Työpaikan vaihto tulee yleensä esiin siinä kun erityisherkkä ei tunne saavansa kiitosta hurjasta panoksestaan ja tuntee ettei riitä työssään. Tämän kaiken ymmärtäminen on vieläkin itsellä alkutekijöissä ja pyrin tietoisesti ottamaan töissä vähän iisimmin, etten aja itseäni ylitunnollisuuteen. Toivottavasti tämä auttoi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Kiitos mielenkiintoisesta kommentista! 😊 Mulle on puhuttu tuosta herkkyydestä monta kertaa ja tunnistan itseni osasta siihen kuuluvista "oireista" ja tavoista. Kaikki olemme erilaisia ja osalla meistä on niitä omia tarpeita. Tärkeintä on että läheiset tietäisi niistä, jotta ymmärtävät toimintaamme :) minille tuo työasia pitää tietyllä tapaa paikkansa, haluan olla hyvä ja nopea työssäni, mutta itse taas etsin pitkäaikaista työtä, sillä en kovin hyvin siedä suuria muutoksia elämässäni. Olipa kiva kun kommentoit! 😊

      Poista
    2. Kirjoitinpa hassusti, en siis etsi töitä enää, vaan toivon että työni olisi pitkäaikainen ☺️

      Poista
    3. Erityisherkkä täällä hei! Kannattaa tehdä testi: http://heliheiskanen.fi/test/herkkyystesti/
      Tämän asian tiedostaminen on auttanut minua aivan suunnattomasti kun olen tutkinut aihetta. Aiheesta löytyy paljon artikkeleita ja kirjallisuutta. Meitä on kuitenkin aikamoinen osuus ihmisistä ja kun on tiedostanut omat tapansa ja ärsykkeet niin ymmärtää helposti muitakin. Harmi että herkkyyttä pidetään vieläkin heikkoutena. Mielestäni englanniksi puhuttaessa sana sensitive onkin paljon kattavampi tässä tapauksessa. Meni 26 vuotta itselläkin tajuta että voi sitä olla herkkä ja määrätietoinen sekä vahva samaan aikaan. Tunnen nykyään että olen herkempien ihmisten kanssa aina heti samalla aaltopituudella ja koen tämän huikean piirteen lähinnä "supervoimana", enkä taakkana. Tuntuu välillä kuin olisi askeleen edellä kun toiset vasta tajuavat että mitä esim. Tunne-elämässä on tapahtumassa :)

      Kaunista ja herkkää kesää "kaima"!

      Poista
    4. Heippa! Kiitos kommentistasi :) olen tehnyt tuon testin ja tuli selvästi vahva viittaus siihen että tuon mukaan kuulun ko. ryhmään. Kiva kun kävit kommentoimassa! :)

      Poista
  2. Täältä ilmoittautuu yksi napsahtelija! Some-ähky on myös todella tuttua. Jotenkin sitä seurattavaa on kertynyt niin paljon, ettei vaan aina jaksa. Kuviin ei jaksa keskittyä kun tietää jo valmiiksi, että niiden selaamiseen menee todella kauan. Olenkin yrittänyt välillä karsia seurattavien määrää ja silloin tulee aina hyvä fiilis. Ehkä ihan kaikkia ja kaikkea ei tarvitse seurata aktiivisesti. -Rosa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, karsin eilen 200 seurattavaa instasta ja vielä pitäisi jaksaa karsia. Se on vaan tehty niin vaikeaksi 😪 Kiva kun kommentoit! 😊

      Poista
  3. Siis miullo toi iha sama et jaksan ihmisiä ja muita tiettyyn asti ja sit on pakko vetäytyy omaan rauhaan tai tulee silleen tarve et haluaa omaan rauhaan tekemättä mitään, sohvalle lösöttään :D tai reissujen jälkeen tarviin pari päivää siihen et lepään vaan omissa oloissa,syön, nukun enkä halua nähä ketää ylimääräsiä tai jutella... Mut siis oon kyllä sosiaalinen ihminen mut tarviin vaan sen oman paussin aina :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä on monta! Mulla sama, olen tosi sosiaalinen ja rakastan ihmisiä, mutta rajansa kaikella. Ja mulla se raja tulee joskus vastaan nopeasti 😅 Kiitos kun otit kantaa aiheeseen! 😊

      Poista
  4. Mulla on kyllä ihan sama homma ton oman ajan ja lepohetkien kanssa. Isossa avotoimistossa työskennellessäni halusin viettää esim lounas- ja kahvitauot ihan vaan yksin, koska tarvitsin aivoille paussin jatkuvasta ärsyketulvasta. Samoin en voi sopia kavereiden kanssa kahvitteluja yms kuin maksimissaan kahdelle päivälle peräkkäin, koska tarvitsen omaa aikaa myös iltaisin. Koen olevani introvertti ekstrovertti, koska tarvitsen akkujen latausta ennen ja jälkeen sosiaalisten tilanteiden. :) Aina tulee niin sekavia näistä kommenteista, mutta hankala pukea sanoiksi kaikki ajatukset. Noh samaistuin oli mun pointti. :D

    -Mervi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Mervi! 😅 Kiva kun kommentoit! Mulla sama, ja oikeastaan arkipäivien kaveritapaamiset on _tosi_ harvassa koska tiedän etten jaksa sitä väsymättä liikaa. Tulipa tässä mieleen että tämän takia en myöskään viihdy esim messuilla tai muissa paikoissa missä on paljon hälinää ja porukkaa. Välttelen niitä aina kun mahdollista.. onko sulla tällaista vastaavaa? ☺️

      Poista
  5. Aika samantapaisia ajatuksia kun edellä kommentoijilla. Oon lukenu paljon artikkeleita netistä erityisherkkyydestä ja introverttiydestä. Stereotyyppisesti introverttiyteen liitetään korostuneen negatiivisia piirteitä kun taas ekstroverttiyttä korostetaan sellaisena, mihin pyrkiä. Ne ovat kuitenki synnynnäisiä piirteitä, ja molemmissa on hyvät puolensa, ja joko-tai-jaottelukin on turhan jyrkkä! Vaikka osa introvertin kuvauksista sopii muhun, niin oon kuitenki sosiaalinen, kaipaan seuraa (mutta myös yksinoloa), pidän varsinki kahdenkeskisistä keskusteluista todella paljon, varsinki jos juttukaverin kans jutut menee yksiin. Oon pohdiskelijatyyppi ja en kauheasti tykkää small talkata, vaikka seki sujuu, sillä sen vain on opetellut :) http://kollega.fi/2015/05/introvertti-ei-sovi-ajan-muottiin/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noora kommentista :) Harvoin ne jaottelut osuu kerrasta yksiin jonkun kanssa, usein ollaankin sekoituksia. Mulla ihan sama, että en tykkää small talkata, vaikkakin osaan sen hyvin mm. työn takia.. Kivaa päivää! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.