maanantai 26. kesäkuuta 2017

Vesipetoja





Vaikka sää ei ole suosinut meitä ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla, ovat tällaiset puolipilviset, alle 20 asteen kelit koirille mitä sopivimmat. Liika helle ei ole hyväksi koirille, eivätkä koirat niin kovin pilvenhattaroista piittaa. Ne osaavat nauttia ulkoilusta ilman hellettäkin. Kaipa tuo näkyy jo ihan Kaapon naamaltakin tuossa ylemmässä kuvassa. 😎

Kerroinkin jonkin aikaa sitten, että toimin kotimaiselle koirantarvikemerkille, Hurtalle tuotekuvaajana. Teen hommaa keikkatyönä oman työni ohella. Tämän kumppanuuden myötä Kaapoa ja Pilviä on hemmoteltu uusilla tarvikkeilla, ja juhannusviikonloppuna käytiin testailemassa uusia, päheitä pelastusliivejä. Ihan uimaan asti ei vielä tyypit uskaltautuneet, mutta kahlaamassa käytiin.

Näistä kahdesta Pilvi on enemmän vesipeto, ja tykkää kahlata ja hakea keppejä järveltä, kun sinne heitetään. Kunhan vesi hieman lämpiäisi, niin pääsisi itsekin veteen ja samalla viemään koiria vähän syvemmälle, jossa pääsisivät ihan uimaankin. Näiden liivien avulla on turvallista harjoitella, varsinkin Pilvin rodun kroppa on sen mallinen, että uiminen ei ole välttämättä ihan helpointa hommaa.

Minulla olisi kesälomaa viikon verran tuossa heinäkuun puolessa välissä, täytyy toivoa että Suomen sää hellii meitä tuolloin, että pääsee rannalle sekä koirien kanssa, että ilman. Muutenkin nyt pitäisi alkaa jo miettiä jotain tekemistä tuolle lomaviikolle, ettei mene ihan kotona maleksimiseksi.

Muistattekohan, kun valittelin flunssan jälkeen lukkiutuneesta korvastani? Eilen korva oli aivan totaalisen lukossa ja kuulo heikentynyt arviolta 60%, mutta tänään on tapahtunut käänne, jonka toivon jatkuvan. Korva ei ole mennyt enää lukkoon edes kumartuessa alaspäin, jolloin korva hulahti täysin lukkoon aiempina päivinä. Muutenkin korva on raksahdellut tänään, toivon että se alkaisi pikku hiljaa helpottamaan - muutaman viikon päästä pitää lentää, eikä lukossa olevalla korvalla paljon lennellä, tai jos lennetään niin kipu on päätä huumaava ja tärykalvon puhkeaminen on vaarana. Olin ajatellut mennä huomenna käymään lääkärissä, mutta jos tämä iltakin menee hyvin korvan kanssa, ehkä seuraan vielä pari päivää ennen lekurille menoa. Kipeä tuo ei onneksi ole edelleenkään.

Miten teidän viikko on lähtenyt käyntiin? Alkoiko kesäloma vai oletteko töissä? 😊

2 kommenttia :

  1. Toivotaan että korvasi ei enää kiukuttele!

    Mulla on kesäloma vasta elokuussa. Se on mun lemppari lomakuukausi. Yleensä on lämmintä ja on ihanaa kun eipä tarvii tapella lomista kun suurinosa haluaa pitää heinäkuussa :)

    -Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuu on hyvä lomakuu! 😎☀️ Totta turiset! Kivaa päivää Sanna ❤️

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.