perjantai 30. kesäkuuta 2017

Testissä: Glamlin

Mikä ihmeen Glamlin?

Osa onkin varmasti jo kuullut tästä uudesta kauneuspalvelusta, mutta teille, jotka ette ole, kerron hieman lisää. 🌷 Jos haluat tutkia mieluummin itsenäisesti Glamlinia, hyppää Glamlinin sivuille tästä.



Eräänä arki-iltana päätin täyttää Glamlinin sivuilla kauneusprofiilini, sillä halusin tietää, pystyisikö kauneuskonsultti todellakin valitsemaan minulle etänä oikeat tuotteet pelastamaan minut ongelmalta, josta olen kevään aikana kärsinyt. Nimittäin vakkari meikkipohjani on pettänyt, ja kaipasin uutta, pysyvämpää meikkipohjaa.

Täytin kauneusprofiilini eikä kulunut aikaakaan, kun löysin itseni chattailemasta kauneuskonsulttini kanssa Facebookin Messengeristä - kyllä, yhdeksän maissa arki-iltana. Kauneuskonsluttini kyseli muutamia täsmentäviä kysymyksiä, ja pyysi lähettämään meikittömästä nassusta kuvan. Käskystin ja tästä jo parin päivän kuluttua sain postista saapumisilmoituksen. Täyttämäni kauneusprofiilin sekä lyhyen chattailun perusteella juuri minulle valitut tuotteet olivat saapuneet.



Tiedättekö sen hetken, kun vilpittömästi äimistytte jostain asiasta positiivisesti? Minulle kävi niin avatessani Glamlinin minulle lähettämää pakettia. Paketti oli ensinnäkin aivan älyttömän kaunis, puuterin vaaleanpunainen boksi, joka oli solmittu kiinni mustalla satiininauhalla. Rusettia koristi vielä hennot kuivakukkaset, jotka oli aseteltu kauniisti rusetin kainaloon. Pakkauksesta huomasi, että tätä hommaa tehdään rakkaudella. Kuinka ihanaa on saada kaunis paketti kotiin, käsinsolmitun rusetin ja vain minulle valittujen tuotteiden kera. Tämä on sitä yksilöllistä palvelua, jota nykyaikana on aina aika-ajoin ikävä.




Naurahdan ääneen, kun sanon nyt, että äimistely ei loppunut siihen. Nimittäin avatessani paketin minua tervehti nimelläni varustettu esite, jossa on kiitetty chattituokiostamme sekä listattu minulle valitut tuotteet esittämäni toiveiden mukaisesti. En oikein edes osaa kuvailla sanoin, kuinka jännittävää tämä paketti oli saada. Ehkä tässä postauksessa olevat kuvat puhuvat puolestani.




Alkushokista selvittyäni muistin, että tässä boksissahan on kyse tuotteista, eikä vain kauniista pakkauksesta. Siispä käärin mustan silkkipaperin pois tuotteiden tieltä, ja yksitellen tutustuin tuotteisiin. Ilokseni huomasin, että tuotteiden joukossa oli pari todella suosittua tuotetta, joita olin halunnut testata pitkään (Smashbox Photo Finish pohjustusvoide sekä Urban Decayn all nighter -meikinkiinnityssuihke).

Testasin heti seuraavana päivänä uusia tuotteita, ja ainakin toistaiseksi olen ollut tuotteisiin ja niiden pysyvyyteen tyytyväinen. Meikkipohja jää ihanan samettiseksi, ja ainakin tuo Smashboxin pohjustustuote sekä Clarinsin meikkivoide sopivat mukavasti yhteen keskenään, koostumuksiltaan. Tykästyin myös NYXin tummaan aurinkopuuteriin, sävy oli juuri sopiva hieman päivettyneelle kesäiholleni.

Lyhyesti Glamlinista:

  • Täytä kauneusprofiili & chattaile lyhyesti kauneuskonsultin kanssa
  • Saat asettaa paketille sopivan budjetin
  • Vastaanota paketti ja päätä mitkä tuotteet haluat pitää ja mitkä palauttaa veloituksetta
  • Maksat vain pitämäsi tuotteet

Siirry Glamlinin sivuille tästä
Täytä oma kauneusprofiilisi täällä.

Miltä tällainen kauneuspalvelu kuulostaa, tai onko sinulla mahdollisesti jo kokemusta siitä? 🌸

Yhteistyössä Glamlin

8 kommenttia :

  1. Wau kuulostaa kyllä todella hyvältä ja mielenkiintoiselta palvelulta! :) Tavaratalojen kosmetiikkamerestä on vaikea valita itselle sopivia tuotteita ja usein konsultteja ei ole liikkeessä vapaana tai he kököttävät vain omien merkkiensä luona eivätkä tiedä muiden merkkien tuotteista, ja ne ovat useimmiten niitä kalliita merkkejä joihin kaikki eivät välttämättä halua laittaa rahaa.

    -Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset! :) Tästä jäi itselle hyvä mieli ja uskon että moni muukin voisi tykätä. Kiitos kun kommentoit ja kivaa alkavaa viikonloppua! :)

      Poista
  2. Kuulostaapa kivalta ja erilaiselta sekä ihanan yksilölliseltä :). Täytyy varmaan joskus kokeilla!

    VastaaPoista
  3. Oli pakko heti kokeilla kun huomasin että palvelu koskee myös hiustenhoitoa ja tehtävälistalla on ollut muutaman uuden hiustuotteen etsiminen :) Palvelun käyttö sujui mukavasti ja myös näin perjantai-iltana pääsi chattailemaan! Nyt odotan innolla mitä paketista paljastuu :) Kiitos tästä vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee hyvä jos sait apua!! Jos jaksat niin tuu kertomaan mitä tykkäsit paketista! :)

      Poista
  4. Samanlainen positiivinen yllätys paketti ja superystävällinen palvelu oli myös minulle! Kirjoitinkin blogiin, etten muista milloin olisin viimeksi saanut näin hyvää ja henkilökohtaista palvelua!
    Oma juttuni löytyy täältä:
    http://www.lily.fi/blogit/minnean-muruja/glamlin-henkilokohtainen-kauneuskonsulttisi

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.