sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Lungisti

Heipsan, ja kivaa sunnuntaita! Täällä on vietetty tänään rentoa päivää grillaillen ja chillaillen. Kävin aamulla laittamassa räpsyt lomakuosiin, ja täytyy sanoa, että oli aikamoista tuskaa. Ei sinänsä ripsien takia, vaan siksi, että minulla jyllää parhaillaan siitepölyallergiat aika ruhtinaallisesti. Unohdin laittaa ennen huoltoa avaavaa nenäsuihketta, ja noin minuutti sen jälkeen, kun olin heittänyt pötkölleen ripsipenkkiin, meni nenä niin tukkoon kuin mennä vain voi. Astmaatikkona ahdistun heti, jos henki ei kulje kunnolla ja paniikki alkaa jylläämään. Siinä olikin sitten aika ahdistava puolitoista tuntinen, mutta selvittiin parilla ylösnousemisella ja suun kautta hengittelemällä. Heti kun ripset oli valmiit ja nousin ylös, aukesi toinen sierain ja oli taas helpompi olla. Tuo makuuasento on kyllä jännä, kun vetää aina ihan tukkoon.

Uusi viikko alkaa näillä näppäimillä, mutta se myös loppuu lyhyeen töiden osalta, sillä lähden aikaisin torstaiaamuna reissuun. Olen aivan innoissani tulevasta viikosta, pari päivää uudessa työpaikassa takana ja olen tosi innostunut uusista tuulista työrintamalla. Pääsen aivan uudella tavalla kehittämään ja tekemään hommia, kuin aikaisemmin. Ja innoissani tietenkin myös matkan takia - miksipä ei.



Eilen vietin hieman omaa aikaa, ja pyörin kaupoilla monta tuntia aamupäivästä. Joskus on ihana lähteä ostoksille ihan yksinään, jotenkin viihdyn hyvin itsekseni. Aina ei jaksa jutustella ja odotella muita shoppailuseuralaisia, ja saa mennä ihan oman maun mukaan kaupasta toiseen. Löysinkin pari toivottua juttua, halusin ostaa töihin uusia työpaitoja ja lisäksi löysin aivan ihanan kesähameen ja pari toppia reissuun ja toki tänne kotiinkin, kunhan vain ilmat lämpiää. En kuitenkaan aivan hurjistunut kaupoilla, sillä meillä on ystäväni kanssa suunnitelmissa käydä kurkkaamassa myös Maltan shoppailumahdollisuudet. On muuten kiva lähteä uuteen kohteeseen, kun ei tiedä pahemmin mitä odottaa.

Shoppailureissun jälkeen aloinkin melkein heti valmistautumaan iltaa varten. Vietettiin iltaa tyttöporukalla Lungissa nauttien hyvästä ruoasta. Kävin ekaa kertaa Lungissa (Korkeavuorenkatu, Helsingissä) ja myönnän, että menin sinne aika pitkin hampain. Mielessä pyöri hardcore hipsteripaikka epämukavine tuoleineen. Noh, olihan siellä myös hipstereitä, mutta myös hyvin sekalaista sakkia. Enkä sano, että minulla olisi mitään hipstereitä vastaan, en vain pidä kovin paljoa sellaisista paikoista, jotka on kansoitettu vain ja ainoastaan tietyn tyylisillä ihmisillä. Tykkään eniten sekalaisporukkaa vetävistä ruoka- ja juomapaikoista. No mutta, vaikka Lungissa oli myös niitä epämukavia tuoleja, pääsin itse istumaan oikein mukavalle sohvalle. Kun ruoat tuotiin eteemme, olin valmis kättelemään itseäni häviön merkiksi. Annokset olivat upeita. Ja todella hyviä. Lungille siis pointsit kotiin, tekee hyvää joskus rikkoa ennakkoluuloja. Kun muut jatkoi Skohaniin jatkoille, lähdin minä kaverin kyydillä kohti kotia ja sänkyä. Olen ottanut nyt aika rauhallisesti tässä lähiviikot, jotta jaksaa käyttää kaiken energian ja skarppiuden uudessa työssä ja että säästelee voimia reissuun. Matkat ovat nimittäin aina ihania, mutta myös niin kuluttavia.

Nyt täällä päässä jatkuu rentoutuminen, ja saatanpa hieman miettiä mitä pakkailen mukaan matkalle. Voisin (taas) yrittää päästä vähällä, ja pakata mukaan todella vähän tavaraa. Veikkaan jo nyt, etten tule siinä onnistumaan. Mutta aina voi yrittää. 😎

Mitä te olette puuhastelleet viikonlopun aikana? Kivaa viikonvaihdetta muruset!

18 kommenttia :

  1. Ai säkin lähet aikaisin torstaiaamuna reissuun. Kuin myös! Jänskättää aika paljon, lähden nimittäin ekaa kertaa yksin ulkomaille :) Hyvää reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin se menee! Minne päin suuntaat? ☀️😊

      Poista
    2. Niin mäkin uskon, tuttu paikka ja samassa hotellissakin ollut kaks kertaa aiemmin. Mut silti omalla tavalla jännää kun yksin lähtee. Meen Alanyaan :)

      Poista
  2. Oi, pääset reissuun, hyvää matkaa! Täällä Etelä-Lapissa tänään +1, aamulla satoi rakeita ja muutoin tihkuttanut kylmää vettä taivaalta.. kyl täälki kävi sen +15, mut ne kelit meni jo :D
    Viikonloppu meni rauhallisesti kotona, rentoutuen, syöden tortilloja ja katsellen tv-ohjelmia mitä ei viikolla ehtinyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viikonloppu kuulostaa mukavalta, paitsi sään osalta 😩😅 Toivotaan että kesä tulisi pian jäädäkseen ☀️

      Poista
  3. Täällä yks matkakuumeinen on selaillut matkoja koko illan 🙈🆘 malta kävi myös mielessä... kesälomaan kun enää 2viikkoo! Joku nollaus ois ihana ton kamalan alkuvuoden takia :)

    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa loman odottelua ja suunnittelua! 😘 Kerro sitten mihin päädyit! ☀️

      Poista
  4. Miksi oletit että Ullanlinnassa sijaitseva ravintola olisi kovin hipsteri? En tiedä missä itse asut, mutta hipsterialueet sijoittuvat aivan muualle :) Kivaa kevään jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut siinä nurkilla töissä ja moni paikka on hipsteri siellä main, mutta tarkemmin ajateltuna ehkäpä sitten hieman enemmän Punavuoren puolella, miten se raja sitten vedetäänkään 😊 Kiitos, kuin myös!

      Poista
  5. "Mielessä pyöri hardcore hipsteripaikka epämukavine tuoleineen." Repesin tälle ihan totaalisesti. :D Toi lause vois kieltämättä kuvata useampaakin paikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei muru! Jep, muutamassa on tullut käytyä 🙈😅

      Poista
  6. Ois kiva jos tekisit postauksen työpukeutumisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ehkä paras tekemään sellaista.. mutta katsotaan ☺️ Kiitos toiveesta!

      Poista
  7. Mä katsoin joskus netistä hyviä ravintoloita Helsingissä, ja tuo Lungi pomppasi esille. Nyt onkin tullut käytyä useampaankin otteeseen. Ihan mielettömän hyvää (ja EDULLISTA) ruokaa ja viiniä. :P

    Me tultiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Kreikasta! Alkukesä on kyllä hyvää aikaa mennä reissuun, kun Välimeren alueella keli on jo hyvä, muttei liian paahteinen ja Suomessa yleensä todella surkea keli varsinkin kesäkuussa... :D Malta on kyllä minunkin haavelistalla, toivottavasti teet paljon postauksia reissun jälkeen kohteeseen liittyen. :)

    -Mervi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, oliko onnistunut reissu? 😎 Teen varmasti, ja ehkä jo matkan päältä 😊🌴

      Poista
  8. Oli kyllä! Ensimmäinen kerta Rodoksella, ei ole juurikaan tullu reissattua noissa suomalaisten suosimissa lomakohteissa, mutta en ihmettele miksi saari on niin tykätty. 😊 Ootko muuten arponut jo voittajan siihen skin rolleriin? :)

    Kivaa lomaa.

    Mervi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Kyllä, siitä on mainittu ko. postauksen alaosassa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.