tiistai 16. toukokuuta 2017

Aurinko armas, please stay!

Hellurei! Onpas tänään ollut ihana ilma ulkona, kyllä auringonpaiste kelpaa! 😎 Täällä odottelen, että Tuukka kotiutuu töistä, ja päästään grillaamaan takapihalle. Olin tunnin verran ulkona koirien kanssa, ja molemmat veti itsensä siinä ajassa kyllä ihan piippuun, siitä lähtien täällä onkin kuulunut syvä kuorsaus - auringossa riehuminen ottaa koville.

Tänne ei oikeastaan kuulu sen ihmeempiä, paitsi että kävin tänään työhaastattelun toisessa vaiheessa esittelemässä ennakkotehtäväni. Palaan tähän työasiaan, kun saan tietää miten minun kävi. Tällä viikolla tai viimeistään maanantaina saan tietää. Nyt en uskalla puhua siitä sen enempää, ennen kuin päätös tulee. Mutta ai että, miten haluaisin sen paikan!

Viikonloppuna olisi edessä tyttöjen grillijuhlat kaverin luona - teemana on hattubileet. Eli joku hattu pitäisi keksiä lauantaita varten, apuva! Minulle ei sovi hatut sitten ollenkaan, ja tästä talosta taitaa löytyä vain pipoja. Yksi olkinen Cowboy-hattu meillä tosin on maleksinut ennen jossain laatikossa, pitääkin etsiä jos se olisi vielä tallessa.

Huomaa, että jännitys laantuu ja väsy alkaa iskeä, jännittäminen ja tietynlainen skarppaaminen vie kyllä energiaa. Eikä asiaa auta se, että nukuin todella huonosti viime yönä. Oletteko te koskaan heränneet siihen, että itkette? Minulla kävi niin viime yönä, muistan vielä ihan selvästi sen painajaisen, joka minulle tuon itkun aiheutti. Aivot ovat kyllä jännä kapistus, kaikenlaista saavat aikaan.

Nyt siirryn takapihalle valmistelemaan grillimeininkejä, kivaa ja toivottavasti aurinkoista päivää teillekin - missä ikinä olettekin. Toivotaan, että se kesä alkaisi vihdoin tulla hieman vakaammin, kuin miltä on lähiviikkoina näyttänyt.

Mukavaa tiistain jatkoa muruset! 💋

6 kommenttia :

  1. Teiän kaveriporukassa tuntuu olevan kaikkia hauskoja erilaisia teemabileitä jne :) ihanaa kun jaksetaan panostaa!

    Täällä peukut pystyssä sun työhommalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tykkään myös että tällaista on ja että höpsötellään 😍 Kiitos Niina! Kivaa päivää ☀️

      Poista
  2. Moikka!

    Instan perusteella sait ilmeisesti puhumasi työpaikan? Mahtavaa, isot onnittelut!

    Aasinsiltana, lukisin mielelläni enemmän koulutustaustastasi ja nykyisestä alasta. Tarkkaa työpaikkaa en tietenkään oleta sinun kertovan, mutta olisi hieno kuulla minkälainen tausta sinulla on ja miten olet löytänyt oman juttusi. :) Nimimerkillä en vieläkään tiedä, mikä minusta tulee "isona".

    Kivaa viikonloppua ja tsemppiä tuleviin haasteisiin!

    Terkuin,
    JL

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Suuret kiitokset 😊 Täytyy laittaa tämä postausidea korvan taa, kiitos :) Kyllä se oma tie siitä muotoutuu, kun menee sitä kohden mitä tykkää tehdä ☺️ Kivaa loppuviikkoa ja kiitos kommentistasi!

      Poista
  3. Hei, mistä tuo kuvassa oleva hyllykkö on? :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.