torstai 13. lokakuuta 2016

Silloin harmitti

Edellisen blogin aikana hankin itselleni iMac -tietokoneen, jotta työmukavuus parantuisi. Pieneltä läppäriltä kirjoittelu ja kuvien muokkailu oli haastavaa, joten päätin panostaa hyvään koneeseen. Blogin lopettamisen jälkeen kone seisoi lähes tyhjänpanttina puolentoista vuoden ajan, kunnes keväällä 2015 päätin myydä koneen sitä enemmän tarvitsevalle. Ja kuinkas sitten kävikään...

Muutamaa kuukautta myöhemmin päätin avata blogin jälleen ja olin back to square one 11" MacBook Airin armoilla. Silloin harmitti. Silloin otti päähän niin kovasti, ja kysyin itseltäni miljoona kertaa miksi piti mennä myymään se kone. Se oli ollut yksi parhaista sijoituksistani ikinä, mutta minkäs teet, aina ei voi elämää osata ennustaa eteenpäin - edes muutaman kuukauden päähän.

Viime keväänä sitten meni hermot ainaiseen miniläppärillä pelleilyyn ja tihrustamiseen ja aloin harkita iMacin uudelleenhankintaa. Mutta koska viimeksi tein hätäisen myyntipäätöksen, en halunnut tällä kertaa tehdä hätäistä ostopäätöstä. Kun kesä meni ohi ja edelleen kaipasin parempaa kalustoa mm. kirjoittamiseen ja kuvien muokkaamiseen, nousi ajatus uudesta koneesta jälleen pintaan.


Ja nyt lokakuussa tuli mitta täyteen ja päätin tehdä asialle jotain. Siispä nyt vihdoin, 1,5 vuotta edellisen myymisestä ja puoli vuotta uuden harkinnan aloittamisesta olen jälleen materialismionnea täynnä. Naputtelen parhaillaan uutta tietokonettani ja rakastan tätä tunnetta, kun näyttö on suuri, näppäimistö selkeä, eikä tarvitse käyttää läppärin kosketuslevyä hiirenä. Kannatti.

Vaikka olen puhkunut blogi-intoa siitä asti, kun tämän uudelleen aloitin, niin nyt viimeistään innostus on ihan tapissa, ja tekee mieli vain kirjoittaa, kirjoittaa, kirjoittaa...

Kyllähän tämä kapistus vie aika roiman tilan meidän ruokapöydästämme. Mutta toisaalta, en haluaisi mennä alakerran työhuoneeseenkaan, sillä olen tottunut kirjoittamaan yläkerrassa, pystyn kuvata täällä hyvin ja luonnonvalo on täällä parempi. Lisäksi käytetään koko ruokapöytää todella harvoin, joten niinä harvoina kertoina jos kutsun esim. ystäviä syömään, voin siirtää koneen alakertaan. Se näissä on kätevää, kun koko kone on rakennettu näytön sisään. Pääasia, että oma koti palvelee sen asukkien käyttötarkoituksia.

Viikko on sujahtanut aika nopeasti taas ohi, ja huomenna pääsee viikonlopun viettoon. Tiedossa olisi ainakin juhlakaupassa käyntiä, pitäisi käydä hankkimassa Halloween-juhliin lisää koristeita. Lisäksi meillä on talkoot ja pihalla riittääkin hommaa, niin aidan sisä-, kuin ulkopuolellakin. Lauantaina tulee siis reippailtua pihalla varmasti ihan kiitettävästi. Lauantai-illalle ei ole lyöty lukkoon vielä mitään, mutta jos fiilis on kohdallaan, voisi olla kiva vaikka mennä pitkästä aikaa leffaan. Inferno (Tom Hanks) nimittäin kiinnostaisi aika kovasti.. :)

Muuten tänne kuuluu ihan normaalia arkea, koirien kanssa puuhailua ja kotihommia. Tai no, nyt kun katson tuonne keittiön saarekkeelle, tulee lähinnä mieleen että milloin täällä on viimeksi niitä kotihommia tehty.. Ehkäpä siirryn tästä siis tyhjentämään ja täyttämään tiskokonetta - back to reality.

2 kommenttia :

  1. Kuules kaunotar, sulle olisi tunnustus blogissani :)

    http://my-fantazya.blogspot.fi/2016/10/tunnustus-blogilleni.html

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Janet, kiitoksia kovasti! <3 Sinne myös kivaa viikonloppua :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.