maanantai 3. lokakuuta 2016

Parisuhteesta 12 vuoden kokemuksella

Tänä syksynä tulee 12 -vuotta siitä, kun tapasin Tuukan. Tuona päivänä seurustelin vielä silloisen poikaystäväni kanssa, mutta eipä mennyt aikaakaan, kun kyseinen tyyppi heivattiin ja lennossa vaihdoin uuteen. Kuulostaa kamalalta, ja muistan mm. äitini olleen sitä mieltä, että ei noin voi toimia.

On jotenkin ihan hassua ajatella, kuinka vakavasti sitä jo niin nuorena (16 -vuotiaana) ajatteli mm. parisuhteesta. Miten nyt ei osaa kuvitella, että 16 -vuotiaat osaisivat ajatella "yhtikäs mistään" vakavasti, järkevästi. Mutta oma kokemus muistuttaa siitä, että kyllä osaavat. Toki ihmisissä on eroja, mutta itse koen olleeni kypsä sen ikäisenä - tosin niin kokee varmasti moni muukin ;)

Sitä, kuinka kypsä silloin on ollut, ei voi nyt faktaksi tässä analysoida, mutta silloiset ajatukset ja tunteet ovat mielessä hyvinkin selvästi. Yläaste oli jätetty taakse ja 12 vuotta sitten syksyllä aloitin uudessa koulussa. Siinä samalla tuli tutustuttua moniin uusiin ihmisiin ja yksi niistä oli Tuukka.

Olenkin ehkä joskus kertonut täällä, tai ainakin vanhassa blogissani, kuinka meidän ensikohtaaminen meni. Lyhyesti selitettynä se meni näin: Olimme saapuneet koulumme salibandyturnaukseen luokkakaverini kanssa kyyläämään poikia. Jotain aivan muita poikia, kuin Tuukkaa ja hänen kavereita. En enää edes muista ketä ne olivat, mutta joitain toisia ne oli. Tuli väliaika ja Tuukka tuli hikisenä moikkaamaan. Itsevarmana tarjosi omaa numeroaan minulle ja pyysi vielä soittamaan, koska hänen "saldo oli kiinni". Jollain tapaa kai tuo itsevarmuus iski, sillä minähän soitin ja taidettiin vielä tavatakin saman illan aikana.

Hyvin äkkiä selvisi, että T:n itsevarmuuden lisäksi moni muukin asia kolahti ja nuorelle naiselle tuli eteen paha paikka. Entisestä oli päästävä eroon. Vaikka nyt letkautan asian ilmoille näin humoristisesti, ei se tuolloin ollut helppo pala. Kyseistä suhdetta oli nimittäin takana kahden vuoden verran - olen siis ollut aina, hyvin nuoresta asti seurustelevaa sorttia. Helppo tuo asia ei ollut, mutta nyt voin ehkä rinta rottingilla sanoa, että kannatti.

Tuli talvi, ja täytin 17 vuotta, sen kevään ja kesän aikana meidän jutusta tuli vakava ja vietin lähes kaikki yöt Tuukan kotona. Sinä kesänä Tuukka täytti 18 vuotta ja tapasin hänen juhlissaan sukua ja perhettä. Vuoden päästä tästä muutin pieneen yksiöön, jonne Tuukka muutti hyvin nopeasti perässä.

Ja nyt, 12 vuotta, 4 yhteistä kotia ja 2,5 avioliittovuotta myöhemmin olen aika onnellinen siitä, että se itsevarmuutta puhkuva kundi tuli tarjoamaan numeroansa. Noista vuosista on todella lämpimät muistot ja meillä on ollut hauskaa yhdessä siitä lähtien. Parasta oli lintsata aamutunnit koulusta ja jäädä vielä hetkeksi peittojen alle nukkumaan toisen kainaloon, hakea kilon säkki karkkia Makuunista ja katsoa leffaa, höpötellä omia hölmöjä juttuja ja kutsua toisia lempinimellä. Mikään ei ole muuttunut, paitsi nykyään voidaan kääntää kylkeä ja jatkaa unia vain viikonloppuisin.

Selvää on, että tähän 12 vuoteen on mahtunut myös myllerrystä, molemmat olemme kasvaneet ihmisenä ja persoonina, mutta rehellisesti sanottuna en tiedä montaa yhtä tyyntä suhdetta, kuin mitä meillä on ollut. Meillä ei tunneta sanoja huutaminen tai haukkuminen, meillä ei kosketa fyysisesti kovaa ja meillä pyydetään anteeksi. Olemme oppineet keskustelemaan ja käymään vaikeatkin asiat läpi ilman suuria riitoja, en voi sanoin kuvailla, kuinka tärkeää kehittävä "riitely" on, ja kuinka paljon siinä oppii itsestään. Kun toisella on ollut vaikeaa, on toinen pitänyt lujempaa kiinni. Ja sitä arvostan aivan äärettömän paljon - luovuttaminen on helppoa, mutta rohkea on se, joka uskaltaa kohdata vaikeatkin hetket ja pitää toisesta kiinni, kun toisen ote meinaa lipsahtaa.

Elämä ei ole helppoa, se ei ole mustavalkoista eikä se ole itsestäänselvyys. Toinen ihminen ei ole itsestäänselvyys. Parisuhde on työtä ja tiimipeliä. On mielestäni todella hyvin sanottu, että kaikki on hyvin, niin kauan, kun molemmat osapuolet eivät lopeta rakastamista samaan aikaan. Rakastaminen harvoin loppuukaan, mutta tahto voi loppua jaksamisen puutteeseen tai vaikkapa siihen, että ei enää löydä uusia keinoja rakastaa. Siksi varmasti myös alttarilla sanotaan "tahdon", sillä tahtoa se kestävä suhde vaatii. Ennemmin tai myöhemmin.

En vaihtaisi hyviä, enkä heikompiakaan hetkiä pois. En koskaan. Sillä niiden kautta meistä on tullut me.
Kiitos rakas kuluneista vuosista, hyvin me vedetään. <3

23 kommenttia :

  1. Olet niin fiksu! Kun useampi ottaisi edes murun oppia tuosta, olisi maailma parempi paikka. :) täällä elellään aivan ihanassa suhteessa, jossa ei myöskään kuulu huuto. Ja muutenkin tasaista, ihanaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, olipas kauniisti sanottu - nöyrimmät kiitokset! Jokaisella on toki se oma "paras tapa" elää ja olla, enkä halua sanoa että tällainen tyyli olisi ainoa oikea, mutta meillä se on toiminut ja olen niin onnellinen että tuo toinen osaa elää samalla tavalla :') Kuulostaa hyvältä, onnea! <3 Kiitos paljon kommentistasi :)

      Poista
  2. Ihanasti kirjoitettu - luo näin kuukausi sitten avioituneelle taas kipinän toivoa maailmaan, jossa elämänmittainen sitoutuminen ei enää ole tavoite kovinkaan monelle. Kertoessani ihmisille, ettei meillä ole reilun 4v parisuhteen aikana ollut yhtään sellaista riitaa, joka olisi saanut meidät harkitsemaan eroamista, on kummallista kuulla, että joko parisuhteemme ei ole terve tai sitten toinen on tossun alla mielipiteet tukahdutettuna. Tottakai meilläkin on erimielisyyksiä, mutta me keskustelemme niistä asiallisesti ja välillä parisuhde vain vaatii kompromisseja. Se on nimenomaan tahtomisesta kiinni, tahdonko ajatella myös toisen hyvää vai vaan itseäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamen! Kiitos kun kommentoit, olen samoilla aalloilla kanssasi :) ihmisiä on erilaisia - parasta on kun kaksi samanlaista löytää yhteisen tien.

      Poista
  3. Voi miten ihanasti kirjoitettu ♡ Voin kyllä niin samaistua noihin ajatuksiisi parisuhteesta! Mekin alettiin seurustella, kun olin 16-vuotias ja helmikuussa '17 tulee 13 vuotta täyteen ♡ Kyllähän tässä on melkoisesti kasvettu ja muututtu, mutta ollaan onneksi pysytty yhdessä kaikesta myllerryksessä huolimatta... ja vieläkin on yhtä hauskaa yhdessä kuin vuonna 2004 hurjimmassa teini-iässä :D On ihanaa ku rinnalla on ihminen, johon voi luottaa jokaisessa tilanteessa ja joka hyväksyy miut virheineen kaikkineen ♡ Ihanaa syksyä teille!

    -Laura-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei siellä samaa polkua kulkeneet! Ihana kuulla tällaisia tarinoita :) ja kyllä, hurja teini-ikä, muistissa hyvin! Kiitos samoin <3

      Poista
  4. Muistelinkin, että olette alkaneet nuorena seurustelemaan. Itse myös 16-vuotiaana nykyisen aviomiehen tavanneena teidän, että joskus se vain kolahtaa ja sitä kasvetaan niin yhteen. :) Joskus sitä saa kuulla kummasteluja kavereilta, kun en tiedä irtosuhteista, tindereistä tai muusta deittaamisesta mitään. Kavereiden erotessa en pysty edes kuvittelemaan, miltä se tuntuu.. Mutta toisin käännettynä moni ei tiedä, kuinka ihanaa on, kun kumppani tuntee varpaan liikkeestä toisen, mutta silti sitä osaa yllättyä aina uusilla asioilla vuosien jälkeen. Esimerkiksi viime juhannuksena mies sanoi ääneen, että tykkää vadelmista vaikka on koko yhdeksän vuoden aikana vannonut vihaavansa kaikkia marjoja! :D Enkä vaihtaisi yhtäkään hetkeä pois :)

    Tuo viimeinen on niin totta, suhdetta ei saa koskaan pitää itsestäänselvyytenä vaan sen eteen tulee tehdä töitä, puolin ja toisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun jaoit teidän tarinaa <3 jep, tiedän niin tuon kun ei tajua tindereistä ym yhtikäs mitään! :D raastavaa ;)

      Poista
  5. Olen kans nuorena alkanut seurustelemaan, ikää oli14v kun aloimme miehen kanssa seurustelemaan. Loppuvuodesta tulee yhteisiä vuosia 10, yhdessä asuttu 6vuotta, naimisissa oltu 7kk.
    Ihanaa jatkoa teille, niin ihana kun on hyvässä suhteessa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä myös käynyt hyvä tuuri :) kiitos paljon ja kiitos kun kommentoit!

      Poista
  6. Todella kauniita sanoja, kiitos tästä. Meillä kävi juuri niin että oli vaikeaa ja päästettiin irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kun luit :) oletko ajatellut taaksepäin, uskotko että se oli oikea päätös? Joskus ero voi olla myös hyväksi, tilanteet ovat niin erilaisia :)

      Poista
  7. Kauniita ajatuksia, oot hirmu viisas ja kypsä ja en ihmettele jos ystäväsi kysyvät neuvojasi :) vaikutat sellaselta, että osaat neuvoa ja kuunnella!

    Meillä tulee 3 vuotta tapaamisesta nyt syksyllä, virallinen vuosipäivä onkin sitten joulukuussa. Tällä hetkellä menossa vaikeampi vaihe, toivon, että siitä selvitään.

    Teidän suhde vaikuttaa kauniilta ja puhut siitä kauniisti. Myös tuo, että riitatilanteissa toisiin ei ikinä käydä käsiksi, tai missään tilanteissa.. kaikille se kun ei ole itsestäänselvää :(

    Mietin alkuun kommentoiko mitään tähän, paljon ajatuksia omasta suhteesta ja edellisestäkin mutta tiedän, että osa tutuistani lukee blogiasi joten kirjoitin aika ympäripyöreän kommentin :)

    Rakkautta teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murunen <3 Kiitos kauniista sanoista. Toivon että teidän tilanne on sellainen, että siitä selvitään - mutta toivon myös sydämeni pohjasta, että et ole joutunut kokemaan sellaisia asioita, joita ei tarvitse katsoa sormien läpi. Monesti vaikeat vaiheet ovat hankalia myös siksi, kun pitäisi osata katsella asioita monelta kantilta, mutta kuitenkin luottaa siihen oman sydämen ääneen kaikista eniten. Voimia ja halauksia <3 Kiitos vielä!

      Poista
  8. Olipa ihana teksti. Huomaa, että teillä vallitsee yhteisymmärrys ja vahva toisen kunnioitus. Tärkeimpiä asioita keskusteluyhteyden lisäksi mielestäni. :) Ei voi kuin hattua nostaa teille pareille, keiden suhteet on kestänyt mielestäni kaikki vaikeimmat kasvun vuodet ja isoimmat elämänmuutokset.

    Itsellä juuri kävi niin, että nuoruuden suhde päättyi eroon, kun tajusi, ettei tulevaisuuden suunnitelmat kohtaa enää.. Nyt onneksi uusi, ihana parisuhde menossa, ja yhteenmuutto edessä muutaman viikon kuluttua. <3 Kyllä se myös on niin, että kaikella on tarkoituksena. :) -Mervi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Kyllä tässä on myös tuuria mukana, kun on kasvettu samoja arvoja vaaliviksi ja elämänkatsomus on sama :) Ihanaa aikaa teillä, onnea yhteiseen kotiin! :) Ja olen samaa mieltä, kaikella on tarkoituksensa!

      Poista
    2. Varmasti myös tuuria ollut mukana! :) Eikä sitä voi tietää etukäteen, miten se elämä heittelee ja minkälaiseksi ihmiseksi sitä muovautuu ajan saatossa. Ja kyllä mäkin kuvittelin olevani tosi fiksu ja järkevä 16-vuotiaana (ja varmasti olinkin sen ikäisiin verrattuna), mutta kyllä sitä tälleen yhdeksän vuotta myöhemmin miettii vaan huvittuneena omia tekemisiään ja etenkin hius- ja vaatetyyliä oh god. :D :D Kiitos kovasti, tosi jännää ja ihanaa :) <3 -Mervi

      Poista
    3. Näinpä juuri! Ja kyllä, samaistuin täysin hius- ja vaatetyyleihin! :D Noh, suunta on vain eteenpäin :P

      Poista
    4. Jep! Luultavastihan sitä katsoo näitäkin vaatteitaan kymmenen vuoden päästä kauhuissaan.. :D

      Poista
  9. Niin kauniisti kirjoitettu ja osittain kuin omasta parisuhteesta. Tavattiin yhteisten kavereiden kautta kun aloitettiin ammattikoulu 16-vuotiaina ja tiesin ensikohtaamisesta lähtien, että tuon pojan mä haluan. Mulla oli kuitenkin henkisesti silloin vaikeaa ja meni puoli vuotta, ennenkuin alettiin seurustelemaan. Siitä ekasta päivästä lähtien kun vietettiin aikaa yhdessä, tiedettiin kumpikin että tässä tää on. Ja edelleen kohta kuuden vuoden jälkeen, neljän vuoden yhdessä asumisen jälkeen ja tässä kuussa syntyvän esikoisen jälkeen ollaan sitä mieltä. Meillä ei huudeta tai haukuta, kinastellaan tietyllä tapaa mutta riidellään hyvinhyvin harvoin - ehkä kerran puolessa vuodessa. Vaikeista asioista keskustellaan ja joka päivä kerrotaan kuinka paljon rakastaa toista jne. Läheisyyttä, haleja ja suukkoja pitkin päivää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Karoliina :) Kiitos pitkästä kommentistasi! Onnea perheenlisäyksestä <3 Toivon teille onnea pitkään! Ihana kuulla tällaisia juttuja :)

      Poista
  10. Tuli tippa linssiin tuossa viimeisten kappaleiden kohdalla. Kahden vuoden parisuhde päättyi ihan äskettäin siihen kun mies ilmoitti ettei tiedä rakastaako enää. Itse uskonkin, että ongelma oli nimenomaan siinä ettei hän halunnut tehdä töitä rakkautta ja parisuhdetta ylläpitääkseen. Kerrankin voin käsi sydämellä sanoa, että tällä kertaa vika ei todellakaan ollut mussa. Se helpottaa edes vähän tässä kaiken surun keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pahoillani, että sinulla on tällä hetkellä surullinen aikakausi menossa <3 Uskon että kaikella on tarkoituksensa. Kaikkea hyvää ja iloa talveen :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.