sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Halloween-look: half skull with a twist

Hiuksissa oleva luuranko-pinni löytyi H&Mltä

Tänä vuonna päätin tehdä itse kasvomaalaukseni, sillä kaikki ylimääräinen raha menee matkasäästöön tällä hetkellä. Siispä jännittyneenä hankin pari tarvittavaa asiaa mitä ei vielä kotoa löytynyt ja aloin harjoittelemaan. En ole ikinä aiemmin tehnyt kasvomaalauksia tai tekohaavoja, enkä ollut ollenkaan varma tulisiko siitä mitään. Nyt kolmen harjoittelukerran jälkeen olo on sen verran hyvä, että taidan uskaltaa lähteä Halloweenin viettoon itse tekemälläni maskeerauksella. Eihän se ammattilaisen jälkeä missään nimessä ole, mutta toimii ihan hyvin kaveriporukan Halloween-juhlissa. Hampaat on kaikista vaikeimmat tehdä, ja niitä pitää harjoitella vielä ennen ensi viikonloppua pariin otteeseen. Kasvomaalaukseen ei tarvitse kovin paljoa tarvikkeita, pienellä määrällä pääsee alkuun.

KASVOMAALAUS:

Tarvitset:
  • Nivea Men after shave pohjustusaineeksi - suosittelen käyttämään jotain pohjustustuotetta, muutoin ihohuokoset voivat näkyä maalin läpi "reikinä", sillä maali korostaa kaikki kasvojen "virheet". Ja maalia kannattaa myös saman syyn vuoksi laittaa ainakin se pari kerrosta.
  • Mehron Cream Makeup - valkoinen
  • Mehron Cream Makeup - musta
  • Makiash vedenkestävä eyeliner (hampaat)
  • Skindinavia Makeup Finishing Spray meikin kiinnittämiseen
  • Parhaiten ja tasaisimmin Mehronin tuotteet levittyivät  Beauty Blenderillä

Alla olevassa kuvassa kaikki tuotteet, joita käytin haavan ja kasvojen alaosan meikin tekoon. Kuvasta puuttuu silmämeikin tarvikkeet.






Tässä projektissa eniten olen innostunut  haavojen teosta, ja laitankin tänne helpot ohjeet, miten niitä voi alkaa harjoitella tekemään. Suosittelen myös katsomaan ammattilaisten videoita Youtubesta, sillä nämä minun haavat ovat todellakin täysin amatöörin käden jälkeä.

TEKOHAAVA

Tarvitset:
  • nestemäinen lateksi, meikkivoide & puuteri
  • musta ja violetti luomiväri, tekoverta (geelimäinen)
Tee näin:
  • puhdista vanupuikolla haavan kohdalta meikki pois
  • levitä vanupuikolla haavan muotoiselle aluelle ohut kerros lateksia
  • anna kuivua tai tehosta kuivumista föönillä
  • levitä toinen kerros ja anna kuivua
  • levitä kolmas kerros ja anna kuivua
  • kun lateksi on kuivunut ja olet tehnyt niin monta kerrosta kun haluat (itse tein kolme), levitä lateksin päälle meikkivoide ja puuteroi
  • ala nyppiä lateksin keskiosasta varovasti aukkoa, käytä pinsettejä
  • kun aukko on haluamasi kokoinen, levitä aukosta näkyvälle iholle mustaa luomiväriä
  • levitä koko haavan päälle violettia luomiväriä ja levitä ruhjetta laajemmaksi halutessasi tekemällä mustelma ruhjeen ympärille
  • lisää tekoverta haavan aukkoon ja itse ruhjeeseen vanupuikolla

Voit halutessasi lisätä lateksikerrosten väliin wc-paperia haavan muotoiseksi nypittynä (lähikuvassa on käytetty kaksi kerrosta lateksia ja kaksi kerrosta wc-paperia, kasvokuvassa pelkkää lateksia kolme kerrosta)

Tällaista olen puuhastellut vapaa-ajalla lähiviikkoina ja on kyllä ollut jännää. Vaikka näin nopeasti ei voi oppia tosi hyväksi, on ollut silti hauska harjoitella jotain uutta ja kivaa. Vielä pari koevedosta ja ensi lauantaina toivottavasti onnistuu hyvin!

Onko sinulla tiedossa Halloween juhlat tänä vuonna?

8 kommenttia :

  1. Me ollaan menossa kaveriporukalla laivalle katsomaan antti tuiskua viikonloppuna :)

    Oot kyllä mielettömän taitava jos toi tulos on muutaman harjoituskerran jälkeen! Wau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo niinhän se olikin - kerroit jokin aika sitten tästä! Kivaa :) Kiitos paljon Niina, aika yksinkertainenhan tuo on, mutta sai sitä kyllä vääntää, nimittäin nuo lahjat eivät ole tulleet mulle kun niitä jaettiin ;)

      Poista
  2. Vau, mikä kasvomaalaus! :) Tuo otsan haavahan on todella onnistunut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Laura! :) Kiva kun kävit kommentoimassa!

      Poista
  3. Mä en kestä kuinka taitava oot!! <3 alkoi naurattaa kun mietin että minkä näköinen tulisi jos yrittäisin alkaa vääntämään tollaista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höps höps!! Varmana hyvä kun tekisit vaan pariin otteeseen <3 kiitos kaunis :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.