sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Uutta asusterintamalla



77th FLEA SHOUT SUNGLASSES 19,90€ TÄÄLTÄ
(löytyy kullan- sekä hopeanvärisillä sangoilla)


Olen tässä tämän vuoden aikana tilannut pariin otteeseen Bubbleroomilta vaatteita ja tähän uusimpaan tilaukseeni päätyi mukaan vaatteiden lisäksi myös hieman uutta asusterintamalle. En voinut vastustaa näitä superhienoja aurinkolaseja ja jännitin, sopisivatko ne kasvoilleni. Mutta niin vain kävi tuuri, että lasit olivat hyvät ja nyt olen onnellinen uusien aurinkolasien omistaja. Nämä oli itseasiassa niin kivat, että saatan tilata ne myös hopeanvärisillä sangoilla.




Lasit löytyy myös hopeanvärisillä sangoilla, katso tarkemmin täältä

Aurinkolasien lisäksi tilasin ensimmäisen body chain koruni. Olen välillä miettinyt, että sopiiko sellaiset muodokkaille naisille, lähinnä siis itselleni, mutta rohkaistuin ja halusin kokeilla. Tämä oli myös positiivinen yllätys, nimittäin tykkään korusta ihan hirmuisesti.



BOHEME BODY CHAIN ALESTA 8,90€ TÄÄLTÄ


BODY CHAIN TÄÄLTÄ / HARMAA MEKKO TÄÄLTÄ / AURINKOLASIT TÄÄLTÄ


Mietin jonkin aikaa tuon kuvan ketjun sekä tämän Walda Body Chainin välillä, mutta päädyin tosiaan tuohon hieman boheemimpaan malliin, ja olen tyytyväinen. Body chain on mielestäni kivan erilainen asuste, kaulakoruja en ole koskaan oikein tykännyt käyttää, ja näissä vartalokoruissa on jotain pientä särmää, sopii ne mielestäni koristamaan melkein asua kuin asua.

Asusteiden lisäksi tilaukseen lähti muutama printti T-paita ja muu vaate. Alla suosikkejani tilauksestani. 77th FLEA osoittautui todella hauskaksi merkiksi, ja tuotteet ovat hinnaltaan sopivia, ei liian kalliita.



MARTHA BODY 10,90€ TÄÄLTÄ /  BOSTON T-PAITA 21,50€ TÄÄLTÄ /  HVIS LONG T-PAITA 21,50€ TÄÄLTÄ


Hyvät kaupat tuli siis tehtyä, ja tilaus tuli perille nopeasti. Tilauksen tein 27.6., paketti lähetettiin ja sain seurantakoodin 28.6. ja sain hakea paketin postista 1.7. Toimitusaika oli siis tilauksen teosta 4 päivää, joka on mielestäni oikein kohtuullinen.

Yleisesti ottaen Bubbleroom ei ole kuulunut vielä pitkään niiden verkkokauppojen joukkoon, joiden sivuille klikkailen ekana, jos aion tilata vaatteita netistä. Mutta kevään hyvin onnistuneen tilauksen jälkeen se on kyllä vahvistanut paikkansa TOP3 verkkokauppojen joukossa omalla kohdallani. Koot ovat hyvät ja pitävät paikkansa, tilaan yleensä M kokoa ja se on melkein poikkeuksetta ollut sopiva. Uskallan suositella siis myös teille hyvillä mielin.

Bubbleroomilta löytyy nykyään myös paljon tunnettuja merkkejä, muutaman mainitakseni Vero Moda, Vila, UGG Australia, Nike, Lumene jne. Kaikki merkit näet täältä.

Kannattaa muuten tsekkailla myös Bubbleroomin ALE, siellä on paljon ihania kesävaatteita halvalla, ale% näytti olevan jopa -60%. Aleen pääset tästä.

Leppoisaa (sateisen ainakin täällä) sunnuntain jatkoa!

Sisältää kaupallisia linkkejä.

10 kommenttia :

  1. päheet lasit!! pitäisköhän itekin tilata :))

    miten koit tuon merkin 77th FLEA koot? onko pieniä vai uskaltaako tilata sellasta kokoo mitä käyttää?

    kivaa sunnuntaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö oo!! :) Koin ne hyvin kokoaan vastaavaksi, M koko vastasi mielestäni just eikä melkeen M kokoa. Kiitos sinne myös! :)

      Poista
    2. kiitti koko jeesistä :) sehän luki tuolla postauksessakin, luinpas huonosti :D

      Poista
    3. Ei hätää! Ei aina jaksa lukea rivi riviltä :)

      Poista
  2. Onnea ❤️ söpö vauvamaha

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä grilliruoka on hyvää! :D Tsemppiä uuteen viikkoon!

      Poista
    2. Hahaha naurahdin :D on muuten tosi hyvän värinen toi mekko! Usein ne on liian vaaleita :s

      Poista
    3. Heh! :) Pidin myös tuosta väristä =) kivaa viikonvaihdetta!

      Poista
  3. Ihanat nuo lasit! Noita näkee tänä kesänä tosi paljon ainakin täällä Barcelonassa, itseäkin houkuttaisi tuollaiset ruusukultaisina! :) harvoin kommentoin, mutta halusin vielä sanoa miten paljon ilahduin, kun huomasin muutama kuukausi sitten, että oot palannut bloggaamaan! Sillon kun lopetit, tuntui aina, että jotain puuttuu lukulistalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Jenna! Ihana kuulla, kiva kun tykkäät! Mukavaa päivää ja kiitos kun kävit laittamassa kommenttia! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.