keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Arjen arkea

Paljon kuullaan puhuttavan arjen luksuksesta, ja ihanaahan se onkin. Saatan nyt kuulostaa todella urpolta, mutta minä nautin kyllä myös usein ihan arjen arjesta.

Tällä hetkellä kovassa muodissa ovat mm. kuvat mitä ihanimmista aamiaisista ja lounaista ja milloin mistäkin herkusta. Smoothiebowl, banana pancakes ihanilla marjoilla höystettynä sekä muut trendiruoat. Myönnettäköön, että olen aika urpo näissä trendijutuissa. Minä syön aamupalaksi hapankorppua sulatejuustoviipaleella ja nautin siitä. Se on vaan niin hyvää. Kamalan näköistä, mutta hyvää.

Olisihan se ihanaa jaksaa käyttää aamulla paljon aikaa upeiden luomusten valmisteluun, mutta en tee niin. Kotona en syö mitään, huitasen puoli lasia omppumehua kitaan ja hyppään autoon. Mutta ah, kun pääsen toimistolle, teen kaksi herkullista hapankorppua ja rouskuttelen niitä muiden iloksi työpisteelläni.

Talvella aamupalani oli melkein poikkeuksetta kaurapuuro. Näin kesällä ei tee mieli syödä lämpimiä ruokia niin paljoa, joten olen kuin vahingossa siirtynyt hapankorppuihin. On ollut aika, kun olen joutunut laittamaan hapankorput kielletylle listalle - olin niihin pahasti koukussa. Otin yhden, toisen, kolmannen..kunnes korppuloota oli tyhjä. Nykyään saan pidettyä määrän kurissa. How strong of me ;)

Mielestäni tämän aamupala- tai snack-asian voi ottaa hyväksi esimerkiksi ja muistuttaa taas siitä, että vaikka kuinka näemme kauniita kuvia ja huoliteltuja ruokia, asuja tai vaikka kampauksia, eivät ne tee meidän muiden elämistä yhtään sen huonompia. Ei kaunis smoothiebowl paranna ketään tai kurppaiset korput puolestaan myöskään huononna. Ei elämä ole sen hienompaa, vaikka edessä olisi kuinka upea luomus jogurttia ja marjoja.

Nykyään "täydellisiä" elämiä luodaan kuvien avulla ihan vahingossakin - aina on joku, joka vertaa itseään tai vaikka sitä aamupalaansa toisiin. Saattaa kuulostaa naurettavalta hänelle, joka näin ei tee, mutta on silti kiven kova fakta, että vertaajiakin löytyy. Aina sitä ei itsekään tiedosta, mutta kun kaivaa syvempää, tajuaa, että on itsekin kadehtinut jonkun kaunista aamiaista sen hienon ulkonäön perusteella. Miten vinksahtaneita olemmekaan? Joskus sitä ajattelee vahingossa tai tajuamattaan jotain outoa, mutta kun se puetaan sanoiksi, alkaa ko. käytös tuntua hassulta.

Tässä nyt hieman jännä esimerkki, mutta sama pätee myös moneen muuhun asiaan. Idea tästä aiheesta tuli, kun kuulin erään nuorten tyttöjen viime perjantaina sovituskopissa käydyn keskustelun. Aluksi se kuulosti täysin absurdilta, mutta sitten tajusin, että nykyään ihan kaikesta voi ottaa itselleen paineita ja harmia. Jopa sellaisista asioista, joita ei monelle tulisi mieleenkään. Ja kaikki kunnia kauniille kuville ja smoothiebowleille, piristätte väreillänne päivääni!

Ja sitten kaikkien mielessä olevaan aiheeseen...

Juhannus lähenee lähestymistään ja tänä vuonna vietetään sitä hyvin pienimuotoisesti. Monet ystävistä karkaa maalle, mökille tai ulkomaille ja me jäämme koirien kanssa kotiin. Onneksi emme asu ihan "kaupungissa", eli lähellä on luontoa, kokkoja ja järviä. Olemme kutsuneet pari kaupungissa töiden takia olevaa kaveria meille ja jos sää sallii, grillaillaan herkkuja ja istutaan iltaa meidän terassilla. Kokko olisi mukava käydä katsomassa, saa nähdä mennäänkö. Säätila on tietenkin yksi, joka määrittää aikalailla koko juhannuksen kulun. Jos sataa, voisimme viettää vaikka peli-iltaa sisällä. Sääennusteisiin ei voi luottaa, ne penteleet ovat vaihdelleet muutaman tunnin välein aurinkoisesta sateeseen alkuviikon aikana. Juhannussään näkee sitten perjantaina, kun on aika sytyttää grilli.

Olen viettänyt juhannuksia viime vuosina hyvin erilaisilla tavoilla. Lähivuosiin kuuluu niin mökillä, kaupungissa kuin ulkomaillakin vietettyjä juhannuksia. Paras juhannus ehkä on, kun on ystävät ympärillä ja keli suosii - paikasta ei niin väliä. Viime juhannus oli mukava, olimme kaverin perheen talolla isolla ystäväporukalla ja saimme nauttia hyvästä säästä ulkona grillaillen ja nuotiota tuijotellen. Tänä vuonna eri tavoin, ensi vuodesta ei taas tiedä.

Miten sinä aiot viettää juhannuksen? :) Ja löytyykö viha- tai rakkaussuhdetta vallitseviin ruoka- ja kuvatrendeihin?

10 kommenttia :

  1. Meillä lähtee kone huomenna aikaisin aamulla kohti Turkkia kahdeksi viikoksi joten juhannus menee siellä.
    Mukavaa juhannusta sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Hanne! Mahtavaa reissua, nauttikaa! Ja kiitos paljon :)

      Poista
  2. Tää postaus on niin hyvä! Olen samaa mieltä! Mä ainakin vedän hyvillä mielin sämpylää naamaan ison maksamakkaraklöntin kera! 😂 Miten ihmisillä on aikaa valmistaa hienoja aamupaloja?! Itse herään arkisin klo 05:00 niin ei tulisi ekana mieleen leikellä maksamakkarasta sydämenmuotoisia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah! Alkoipa tekemään mieli maksamakkaraa 😄 Kivahan se on jos on aikaa ja halua, nättejä ovat. Mutta se että niistä saa itselleen paineita ei ole hyvä asia 😌 Kiva kun kävit kommentoimassa!

      Poista
  3. Voi että miten onnelliseksi tulin tänään, kun blogloving ehdotti sun blogia seurattavaksi. Menny täysin ohi, että olet palannut jälleen blogimaailmaan. Itseasiassa parisen viikkoa sitten satuin miettimään että olispa mukava, kun bloggaisit vielä! Nyt illalla menny useampi tunti aiempien postausten lukemiseen. Ihan mahtava juttu, jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Mahtavaa, kiva kun löysit ja vielä kivampi että laitoit kommenttia :) Oikein hyvää juhannusta!

      Poista
  4. Word! Totta, että ikään kuin some vahingossa luo niitä täydelliseltä näyttäviä elämiä. Itsekin jaan mielelläni blogissani/instagramissa hienoja kuvia, mutta kuitenkin jollain tapaa yritän piettää "realismia" mukanani, kuvia arkisista asioista ja syvempiä tekstejä. Tuntus hassulta jakaa kuva vaikkapa..likaisista astioista. :D
    Mulla on sinänsä neutraali suhtautuminen ruoka- ja kuvatrendeihin, mutta mua itseä ärsyttää jos toistan jotain näitä. Olen ottanut kuvat hillasmoothiesta, mutta en ole vielä hillasmoothieen törmännyt joten salaa olen ylpeä siitä. :D Kuitenkin, silmä tottuu nopeasti eri trendeihin, esimerkiksi valkoiset airmaxit ei enää kiinnitä huomiotani, kaikki toisin tekeminen kylläkin.
    Lähdetään miehen kans huomenna kotipaikkakunnalle juhannuksen viettoon, tiedossa on siis perinteinen mökkijuhannus; mökkisaunaa, grilliruokaa, siideriä, ihmisiä..ja Lapin yöttömät yöt. Ei sitä muuta kaipaa. :) Mukavaa juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipsan! Sinun hillasmoothie oli mahtava ja siitä asti tehnyt mieli hillaa :) juhannussuunnitelmat kuulostaa ideaaleilta, nauttikaa! ja kiitos paljon :)

      Poista
  5. Me jäädään kans miehen kanssa kaupunkiin viettään juhannusta :) jääkaappi täynnä kaikkia grilliherkkuja ja mä aion leipoo suklaisen mansikkakakun ja ahh, mulla alkaa myös kesäloma part 1 :)

    Kivaa juhannusta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Grilliherkut pelastaa kaupunkijuhannuksen! :) pitäisikö myös mun leipoa jotain? Nams! Ihanaa juhannusta ja lomaa <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.