maanantai 30. toukokuuta 2016

Desenio - julisteita sisustukseen

Katso lisää inspiraatiokuvia: desenio.fi


Tällä hetkellä sisustuksen kuuma trendi ovat julistetaulut ja niitä onkin nähty jo monessa sisustusblogissa ja -lehdessä kuluneen vuoden aikana. Alkuun en ollut itse tästä "joka kodin" valloittaneesta ilmiöstä kovin innoissani, mutta niitä hetken aikaa muiden kodeissa toljotelleena tajusin, että juuri näillä edullisilla ja kevyillä ratkaisuilla saa kotiin kivaa vaihtelua - ne ovat niin helppoja, että niitä voi halutessaan vaihdella tai poistaa seinältä, kun siltä tuntuu.



Tällä hetkellä meidän keittiötä koristaa pienempi julistetaulu, jossa kullanvärinen teksti: "start the day with a smile and finish it with champagne".

Julisteen ei tarvitse olla yhtä pysyvä sisustuselementti, kuin jättikokoisen taidetaulun. Lisäksi nykyään on trendikästä asettaa julistetauluja esimerkiksi lipaston päälle lomittain tuomaan persoonaa kotiin. Näiden ahaa-elämysten jälkeen lämpenin itsekin julisteille ja sain inspistä kodinlaittoon.

Deseniolta löytyy todella suuri valikoima erilaisia julisteista, kurkkaa myös esim. yksi suosikkini: graafiset julisteet.



Meillä on vielä makuuhuoneen suuret julistetaulut kiinnittämättä, mutta laitan parempaa kuvaa heti tänne blogin puolelle, kun olemme saaneet kiviporan lainaan ja kiinnitettyä ne.

Alla olevan julistetaulun annoin ystävälleni lahjaksi, teksti sopii täydellisesti hänelle. Tällaiset taulut ovat mielestäni myös todella kiva lahjaidea.



Oletko sinä jo innostunut julistetauluista ja niiden monipuolisista käyttömahdollisuuksista?

Yhteistyössä Desenio.fi

6 kommenttia :

  1. Hei kiitti paljon tästä ideasta, enpä tiennyt tälläisestä nettikaupasta ja ovat kyllä edullisia ja kiva lisä sisustukseen :) tuleeko julisteet postin mukana rullalla vai kuinka? Oletko tilannut kehyksiä myös tuolta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips! Kiva että oli hyödyksi tämä :) Kyllä olen, puisia ja metallisia. Ja julisteet toimitetaan rullalla putkessa. Kivaa päivää!

      Poista
  2. Hei,
    ensinnäkin kiitos kivasta blogista ja mukava kun olet palannut. Olen seurannut ekaa blogiasi, ja tästä vol.2:sta näkee, että teet blogia iloisin mielin, et väkisin (mikä alkoi näkyä varsinkin blogisi loppusuoralla). :) Vaikutat mukavalta ja sydämelliseltä ihmiseltä.

    Ehtisitkö tehdä postausta, joka sisältäisi vinkkejä, mitä kaikkea kannattaa pakata matkalle mukaan ja mitä huomioit pakatessasi?

    Ja ihan kaikkia muitakin käytännön vinkkejä reissua ajatellen kuulisin sinulta mielelläni. (esim. alkaen ihan vaikka että missä rahat kannattaa vaihtaa jne..) Niitä varmasti löytyy, kun olet matkustellut paljon. '

    Olemme lähdössä kolmen viikon kuluttua Kroatiaan, matkakuume alkaa olla jo kova :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Ja suurkiitos hyvästä palautteesta :)

      Laitan ehdottomasti tämän toiveesi korvan taa, toivottavasti ehdin tehdä postauksen ennen matkaanne! Kroatia kuulostaa ihanalta, saanko udella minne päin Kroatiaa matkaatte? :) Ihanaa loman odotusta!

      Poista
  3. Kiva, kiitos! :) Olemme lähdössä Dubrovnikiin. Juuri aamulla juttelin matkasta kosmetologini kanssa, joka oli käynyt ko. paikassa viime kesänä ja kehui kovasti. Maisemat ainakin siellä ovat todella kauniit.
    t.Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mahtavaa! :) varmasti hieno kohde!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.