maanantai 11. huhtikuuta 2016

Easy like Sunday morning



Eilinen päivä oli mukava ja onnistunut. Pienestä dagen efter-poikasesta huolimatta heräsin virkeänä ja siivoilin rauhassa lauantain jäljiltä astioita ja ruokia pois pöydiltä. Aurinko paistoi ihanasti sisään. Otettiin aamupäivä ihan rauhassa ja iltapäivällä tein vähän pihahommia ja kävin koirien kanssa rannalla kävelyllä. Molemmat uskalsi upottaa etutassut veteen, mutta hyvin nopsasti huomasivat, että vesi on vielä jäätävää. Oli kiva päästä rantaan pitkästä aikaa, sillä sinne johtava tie on ollut niin jäinen tähän saakka, että kahden koiran kanssa meno on ollut turhaa edes yrittää.

Iltapäivällä Tuukka tuli kotiin ja vaihdettiin autoon kesärenkaat. Koirat oli mukana ulkona ja ne sai oikein tuplasti pihaterapiaa. On se vaan jännä, miten tämä kevät vaikuttaa kaikkeen - paljon parempi olla kaikin puolin.



Äsken pidin terassilla lenkkarinpesutalkoot ja kuurasin parit valkoiset tennarit puhtaammiksi. Tein tänään päivälliseksi taas bataattiranskalaisia, sain niistä nyt rapeampia, viikonloppuna jäivät nimittäin hieman löysiksi, kuten taisin mainitakin aiemmin. On ne vaan hyviä, mutta niitäkään ei voi mättää mielin määrin.

Enää muutama viikko reissuun, ihanaa päästä palmujen alle viikoksi löhöilemään. Pakko sanoa, että jännityksellä odotan miten paikalliset suhtautuvat turisteihin nyt, kun on todennäköistä että matkustajamäärät Turkkiin ovat hivenen pienemmät, kuin aiempina vuosina. Tarkoitan, että ovatko esim. kaupanteossa kiihkeämpiä kuin normaalisti, kun rahaa ei kerry turismista välttämättä yhtä paljoa tänä vuonna. Kyllä se jännitys tietyllä tavalla on omassakin mielessä läsnä, mutta rehellisesti sanottuna juuri nyt jännittäisi matkustaa minne tahansa. En kuitenkaan halua antaa pelolle valtaa ja yritän lähteä rennoin mielin lomalle.

Onko teillä muuten lomia tai reissuja tiedossa? Minne päin matkaatte jos matkaatte, ja millä mielin? :)

12 kommenttia :

  1. Tosi kivannäköinen tuo jakkara, jonka päällä on kukkia! Mistähän se on ostettu? :)

    Omalla kohdalla reissu tiedossa vasta elokuussa, mutta onneksi kesä on välissä. Tuskin maltan odottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi! Se on Ellokselta tilattu, mutta jo aikaa sitten - en ole varma onko enää mallistossa :) Elokuuta on mukava odotella, minne päin lähdet reissuun? :)

      Poista
    2. Pitääkin käydä katsomassa, josko niitä vielä löytyisi. Me lähdetään avomiehen kanssa Kroatiaan 10 päiväksi :)

      Poista
    3. Käy ihmeessä! :) ihanaa loman odotusta!

      Poista
  2. Iik mitkä ihanat siellä pötköttelee! Hurjan söpö kaksikko tuo Pilvi ja Kaapo :D<3 Lomailua on tiedossa kesällä, mutta ulkomaille suunnataan vasta syyskuussa. Kroatiaan jee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Kroatia! Meidän piti ensin Tuukan kanssa lähteä myös Kroatiaan, mutta ei millään löydetty sieltä meille sopivaa ja meidän budjettiin mahtuvaa kohdetta / hotellia. Juu, onhan ne aikamoinen kaksikko :) <3

      Poista
  3. Ollaan oltu miehen kanssa jo seitsemän vuotta yhdessä mutta vasta nyt suunnataan ensimmäistä kertaa yhdessä ulkomaille, hui! :D Kohteena Berliini ensi kuussa ja odottavilla mielin ollaan. Mua jännittää hirveästi, kun edellisestä ulkomaanreissusta on tosi kauan ja silloin olin alaikäinen enkä ollut itse vastuussa mistään. Nyt pitää kaikki hoitaa itse, heh :) Aivan ylisöpöjä nuo Pilvi ja Kaapo! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kuulostaapa hyvältä teidän tuleva reissu! Älä huoli, kyllä pärjäät mainiosti! Kiitos :) Kiva kun kommentoit!

      Poista
  4. Kirjoittelehan matkan jälkeen juurikin tosta asiasta,miten turisteihin Turkissa suhtaudutaan,kun vähemmän turisteja,ollaanko agressiivisempiä tms.Jostain luin,että oli oltu vihaisia,kun suomalaisia on niin vähän Turkissa ja purettu sitten sitä raivoa niihin sinne matkustaviin???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, kirjoitan mielelläni omat ajatukseni matkan jälkeen tännekin. Varmasti kaikilla yksilölliset kokemukset - niinkuin aina. :) Kiva kun kävit kommentoimassa!

      Poista
  5. Minnepäin Tiurkkia muuten olette menossa..multa on mennyt ihan ohi,jos oot tänne asiasta kirjoittanut?
    Ootteko viikon/kaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etelärannikolle, Alanyaan muutaman vuoden tauon jälkeen mennään ja viikko ollaan, toinen reissu sitten loppukesästä Tuukan kanssa Espanjaan :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.