maanantai 21. maaliskuuta 2016

Yllätyssynttärit

Viikonloppuna oli ohjelmassa ystäväni miehen yllätyssynttäreiden järkkäämistä ja juhlintaa. Yllätykset ovat aina mahtavia ja parasta on, jos yllätys säilyy loppuun asti salaisuutena, ja se että juhlan sankari kokee totaalisen yllätysmomentin. Meille kävi juuri näin, ja synttärisankarin ilme ja reaktio olivat kyllä ikimuistoiset!

Ystäväpariskunta oli ollut edellisen yön hotellissa ja koko lauantaipäivän shoppailemassa yms. kun me sillä välin valmisteltiin toisen ystäväni kanssa sankarin kotona yllätystä. Koristeltiin, tehtiin ruokaa ja täytettiin ilmapalloja. Aloitettiin valmistelut jo monta tuntia ennen, ja oltiin pyydetty kaikki vieraat paikalle ennen, kuin itse sankari tuotiin kotiin.

Saatiin tekstari juuri ennen sankarin tuloa, ja kokoonnuttiin kaikki kuoharit kädessä heidän eteiseen ottamaan juhlakalua vastaan. Avain kääntyi ovessa, ovi aukesi ja hieman pöllähtänyt sankari avasi oven - huudettiin kaikki yhteen ääneen omaperäisesti "YLLÄTYYYYS!", josta järkyttyneenä herra hyppäsi pari askelta taaksepäin ja tiputti repunkin kädestään. Ilme oli hyvin yllättynyt ja samalla tosiaan jopa aika järkyttynyt - hän kun luuli tulleensa viettämään rauhallista koti-iltaa sohvalla ja lätkää katsoen. Aivan mahtava reaktio, ja hieno ilta kaiken kaikkiaan!

Ehdin siinä tohinassa ottaa vain muutaman kuvan, mutta näistä näkee hieman teemaa. Yllätykset ja juhlien järjestely on kyllä ehdottomasti lempparipuuhaani - saa touhottaa ja pieni jännitys tekee aina hyvää. Itse sankarin ja meidän muidenkin kädet tärisi varmaan tunnin vielä yllärin jälkeen, oli hieman adrenaliinia verissä.

Joskus ajattelen, että olen varmasti ollut entisessä elämässäni juhlasuunnittelija tai vastaava, sillä nautin niin näistä järjestelyiden tekemisistä yms. Mutta kyllähän tuo on samalla myös aika väsyttävää puuhaa, itsellä alkoi nimittäin silmä luppasta jo 23 maissa illalla, ja kotiin taisin päästä jo ennen yhtä. Muut jatkoi vielä iltaa pitkälle yöhön.

Tällainen viikonloppu tällä kertaa, ensi viikonloppu onkin sitten pääsiäisviikonloppu! Ihanaa, kun on muutaman päivän "loma" edessä ja tämä työviikko on lyhyt. Eikä sillä, töissä on mukavaa, mutta niin on kotonakin. Millaisia suunnitelmia teillä on pääsiäiseksi? :)

10 kommenttia :

  1. Siis ei voi olla totta! En tiedä miten taas sut löysin ja mitä googlettelin kun yhtäkkiä päädyin sun uuteen blogiin. Oon ajatellut sua aina välillä, että mitä teet kun lopetit bloggaamisen ja voi vitsit miten siistiä kun taas aloitit. Nyt alan kahlaa näitä juttuja läpi. Tervetuloa takaisin!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, teretulemast! :) Kiva kun kävit ilmoittelemassa itsestäsi. Mukavaa päivää sinne! :)

      Poista
  2. Aaawws yllärit on parhaita :) Olin niin onnellinen kun mulle järjestettiin yllärikolmekymppiset viime kesänä. Vieläkin hymyilyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihania ystäviä sinulla!! Yllätykset on mahtavia :)

      Poista
  3. laitat vähän ruokaa, pallot kattoon, kaverit kasaa ja ylläri onnistuu = entinen juhlasuunnittelija!!
    tää alkaa oleen jo huvia tämä blogin lukeminen!!! :D :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt taisit yrittää laittaa sanoja suuhuni :) Lukaisepa uudelleen.

      Hahaa, ei tämän elämän pidä ollakaan niin vakavaa! :) Ja otan kohteliaisuutena, että blogini tarjoaa viihdettä lukijoille. Iloa ja positiivisuutta päivääsi! Toivottavasti et joudu aloittamaan joka aamu päivääsi näin, että haluat yrittää aiheuttaa muille pahaa mieltä, se ei ole kuitenkaan tämän elämän suola :)

      Poista
    2. Olipa ilkeä kommentti :/ mun on pakko kommentoida et miten mahtavaa, kun löysin jostain netin uumenista sun uuden blogin! :) kivaa kun oot aloittanut uudestaan! :)

      Poista
    3. En sanoisi että ilkeä, ehkä hieman naivi vain :) Mutta ei noista kannata välittää, aina löytyy niitä, jotka on nousseet väärällä jalalla sängystä, ei niiden purkausten tarvitse antaa meidän päiviin vaikuttaa.

      Kiva kuulla, tätä uutta blogia on ollut todella mukava tehdä uudella draivilla ja rennosti :) Kiitos kun kävit kommentoimassa!

      Poista
  4. Mistä oot ostanut heliumkaasua? :) Itselläkin synttärit tulossa mutta en ole löytänyt kuin muutaman saitin joissa noi kaasut on ollut kyllä aika tyyriitä. :|

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on tosiaan kalliita :/ Näissä käytetty kaasupullo oli lainassa tutulta. Juhlamaailma / ilmapallotukku varmaan myy :) Mutta hinnasta en tiedä.. =)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.