perjantai 11. maaliskuuta 2016

Pilvin ensimmäinen synttäripäivä



Pilvi täytti eilen yhden vuoden. Tasan vuosi sitten makoiltiin Tuukan kanssa Kanarian saarilla rannalla, ja saatiin tekstiviesti, että kaikki pennut ja mamma selvisivät synnytyksestä hengissä ja voivat hyvin. Samalla varmistui, että meille siunattiin yksi näistä pienistä karvapalleroista, ja kyllä sitä toista koiraa oltiin odotettukin. Loppumatka menikin hymyssä suin, alkuloma oltiin saatu jännittää koska ne vauvat oikein syntyy, ja syntyvätkö terveinä.

Muistan kuin eilisen, kun haettiin Pilvi muutaman kymmenen kilometrin päästä ja Pilvi oli sylissäni automatkan kotiin. Se oli niin pieni, paljon pienempi kuin oltiin osattu edes ajatella ja Kaapoon verrattuna ihan pikku hiirulainen. Muistan ajatelleeni, miten pärjätään näin pienen elävän olennon kanssa, ja miten Kaapo ottaisi vastaan uuden tulokkaan.

Ensimmäisen viikon Kaapo oli silminnähden loukkaantunut, ja katsoi Pilviä inhoten. Viikon jälkeen nähtiin, kun Kaapo koski ensimmäistä kertaa Pilviin ja siitä lähti näiden kahden paita-peppu taival. Kaapo pesi Pilviä tosi usein Pilvin ekoina viikkoina ja vielä nykyäänkin ne jää joskus kiinni yhteisestä pesuhetkestä. Istuvat jonossa ja Kaapo pesee Pilviä niin, että Pilvin turkki on ihan läpimärkä. On ne ihania yhdessä, ja päätös ottaa toinen koira oli ehdottomasti hyvä, vaikka Pilvin ekat kuukaudet olivatkin meille aika tuskaa - ei ollut nimittäin ihan helpoin pentu tämä tytteli.

Paljon onnea Pilvi, rakas ruttuturpa, "itse Saatana", pikku murunen <3

6 kommenttia :

  1. Vallan loistavana päivänä pieni syntynyt, itsellä tuli tänään 25 täyteen! Onnea pienelle neidille ja paljon rapsutuksia. Löysin sun blogin uudestaan muutama viikko sitten ja olen kahlannut tätä urakalla oikein läpi, kiva että bloggaat taas! Seurasin sun entistä blogiakin joskus. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentista ja onnitteluista - sinullekin paljon onnea! :) Kiva että löysit takaisin! Mukavaa viikonloppua :)

      Poista
  2. Onnittelut sinne ja paaaljon rapsutuksia! Kivaa vkonloppua :)

    VastaaPoista
  3. Ihana Pilvi ja myöhäiset onnittelut! <3 pakko kysyä, miten Pilvi käyttäytyy nykyään? Onko rauhottunut tai tuhoaako vielä samaan malliin kun pentuna? Meinaan meillä on aikamoinen riiviö talossa ja mietin onko mitään mahiksia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Tuhoaa jonkin verran lakanoita + päiväpeittoja, mutta listat yms jättänyt rauhaan.. Uskon että ajan kanssa auttaa :) Kiitos! Kiva kun kommentoit! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.