maanantai 15. helmikuuta 2016

Pitkä toivepostaus pitkästä parisuhteesta

"Hei mulla tuli postausidea sulle! Oon ihaillut teidän pitkää parisuhdetta jo monen vuoden ajan. Ja jotenkin se tapa millä puhut aviomiehestäsi on ihana. Haluisitko jakaa joitain vinkkejä pitkään parisuhteeseen? Ja mitkä itse olet kokenut tärkeäksi? :)"

Tämän kauniin kommentin jälkeen aloin pohtimaan parisuhdetta oikein ajatuksella, ja päätin toteuttaa postaustoiveen. Aloitetaan siitä, että jokainen parisuhde on yksilöllinen, ja ajatukseni koskevat omaa parisuhdettani ja meidän avioliittoamme.




Meidän tarina alkoi reilu 11 vuotta sitten ollessani 16 -vuotias. Olin katsomassa koulumme salibandyturnausta ystäväni kanssa, kun tummapiirteinen ja kiinnostavan oloinen pelaaja tuli juttelemaan. Hikisenä, väliajalla, tarjoten omaa puhelinnumeroansa. Sanoipa hän vielä siihen charmikkaasti, että hänen saldorajansa on kiinni, ja että minun tulisi soittaa hänelle jos sattuu kiinnostamaan. Ja sattuihan minua. Jollain tapaa tuo itsevarmuus iski jo heti ensinäkemällä.

Tämä nuorena elämänsä miehen tapaaminen on omalla tavallaan myös suuri haaste. Ihminen muuttuu ehkä eniten juuri teini-iän ja aikuistumisen aikana, ja suuria elämänmuutoksia tapahtuu usein myös parin kympin molemmin puolin. Näihin luettakoon esimerkiksi opiskelut, ensimmäiset työpaikat, kotoa poismuutto ja oman identiteetin rakentaminen. Jos näistä kaikista selviää saman henkilön kanssa ja persoonat kehittyvät tietyllä tavalla samaan suuntaan, ollaan jo hyvällä mallilla. Tuo vaihe on ehkä juuri se, jossa useimmat nuorena yhteisen polun kulkemisen aloittaneet "kasvavat erilleen". Mielestäni tuo sanonta on oikeastaan todella osuva, sillä juuri niinhän siinä tuon ikäisenä yleensä tapahtuu. Kasvetaan eri teille, eri muotteihin ja erilaisia arvoja kannattaviksi yksilöiksi.



Ja se mikä lopetti edellisen kappaleen, aloittaa seuraavan,  eli arvot. Samanlainen elämänkatsomus ja arvot ovat mielestäni hyvin vahvoja tukipilareita suhteessa kuin suhteessa. Kun parisuhteesta puhutaan, täytyy siihen osaa ottavien selvitellä (mielellään jo suhteen alussa, ja pitkin suhdetta) mitä mieltä toinen puolisko on esim. parisuhteen mittareista; luottamus, ystävyys, vapaus jne. Millaista suhdetta sitä itselleen toivoo ja osuuko vastapuolen toiveet samalle linjalle. Teini-iässä aloitettujen suhteiden alussa ei ehkä tule kysyttyä ensimmäiseksi toiselta, toivooko hän jossain vaiheessa elämää perheenlisäystä, mutta jossain vaiheessa tämäkin tärkeä asia tulee selvittää. Ei ole yhtä eikä kahta kertaa, kun itse on nähnyt suhteen kaatuvan siihen, että toinen osapuoli onkin eri mieltä lasten hankinnasta, kuin toinen. Jos näin käy, on se todella harmillista, mutta sitä voi koittaa ennakoida ottamalla selvää toisen haaveista etukäteen - ei kuitenkaan ehkä ihan ensimmäisillä treffeillä.

Sen lisäksi, että olemme tehneet paljon töitä kestävän suhteen eteen, on meillä käynyt myös todella hyvä tuuri. Se, että ollaan kasvettu samoihin arvoihin ja saman tyylisiksi on ollut lottovoitto, enkä pidä sitä itsestäänselvyytenä.

Miten sitten olemme tehneet töitä suhteen eteen? Näitä asioita on vaikea alkaa konkreettisesti listaamaan, mutta latelen tähän nyt muutamia asioita, joissa ollaan mielestäni onnistuttu hyvin. Toisen kunnioitus ja arvostaminen on yksi tärkeimpiä palveluksia, mitä toiselle voi tehdä. Jos suhteen toinen osapuoli tulee vähätellyksi toistamiseen, romahtaa itse kunkin itseluottamus ja samalla luottamus parisuhteeseen rapisee. Jos toista tekee mieli koko ajan vähätellä, voi miettiä miksi edes haluaa elää ihmisen kanssa, jossa on niin paljon eriäviä ja ärsyttäviä puolia. Vai onko se vähättely ehkä kuitenkin enemmänkin peräisin omasta huonosta olosta? Monesti omaa käytöstä kannattaa peilata sisäänpäin ja etsiä vastauksia ärsyyntymiseen sieltä omista tavoista ja elämästä.



Toisen arvostamisen lisäksi arvostus pitäisi mielestäni tuoda esille sanallisesti sekä teollisesti. Oletko koskaan harmistunut kehusta? Niinpä. Kehuminen, kiittäminen ja kiitollisuuden sekä luottamuksen osoittaminen toiselle konkreettisesti lisää mielestäni myös arvostusta toista kohtaan ja saa aina aikaan hyvän mielen. Sen lisäksi, että muistaa antaa toiselle kiitosta, pitäisi sitä myös opetella ottamaan itse vastaan. Liian usein vähättelemme omaa itseämme, kun kohtaamme kiitoksen tai kehun. Olen itse opetellut sanomaan reippaasti "kiitos!", jos minulle sanotaan kohteliaisuus. Joskus sitä itsekin taipuu selittelemään ja vähättelemään, mutta reippaan kiitoksen saaminen on myös vastaanottajalle mukavampaa, kuin vastahakoinen vähättely.

Ja koska keskustelutaidon tärkeyttä on jo hehkutettu ties mistä ajoista asti, en tee sitä sen suuremmin, mutta sanonpa jämäkästi, että ilman sitä ei pitkälle pötkitä ja jos et vielä osaa avata suutasi ja korviasi, tee se NYT. Tämä on oikeastaan kaiken a ja o.

Mikään suhde ei varmastikaan ole 100% sopuisaa, mutta se miten riidat ja erimielisyydet hoidetaan, on mielestäni yksi tärkeimpiä asioita - opettele riitelemään rakentavasti. Joskus luin viisaat ohjeet, ja olen niitä sen jälkeen käyttänyt lähes poikkeuksetta. Kerron tässä vielä ne teillekin, jos joku ei ole näitä asioita kuullut. Ihminen on automaattisesti puolustuskannalla ja sulkeutuu jos hyökätään kynnet pystyssä vasten kasvoja. Älä koskaan aloita lausetta "Sä aina.." tai "Sä et koskaan". Sen sijaan käytä hyödyksi ihmisen luonnollista empaattisuutta ja aloita lause vetoamalla tunteisiin, esimerkiksi näin: "Mulle tuli vähän paha mieli, kun.." tai "Musta tuntuisi tosi hyvältä, jos...". Näillä opeilla olen päässyt mielestäni pitkälle ja oppinut myös itsestäni enemmän, aina ei kannata olla syyttelykannalla, vaan katsella asiaa sieltä tunnetasolta käsin ja miettiä, mistä jokin tunne itseasiassa oikein johtuu ja mikä siihen vaikuttaa.

Voin sanoa suoraan ja onnellisena, että meillä ei huudeta. Mielestäni huutaminen on toista kohtaan suuri loukkaus ja äänenkorotukset tässä talossa voi laskea yhden käden sormilla. Mulla itselläni on vielä sellainen piirre, että alan helposti itkemään, jos yritän edes huutaa - en siis pysty siihen helposti edes fyysisesti, vaikka joskus tahtoisin. Siksi myös otan itse todella pahasti itseeni, jos joku huutaa minulle. Huutamalla ei kuulu näyttää tunteita, itse pidän sitä huijauskeinona, kun ei muuten pysty asiaa selvittämään. Mitä fyysiseen väkivaltaan tulee, en edes halua puhua aiheesta, niin puistattava ajatus se on.








Kun konflikteja väistämättä jossain vaiheessa suhdetta tulee, on tärkeää osata tehdä kompromisseja. Liialla jääräpäisyydellä ei kestävää ja kunnioittavaa parisuhdetta ylläpidetä. Anna periksi, ja ehkä joskus sinullekin annetaan narua. Keksikää ratkaisu puolitiestä. Mieti, onko jostain pikkuasiasta valittaminen sen arvoista, että saatat kasvattaa rakoa teidän kahden välillä? Voisitko antaa jonkin asian olla ja niellä ärsyyntymisen siitä hyvästä, että puolisosi ei harmistuisi? Ja jos asiasta on pakko sanoa, suosittelen käyttämään ylempänä mainittuja tekniikoita ja katsoa, tuottaako se paremman tuloksen, kuin nalkuttaminen. Aiheesta saa ja pitää sanoa, kyse on siitä, miten itseään ilmaisee. Ja vielä mainittakoon, että henkisen yhteyden lisäksi hyvän parisuhteen tukipilarina toimii myös fyysinen yhteys. Fyysisyys on meille kaikille yksilöllinen ja henkilökohtainen asia, ja kaikilla fyysinen puoli muokkautuu ajan saatossa kohdilleen. Läheisyys ja arkinenkin kosketus toiseen säilyttää ja ylläpitää myös suhteen fyysistä puolta.

Tässä postauksessa on nyt käyty muutamia asioita läpi, joista koen että minulla on jotain sanottavaa. Jos en huomannut ottaa esille tässä jotain asiaa, joka sinua saattaa ehkä mietityttää tai haluat kysyä omaa kantaani asiaan, laita rohkeasti viestiä kommenttiboksiin. Tämä postaus on keskittynyt siihen, miten suhde mielestäni pidetään ehjänä, mutta tietenkin kaikilla meillä on myös niitä haasteita - parisuhde on kehittymistä loppuun asti, eikä kukaan ole täydellinen.

Kuten saattaa huomata, olen parisuhde-ihminen henkeen ja vereen ja vaikka omat ja Tuukan vanhemmat on eronneet, uskon edelleen avioliittoon ja kestävään, hyvään suhteeseen. Suhde ja avioliitto on todellakin myös tahdon asia, se ei itsestään synny eikä sitä ylläpidetä pyhällä hengellä. Tästä kaikesta huolimatta tiedostan myös sen realiteetin, että tässä elämässä ei koskaan tiedä mitä tuleman pitää, miten elämä tulee heittelemään tai koettelemaan ja sen, että suhde kuin suhde voi mennä murusiksi hetkessä. En kuitenkaan halua elää pelossa ja jossitella tulevaa, vaan panostaa tähän hetkeen ja nauttia siitä, mitä minulla on käsissäni, tässä ja nyt. Kiitos tästä pitkästä ja hyvin kestäneestä parisuhteesta kuuluu tietenkin myös rakkaalle miehelleni.


Olisi kiva kuulla myös teidän ajatuksia ja mietteitä aiheesta.

Kuvat: Täydenkuun Kuva

43 kommenttia :

  1. Voi että miten hyvä postaus! Susta ja teistä tulisi monien ottaa mallia. Ihan voisin laskea itseni tähän samaan. Meilläkin on mieheni kanssa tänä vuonna kymmenen vuotta yhteiseloa takana ja molemmat täytetään myös 30-vuotta. Tähän väliin mahtuu todella paljon kaikenlaista. Mutta voisin sanoa, että ihan samoilla linjoilla olen kanssasi. Todella samanaiset ajatuksen täällä.
    Isot halit sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Janet :)

      Vau, tuplajuhlat siis tänä vuonna! ;) Kyllä, vuosien varrelle mahtuu vaikka ja mitä, pitkät suhteet on aina täynnä tapahtumia ja vaiheita, juurikin vaikka sen vuoksi, että samalla kasvaa itse ihmisenä, kun parisuhde kehittyy.

      Kiitos kommentista ja halipäk! <3

      Poista
  2. Mielenkiintoinen postaus! Samoja asioita olen pohtinut omasta parisuhteesta, joka on teihin verrattuna 'vaan' 7 vuotta :) mutta allekirjoitan täysin nämä sinun ajatukset! Todella moni asia on meillä samalla tavalla ja olen samaa mieltä että jos selviää niistä "teinivuosien" mylleryksistä ja muutoksista niin sitä jotenkin helpompi kasvaa yhteen ja rakentaa se oma elämä, arvomaailma ja tulevaisuuden haaveet yhteen. Tosin kyllä se vaati paljon kompromisseja ja luottamusta. Meillä käytiin siihen aikaan todella rakentavia keskusteluja tulevaisuudesta ja luvattiin toisillemme että jos toinen luopuu jotain tärkeästä toisen takia, sen toisen on oltava sen kompromissin ja luottamuksen arvoinen ja pysyä vierellä. Olen myös itse sitä mieltä että parisuhde on intohimon lisäksi kumppanuutta (tahdon asia kuten sinä sanoit). Samalla kun ihminen on se jota rakastaa/intohimon kohde se on myös ihminen, jota kohtaan tunnet syvää ystävyyttä, luottoa että se toinen pysyy vierellä haasteista huolimatta ja suhteesta pitää löytyä sellaista tiimihenkeä. Se tiimihenki on että kuuntelee toista ja että tehdään ja voitetaan haasteet yhdessä. Jos on ongelma, se on molemissa, ja yhdessä se voitetaan. Ja kuten sinäkin sanoit, parisuhdetta pitää vaalia ja hoitaa eikä sitä saa pitää itsestäänselvyytenä. Minusta on myös tärkeää osoittaa toiselle hellyttä ja se toisen tärkeys joka päivä. Uskon että se on myös vaalinut meidän parisudetta. Meillä esim. halataan ja pussataan, kysellään kuulumiset ja toivotellaan hyvät huomenet/yöt, sanotaan minä rakastan sinua ja hyvästellään aina suukolla - joka ikinen päivä. Ne voivat tuntua toisista tosi typeriltä, mutta minusta ne ovat todella tärkeitä asioita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ida kommentista, on ilo lukea että teillä on hyvä suhde! :) Samoilla linjoilla siis mennään. Mukavaa iltaa!

      Poista
  3. Ehkä paras lukemani kirjoitus sinulta tämä postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, tulinpa hyvälle mielelle! :)

      Poista
  4. Meille tulee kesällä avomiehen kanssa seitsemän vuotta täyteen ja molemmat täytämme tänä vuonna 25v. Olemme kasvaneet yhteen, kokeneet ensimmäisen kotoa muuton, yhteisen arjen rakentamisen, opiskelujen ja työn yhdistämisen. Olemme paljon puhuneet tulevaisuudesta, haaveista ja toiveista ja onneksi ne menevät ainakin vielä ihan yksiin. Haluamme viettää aikaa yhdessä, matkustella ja nähdä maailmaa ja silti palata yhteiseen kotiin ja toisen kainaloon. Perheen perustamisestakin on ollut puhetta, mutta sen aika on vielä tulossa, muutamien vuosien päästä aikaisintaan. Koskaanhan ei voi tietää, mitä tulevaisuus tuo, mutta tällä hetkellä olemme onnellisia ja pääosin menee ihan hyvin.

    Tottakai sitä välillä miettii onko jäänyt jostain paitsi, kun niin nuoresta lähtien olemme pitäneet yhtä. Mutta aina ollaan tultu samaan johtopäätökseen. Vaihtamalla ei parane. Uudessa suhteessa olisi huuman jälkeen omat ongelmansa. Miksi aloittaa alusta, kun nytkin on näin hyvä ja haluaa olla toisen kanssa.

    Päivittäiset hellyydenosoitukset ovat ainakin minulle tärkeitä ja onneksi toinenkin kokee asian samanlailla. Ihan vaan toisen hipaisu ohimennen, halaus yllättäen tai muuten vain toisen viereen hakeutuminen. Meillä ei ole tiskikonetta, joten jo ihan tiskien tiskaaminen on ihana yllätys, vaikka ei olisikaan oma vuoro. Pienet, arkiset huomiot ovat mielestäni niitä kaikista parhaimpia.

    Kiitos ihanasta tekstistä! Siinä oli paljon samoja ajatuksia. Kuten sanoit, täytyy osata nauttia siitä mitä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, kiitos kun jaoit vähän teidän tarinaa :) Olen kanssasi täysin samaa mieltä, että jos luuhaa hetken sinkkuna ja alkaa taas seurustelemaan, tulee ne samat ns. arkiutumisen haasteet vastaan suhteessa kuin suhteessa. Kivaa iltaa teille sinne! :)

      Poista
  5. Omaa seurustelu suhdetta takana kohta 4 vuotta. Lukiossa alkoi meidän suhde ja toivon mukaan kestää lopun elämää. Allekirjoitan todellakin tämän postauksen oppia ja voin myös kertoa, että huutoa ei pahemmin meillä ole kuultu. Tykkäsin niin sun postauksesta, sillä tulee aina 'huojentunu' ja varmempi olo, kun kuulee tällasia pitkien parisuhteuden tarinoita. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, ihana kuulla :) Kiitos kommentistasi!

      Poista
  6. Meillä on suhdetta takana lähes 7 vuotta - aloitettiin kun olin 17. Samansuuntaisia ajatuksia on täälläkin :) Käytöstavat toista kohtaan on tosi tärkeät!
    Ja sitten se, mikä monelle sinkkuihmiselle tulee järkytyksenä. Että on ihan normaalia välillä olla ärsyyntynyt puolisoonsa. Itse ainakin joskus hetken jopa "inhoan" tota toista puoliskoani. Sitä pitää vaan sietää ja luottaa, että parempia aikoja on tulossa :) enkä nyt siis puhu mistään toisen urpoilusta, vaan siitä miten joskus toisen tavallinen käytös ja tavat rasittaa. Joku sanonta joskus sanoi hyvin, että on ihan normaalia, että välillä toisen kiinnostus vähenee. Kaikki on hyvin niin kauan, kun se ei tapahdu samaan aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naulan kantaan! Silloin kun toisen tunteet heittelee, pitää toisen pitää kiinni entistä kovemmin :)

      Poista
  7. Huh olipas hieno postaus!! Ollaan muuttamassa poikaystävän kanssa yhteen, pitää siis pistää korvan taakse vinkit etenkin kompromissien tekemisestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Yhteenmuutto onkin varmasti tilanne, jossa ekat suuremmat kompromissit pitää tehdä :) Kiitos kommentista!

      Poista
  8. Ehdottomasti kuitenkin suurin haaste parisuhteelle on mielestäni lapsi, ja kun niitä on useampi.

    Silloin kun he ovat pieniä ja parisuhde jää kokonaan taka-alalle, molemmat ovat väsyneitä, kaipaisivat myös omaa tilaa sekä tilaa olla muutakin kuin isä ja äiti. Ja kun sitä tilaa ei kuitenkaan välttämättä ole.

    Silloin myös katsotaan todella, ovatko ne arvot ja periaatteet samanlaiset. Silloin on myös vaikea kaiken väsymyksen ja kiireen keskellä miettiä koko parisuhdetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaa kokemusta ei ole, mutta uskon tämän pitävän täysin paikkansa. Kiitos kommentista!

      Poista
  9. Kiva postaus! Olemme olleet 7 vuotta yhdessä ja matka vaan jatkuu!!:) Harmittaa toisinaan kyselyt kihloista ja lapsista, koska meillä on hyvä olla näin..

    -leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Sepä se, kaikki tavallaan!

      Poista
  10. Oi miten ihana teksti! <3 Ja samaistun tähän kyllä täysin!! Me alettiin seurustella, kun olin 16v. ja mies 18v. Nyt ikää on 28 ja 30, eli takana on jo 12 yhteistä vuotta. Kyllähän näihin vuosiin on mahtunut melkoista vuoristorataa... varsinkin ensimmäisen 7 vuoden aikana! Me mentiin aika pikaisesti kihloihin, vain vuoden yhdessäolon jälkeen... eli kyseessä taitaa olla kuuluisat teinikihlat :D Varsinkin, kun häitä ei ole vieläkään näkyvissä! Yhteisen omakotitalon ostaminen vuonna 2013 rauhoitti kyllä molempia ja nykyään viihdytään parhaiten kotona <3 Saan monesti uteluja häistä ja perheenlisäyksestä... mielestäni se on ahdistavaa, eikä kuulu muille. Meillä on hyvä olla kahdestaan! Ja näinkin monen vuoden jälkeen todella HAUSKAA yhdessä :) Ja olen todella ylpeä meistä ja parisuhteesta, jossa luottamus, rehellisyys ja toisen huomioiminen on säilynyt kaikki nämä vuodet. Matka jatkuu eteenpäin!
    Kiitos tästä tekstistä :) <3

    -Laura-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura :) Mutta hei, aika hyvin että vaikka teillä olikin ne "teinikihlat", niin olette vielä yhdessä! Tuo on muuten hyvä pointti, että on hauskaa yhdessä! Täällä myös, onneksi.. <3 Mukavaa päivää ja kiitos kommentista! :)

      Poista
  11. Olen niin samaa mieltä siitä, että toiselle ei saa huutaa. Onhan sitä pahempiakin asioita, mutta jotenkin sellainen järjetön karjuminen on epäkypsää ja ajattelematonta.
    Me ollaan oltu yhdessä yli 10 vuotta, eikä olla koskaan huudettu toisillemme. Enkä edes muista, että olisimmeko koskaan varsinaisesti riidelleetkään. Molemmilla on maalaisjärkeä ja vaikka elämä tuo eteen murheita, välillä suurestakin stressistä huolimatta ne asiat on hoidettu yhtään riitelemättä.
    Mutta mieheni pikkuveljen parisuhde on käsittämätön. Olleet yhdessä jo kouluiästä, vahinkoina ihan viime vuosina tullut tiheään 3 lasta, hankittu remontoitava omakotitalo jne. Se nainen huutaa ja haukkuu tätä kaikin puolin mallikelpoista ja kilttiä miestä päivittäin... Siis aivan käsittämätöntä käytöstä, jota monet muutkin ihmettelee. Tyyliin: "vitun idiootti etkö sä tajua" jne. Ja muutenkin nainen sanelee miehen menemiset ja tekemiset hyvin tarkkaan. Voin sanoa ihan suoraan, että toivon että eroaisivat (eivät ole naimisisa), se hieno mies ansaitsee paljon parempaa!
    Mutta tuolla yhtälöllä, eroa tuskin tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, kiva kuulla että teillä vallitsee myös harmonia :) On aina ikävä kuulla pariskuntien vaikeuksista.. ei tuollaista kohtelua ansaitse kukaan. Mukavaa päivää! :)

      Poista
  12. Ihana postaus! <3
    Haluaisin kysyä tästä vapauden antamisesta? Kuinka usein vietätte iltoja erillään ja käyttekö esim baareissa yksin? Mitä mieltä olet tästä? Sit pakko kysyy kun ootte ollu noin ihanan kauan yhessä ja varmaan kumpikin päivisin olette töissä niin oletteko päivisin yhteyksissä viesteillä/soitoilla yhtään tai kuinka paljon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Käydään molemmat aika vähän baareissa, joskus yhdessä ja joskus erikseen jos minulla on esim. tyttöjen iltoja. Yleensä viikonlopusta kuitenkin ollaan aina toinen ilta vähintään yhdessä kotona tai muualla. Ja kyllä, tulee viestiteltyä päivän mittaan pariin otteeseen, ellei ole töissä tulipalokiire. Ja sen lisäksi kuljetaan työmatkat yhdessä. Voisi siis sanoa, että ollaan paljon yhdessä ja jos ei olla, niin sitten whatsappaillaan tai soitellaan. Meille se tyyli sopii kivasti :) Kiitos paljon kommentistasi ja mukavaa päivää!

      Poista
  13. Pakko kommentoida että nyt oli sinulta todella hyvin kirjoitettu blogipostaus. Kuin omasta suustani jokainen lause!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! Great minds think alike ;) No ei vaan! Kiitos hyvästä palautteesta :)

      Poista
  14. Olipas mukava postaus :)) mun on ihan kiinnostuksesta pakko kysyä et kuinka usein sanotte mä rakastan sua? Kuuntelin vähän aikaa sit radiosta et 40% yli 10v parisuhteeaaa olleet sanoo noin kerran puolessa vuodessa! Olin iha whaat. Me ollaan oltu nyt 6 vuotta ja edellee pari kertaa viikossa sanotaan ;) okei eihän toi mikään mittari ole ja teothan ne tärkeemmät on mutta ihmettelin silti :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En ole koskaan ajatellut asiaa, mutta nyt kun kysyit niin kyllä usein tulee sanottua - en osaa edes heittää mitään määrää esim viikkotasolla, koska en ole kiinnittänyt huomiota siihen. Ehkä sitten tuo 40% ei enää jollain tasolla ole enää niin mukana suhteessa, että kokisi niin tai uskaltaisi sanoa sitä. Joskus suhteessa ollaan, vaikka on etäännytty. Silloin pitäisi hälytyskellojen soida :) Kiva kun kommentoit!

      Poista
    2. Mun kommentti oli näköjään kadonnut jonnekin bittiavaruuteen. Tähän mä rakastan sua sanomiseen sen verran, että edelleen sanotaan toisillemme useamman kerran päivässä. Yhdessä ollaan kuitenkin oltu kohta 10 vuotta. Jotenkin sen sanominen tuntuu vaan niin merkittävältä ja tärkeältä :)

      -Krista

      Poista
    3. Voi harmi että kommentti katosi! :( Ihanaa kun teilläkin suhde hyvässä tasapainossa :) kiitos kommentista!

      Poista
  15. Ihania kuvia :) mäkään en oo kiinnittäny koskaan huomioo kuinka usein sanotaan. Ehkä kerran viikossa. Mut lähetellään kyl lähes joka päivä sydämiä niin ehkä sekin on jo puoliks sanottu.. :D mun piti alunperin kommentoida et iha mahtava postaus. Täntyylisiä lisää ;) mitkä muuten on sun mielestä pettämisen rajat? Sallisitko esim kerran pussaamisen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Silja, kiitos kommentista ja hyvästä palautteesta :) Tuo pettämisasia on hankala. Jos puhutaan ihan fyysisestä pettämisestä, niin koen että myös pussailu on sitä. Kaikki fyysinen kontakti toiseen, mikä viestittää kiinnostusta sillä tavalla, on mielestäni pettämistä. Toinen asia on henkinen pettäminen, eli joskushan sitä ihastuu toiseen henkilöön, vaikkei tekisikään mitään fyysistä - tuolloin pitää mielestäni myös asia käsitellä ja selvittää. Toki ihmisiä on erilaisia, jotkut elävät onnellisesti vapaissa suhteissa, mutta itselleni sellainen ei sovellu. Kivaa päivää ja kiitos vielä kommentista! :)

      Poista
    2. Tähän haluan vielä lisätä, että jos tekee jotain mistä uskoo oman kumppanin harmistuvan, on se väärin ja silloin tulisi hälytyskellojen soida. Monessa suhteessa tulee tällaisia tilanteita vastaan, mutta niiden selvittäminen on tärkeässä roolissa sille, voiko suhde jatkua edelleen luottamuksellisena.

      Poista
  16. Olipa taas hyvä postaus, kiitos tästä :) itse rupesin seurustelemaan mieheni kanssa kun olin 19v ja hän 25v, nyt ikää mulla 24v ja hänellä 30v, eli seurusteltu hieman yli viisi vuotta. Joka päivä sanotaan, että rakastetaan ja oikeastaan kyllä roikutaan toisissamme kiinni aika paljon :D mies on etenkin todella hellyydenkipeä <3 :'D joku tuossa aiemmin mainitsi, että on yhä hauskaa yhdessä ja tuo pätee myös meihin! :) huumori ja omat insideläpät täytyy olla! :D tietysti huonojakin päiviä on, mutta harvemmin. jos riitelyttää niin yleensä sovitaan kyllä ennen nukkumaanmenoa. -N

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä hyvä että ei mene vihaisena nukkumaan. Täällä noudatetaan samaa :) kiitos kommentista! :)

      Poista
  17. Pistipäs tämä ajattelemaan omaakin parisuhdetta :) kun olette olleet noin hirmuisen kauan yhdessä niin mietitkö ikinä tai onko teillä vähentyny tietyt asiat. Esim pussaaminen, halailu ja muu välittämisen osoitus/huomaavaisuus? Pohdiskelin vain yhtenä päivänä kun me ollaan nyt kans oltu tasan 7 vuotta yhdessä ja moni asia on vähentynyt..siis tottakai ajan kanssa asiat muuttuu. Mut mä vaan otan sen niin negatiivisena asiana..ois kiva kuulla sun mielipide :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Ella, kiitos kommentista :)

      Toki fyysinen hellyydenosoitus on aina suhteen alkuaikana paljon yleisempää ja on mielestäni täysin normaalia, että esim. kymmemenkin vuoden jälkeen ei enää jaksa / halua käpertyä joka ilta toisen kainaloon katsomaan hömppäleffaa ja pusuttelemaan. Mielestäni kuitenkin ne ei saisi kadota kokonaan, ja tuo koskettaminen ihan vaikka ohikulkiessa on tärkeää ja pitää fyysisen puolen aktiivisena, ettei vieraannu toisesta ihan kokonaan. Kannattaa miettiä tätä esim. verraten vaikka uuteen lempibiisiin: ensin sen soittaa puhki ja myöhemmin sen kuuleminen silloin tällöin tuntuu yhtä hyvältä, mutta sitä ei tarvitse kuulla enää montaa kertaa päivässä. Ja mietin myös sellaista, että vaikka pusuttelu tms vähenee, niin tilalle tulee monta muuta hyvää asiaa, kuten vakaus ja luottamus. Toki on ihmisiä, jotka tykkäävät pussailla alati, mutta kaikki ei tietenkään sellaisia ole :) Kiitos vielä kommentista!

      Poista
    2. Aika hieno vastaus Kristiinalta! Monihan pitkässä suhteessa pelästyy jossain vaiheessa sitä, kun fyysisyys vähenee (ja sehän vähenee kaikissa suhteissa väistämättä jonkin verran). Moni ajattelee, että silloin on eron paikka. Päinvastoin - useinhan se kertoo vain suhteen normaalista arkistumisesta ja siitä, että rakastuminen on vaihtunut rakastamiseksi. Kuitenkin on hyvä muistaa - kuten Kristiina sanoi - että huomioi toista fyysisesti edes joskus ja jollain tavalla. Halaus ohimennen tai hartian hieraisu ei vaadi paljoa "eforttia", mutta on tärkeää liimaa suhteelle.

      Vaikka se toinen onkin siinä sohvalla samassa paikassa ihan joka ikinen ilta, ei häntä tule ottaa itsestäänselvyytenä.

      Poista
    3. Kiitos! Juuri näin ajattelen minäkin :)

      Poista
  18. Olipa mukava lukea tämä postaus. Itsellä on takana yksi 25 vuotta kestänyt parisuhde, siis avioliitto ja kolme yhteistä lasta. Se suhde ns. mureni hetkessä. Tai ei ihan niin hetkessä, mutta kuitenkin. Tähän liittyi toisen osapuolen pettäminen ja perheen hajoaminen. Nyt olen itse uuden suhteen alussa ja on tullut paljon pohdittua näitä asioita, jotta tästä suhteesta tulisi tasapainoinen ja onnellinen.
    Uskon, että noilla opeilla mistä kirjoitit, elätte tasapainoisessa ja hyvässä parisuhteessa pitkään. Ja hyvä näistä on ottaa ajatuksia muidenkin. Vaikkakin jokainen parisuhde on oma tarinansa :) ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sanna, olipa hyvin kirjoitettu - tuo että jokainen parisuhde on oma tarinansa. Tuosta edellisestä suhteesta on varmasti sinulle tässä uudessa suhteessa paljon hyötyä, toivottavasti et kuitenkaan anna sen häiritä tätä uutta tarinaa, joskus nimittäin harmillisesti sitä vertaa ja alkaa pelkäämään huonojen kokemusten vuoksi. Kiitos paljon kun kävit jättämässä kommenttia! :) Ja paljon onnea ja rakkautta uuden suhteen alkuun!

      Poista
  19. Osui ja upposi!

    Olen tällä hetkellä toista vuotta _ihanan_ tasaisen miehen kanssa. Mutkia on toki ollut matkassa ja varsinaisen testin meillä laukaisi alkuhuuman ja kaukosuhteen jälkeen tullut avoliitto. On tosiaan otettu meistä molemmista mittaa ja voi se toisen naama ärsyttää ja ihastuttaa samaan aikaan. Vuosien seikkailujen jälkeen ja muutaman hutilyönnin ansiosta olemme tässä. Ilman niitä what the hell was I thinking-kumppaneita, emme olisi ikinä päätyneet yhteen. Olen kuitenkin edellisten suhteiden sekä vahvan persoonani takia joutunut toden teolla miettimään että miten tässä aikuisessa suhteessa pitikään toimia. Olen ehdottomasti se nollasta-sataan/vice versa vetävä "latino" suhteessamme ja mies on viilipytty.

    Olen miettinytkin kriittistä olemustani (horoskooppi-hömpötykseen jos mennään niin neitsyt täällä hohoi) ja asennettani nimenomaan riita-tilanteissa ja kysynytkin mieheltä että miten voin olla parempi tässä (ah niin seksikkään) nalkuttamisen vähentämisessä jos oikeasti mua ketuttaa joku asia.
    Ja sinähhän sen sanoit! Aivan mahtava suhtautumistapa tuo empatia-ote. Hävettää myöntää että vaikka meilläkään ei todellakaan huudeta (olen myös itkupilli jos joudun korottamaan ääntä) niin syyllistyn helposti tuohon "sä et ikinä..." "miks sä teet noin". Aivan hirveän huonoa kommunikointia ja nimenomaan tekee hallaa vaan molemmille. Eihän toinen voi tietää että miksi toinen valittaa jostain jos ei oikeasti tajua että se loukkaa.

    Mitä huutamiseen tulee, niin koen olevani riidoissa joskus kuin asiakaspalvelija, hyvässä ja pahassa. Onhan sitä hermoa töissä tullut harjoiteltua. Melkein haluaisin että toinen korottaa ääntään. Siinä vaiheessahan se huutaja on häviöllä. Ex-poikaystävän kanssa tulee mieleen yksi kerta kun hän korotti ääntään ja kun kysyin asiakaspalvelijan rauhallisuudella että miksi sinusta tuntuu nyt tältä tms, huusi mies epätoivoisena että "miksi sä et huuda kun mulle tulee niin helvetin tyhmä olo huutaa yksin!!". Nauratti tämä sitten loppujen lopuksi molempia aika paljon :D

    Kiitos siis näistä eväistä parempaan elämään. Joskus blogeista voi oikeasti oppia tajuttoman makeita perspektiivejä ja jotain muutakin kuin että mikä on hyvä puuteri. Olen siis kiitollinen että viitsit kirjoittaa näin tärkeistä ja
    kuitenkin henkilökohtaisista asioista.

    T. Kaimasi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa kaima! :) Ensinnäkin, suurkiitos mielenkiintoisesta ja pohdiskelevasta kommentistasi. Sitä oli ilo lukea. Ja kiitos myös hyvästä palautteesta, se kannustaa jatkamaan tämän tyylisiä asiapostauksia :) Mukavaa viikonvaihdetta! PS. hyvä veto tuo "asiakaspalvelu asenne", käytän joskus samaa! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.