sunnuntai 17. tammikuuta 2016

LUKIJAETUJA kampaamoon ja kauneushoitolaan


Olen ollut suunnattoman onnekas, kun ystäväpiiriini kuuluu kovia yrittäjänaisia, jotka tarjoavat kauneuden eri palveluita. Eniten olen ollut "kiinni" ystävieni Nooran ja Kristan kampaamo-kauneushoitolassa, milloin auttamassa tapahtumissa, milloin istunut itse asiakkaana tai päässyt testaamaan uusia hoitoja ja tuotteita.

Olen myös mielelläni kertonut Hius ja Kauneus Lähteestä teille täällä blogin puolella ja ollut iloinen siitä, että niin moni teistä onkin jo löytänyt tiensä Nooran ja Kristan hemmotteluun. Nyt olisi pitkästä aikaa taas tarjousta Cavan lukijoille, eli silmä tarkkana, jos asut tai vaikutat lähellä Espoota! :)


Kuvassa hampaidenvalkaisulaite


LUKIJAEDUT:

KAMPAAMO
Väri- ja rakennepalveluiden yhteydessä Kerasilk premium-hoito kaupan päälle tammi- ja helmikuun ajan.
Mitä Kerasilk hoito tekee?
Lisää sileyttä ja hallittavuutta, antaa elinvoimaa rasittuneille ja vaurioituneelle hiuksille, tuo uutta voimaa hentoihin ja oheneviin hiuksiin tai antaa pitkäkestoista hehkua värjättyihin hiuksiin.

KAUNEUSHOITOLA
Hampaiden valkaisu turvallisesti 99€ ilman vetyperoksidia. (Norm. 199€)
Sinisen laservalon aktivoima valkaisugeeli vaalentaa tehokkaasti ja kivuttomasti värjääntyneet hampaat. Hoitoprosessi on helppo ja ennen kaikkea turvallinen. Hoito kestää 30 minuuttia. Hoidossa käytetään kertakäyttöisiä, silikaatista valmistettuja joustavia "hammasmuotteja." Hoidossa EI käytetä vetyperoksidia, eli vihlomista ei tarvitse pelätä. Hoito ei myöskään ärsytä ikeniä eikä kuluta hammaskiillettä. Etu voimassa Cava-blogin lukijoille toistaiseksi, eli voit varailla ajan kun itsellesi sopii.

Kosteuttava kasvohoito -20% (ovh. 85€, nyt 68€)
Nyt on oikea aika antaa kunnon tehokosteutus kasvoille! Rentouttava ja kosteuttava kasvohoito nyt -20% Cavan lukijoille.


YHTEYSTIEDOT
Hius ja Kauneus Lähde
Lähderannantie 22, 02720 Espoo
p. 0400 585 272
www.hiusjakauneuslahde.fi
Varaa aika joko netistä tai puhelimitse.
Kerro blogiedusta paikan päällä ja saat edun käyttöösi.

Yhteistyössä Hius ja Kauneus Lähde

8 kommenttia :

  1. Kuinka kauan tuo hampaiden valkaisu etu on voimassa?

    http://lovekatariina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toistaiseksi :) Eli varaamaan vaan, kun itselle sopii!

      Poista
  2. Onko tuo valkaisu tehokas? Eli pysyykö hampaat valkoisina pitkään? :) Onko sinulla kokemusta?

    VastaaPoista
  3. Heippa! :) Olen vasta menossa, eli ei ole vielä kokemusta. Kannattaa kysellä lisätietoja suoraan Hius ja Kauneus Lähteestä! :)

    VastaaPoista
  4. Hei, onko tämä hampaiden valkaisu tarjous vielä voimassa? :) ja mikä on nyt oma kokemus siitä? (Oletan siis että olet nyt jo käynyt) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! On, kun sanot että täältä blogista löysit! :) En ole valitettavasti vieläkään käynyt, rehellisesti sanottuna on jäänyt ihan täysin - mulla kun ei ole ns. tarvetta käydä valkaisemassa hampaita, niin olen aina vaan lykännyt ja lykännyt.. Pitäisi kai nyt ottaa itseä niskasta kiinni ja mennä vaan!

      Poista
  5. Enpä ole kovin vakuuttunut kampaamon puoleisesta toiminnasta. Varasin todella hyvissä ajoin sekä vappuaatoksi että kesäkuulle poikani häihin ajan kampaukseen. Itse Rouva kampaaja kirjoitti minulle korttiin molemmat ajat, vaan kuinkas kävikään!! Marssiessani aattona sinne mitään aikaa ei olekaan olemassa! Onneksi ei ollut tuo mainitsemani hääjuhlapäivä silloin. Loppujen lopuksi olen tyytyväinen, että kävi näin. Nimittäin siinä odotellessani sitä "haamuaikaa" katsoin edellisen asiakkaan kampausta ja ei se ainakaan saanut minua vakuuttuneeksi, että taidot olisivat ihan kohdallaan.... Kuulin, kun asiakas maksaessaan sanoikin hyvin hämmentyneenä, että hänelä ei aikaisemmin olekaan ollut tällaista tukkaa. ( näytti aivan hirveältä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Onpa harmi että noin on käynyt. Toivottavasti olet jättänyt myös palautetta suoraan yritykselle - varmasti toivovat palautetta kehittyäkseen paremmaksi palveluntarjoajaksi. Hyvää viikonloppua ja kiitos kommentistasi!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.