tiistai 15. joulukuuta 2015

Käpykuusi

Mulla on ollut tällainen semi-flunssa jo pari-kolme viikkoa, mutta laivan hytin ilmastointi sai oloni menemään takapakkia. Kurkku on tosi inhottavan tuntuinen ja niistääkin saa enemmän, kuin tarpeeksi. Onneksi huomenna teen töitä etänä, niin voi vuorautua villasukkiin ja pehmovaatteisiin ja istua koneella kaakaomuki kädessä. Ja nyt pääsin kirjoittelemaan tänne blogiinkin, kun otin työkoneen kotiin - omani pääsee huoltoon torstaina.

Kävin viime viikolla Fidassa pyörähtämässä pikaisesti ja tein sieltä todella kivan löydön. Siellä oli kaikki joulutarvikkeet -50% ja iskin silmäni suloiseen käpykuuseen. Olen tuollaisia ihaillut lehdissä ja sisustusliikkeissä ja nyt edessäni oli sellainen 7 euron hintaan, miinus 50%. Tälle söpöiselle jäi siis hintaa vaivaiset 3,50 euroa - tämä se on löytö jos jokin! :)



Mun piti laittaa kaikki joulukoristeet esille jo pari viikkoa sitten, mutta nopealla ja kiireisellä tahdilla alkanut uusi työ ja muut menot ovatkin onnistuneet kadottamaan nuo kaksi kulunutta viikkoa, enkä ole ehtinyt tai jaksanut oikein tehdä kotona mitään. Onneksi tuleva viikonloppu on vapaa sovituista menoista, ja aion paketoida lahjat, siivota kodin joulukuntoon ja käydä hankkimassa vielä puuttuvat lahjat pukinkonttiin.

Tässä samalla kalenteria katsoessani tajusin myös, että uusivuosikin on jo ihan ovella. Me vietetään vuoden vaihtumista kotona, sillä Kaapo on aikamoinen stressi-Erkki mitä paukkeeseen tulee. Täytyykin käydä hakemassa jotain rauhoittavaa suihketta tai vastaavaa poloiselle. Muutenkin pitää hieman valmistautua ja tehdä Kaapolle suojaisa kolo esim. kylppäriin, jossa saa olla rauhassa. Kaapolla on aina tapana mennä suihkukoppiin istumaan, jos sitä pelottaa.

Milloin te pääsette rauhoittumaan joulun viettoon, ja onko vielä paljon tekemistä ennen aattoa? :)

13 kommenttia :

  1. Tosi kivan näköinen tuo käpykuusi :). Itse en ole aikaisemmin yhtään sisustanut joulua varten, mutta tänä vuonna olen sentään laittanut jouluvalot, kyntteliköt ja on pari tonttuakin päässyt tuomaan joulun tuntua olohuoneeseen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa juuri sopivalta tuo sinun somistustapasi :) hyvää aaton odotusta!

      Poista
  2. Mä olen vielä 23.12 töissä mutta sitten on ihanan pitkä vapaa, vasta 29.12 töihin :) jouluaaton lisäksi juhlimme vuosipäivää poikaystävän kanssa ja sitten onkin jo uv, pidämme pienet pippalot meillä kaveriporukan kesken :)

    Mun vanhempien koira pelkää kans ilotulituksia, raukka vaan läähättää ja on levoton koko illan :(

    Torstaina vikat joululahjat ja sitten pääsee paketoimaan! Yhden satsin joulutorttuja vois myös vielä leipoa :) tuntuu et menee hirmu nopeasti tää joulunaika taas..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnitelmanne kuulostaa ihanalta :) Voi niitä koiraparkoja.. Mä olen leiponut vasta yhden pellillisen torttuja tänä vuonna, yleensä teen viikoittain lokakuusta joulukuun loppuun :D

      Poista
  3. Tosi kiva tuo kuusi! :)

    Mua vähän jännittää tuleva vuodenvaihde ja se pauke. Meidän edellinen koira pelkäs kuollakseen sitä jytinää, joten jokainen uv oli ihan tuskaa kun koira ravasi ympäri kämppää, hakkas tassullaan kaikkia ihmisiä ja läähätti :( Oli niin paha mieli toisen puolesta. Nyt vaan toivon, ettei toi meidän 8kk ikäinen koiruli pelkäis ihan niin paljoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi pennut yleensä eivät ainakaan ekoina vuosina pelkää ilotulitteita, monesti pelot tulevat iän myötä :) tsemppiä!

      Poista
    2. Niinhän se yleensä on :) Toi rotu vaan jostain syystä on paukkuherkkä ihan syntymästään asti, nyt jo kaikki kolina aiheuttaa luimistelua ja karkuunjuoksemista. Toivon nyt silti, että ilotulitteet ei aiheuttais kamalaa paniikkia :)

      Poista
  4. Meillä on myös koira joka pelkää kuollakseen ilotulitteita. Viime vuonna käytiin muissa asioissa eläinlääkärillä joulukuussa ja mainitsin lääkärille tästä pelosta. Eläinlääkäri kirjoitti koiralle reseptillä rauhoittavia ja ne auttoivat huomattavasti! Koira rentoutui ja oli hieman unelias. Tuntuu inhottavalta huumata koiraa ihmisten luoman mekkalan takia mutta eihän tuo uusivuosi onneksi kauaa kestä niin ei tarvitse koira raasua kauaa huumata :/ ja parempi se kai kun meidän koira on tosiaan aivan hysteerisen peloissaan noista raketeista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että auttoi! Meinaatteko tänä vuonna tehdä saman? :) toivotaan meille kaikille rauhallista uutta vuotta! :)

      Poista
    2. Joo meille jäi niitä lääkkeitä viime vuodesta paljon kun ei tarvittu tosiaan kuin yksi tabletti(puolikas iltapäivällä ja toinen yöllä) ja päiväystä on vielä jäljellä niin todennäköisesti annetaan tänäkin vuonna niin ei tarvitse raukan paniikissa olla :) kolme muuta koiraamme onneksi eivät stressaa yhtään raketeista ja melusta. Hyvää joulua ja uutta vuotta teillekin :)

      Poista
  5. Meidänkin koira on joka uusi vuosi kamalan peloissaan. Aiemmin koira on ollut tuolloin vanhemmillani, mutta siellä tuntuu pauke käyvän kovemmin kuin täällä keskustassa, joten tänä vuonna koitetaan olla ihan kotosalla.. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.