torstai 19. marraskuuta 2015

MAN FLU has landed. Or has it?

Kyllähän me kaikki naiset tiedämme sen. Taudeista pahimman, jota voittanutta ei ole (edes synnytys). Ja se on miesflunssa. Se perkule kun saapuu koteihimme ja valitus ja voivottelu alkaa, saamme me naiset unohtaa kaiken muun oleellisen ja keskittyä man flu -(vuode)potilaan hoitoon ja hyvinvointiin. Tai ei sittenkään, eihän man flu -potilas voi millään voida hyvin, vaan se on maailmanloppu nyt. Vähintään.

Mutta mites sitten suu pannaan, kun tämä kamala tauti osuu naiselle? OH YES - kuulitte oikein! Eilen illalla tajusin jotain aivan järkyttävän kamalaa, käyttäydyin kuin miehet flunssassa. Jokaisen uloshengityksen kaverina suustani kuului "oijoi" tai vähintään jotain valitukseen viittaavaa muminaa. Olin kuullut varoituksia tästä jo parilta tutultani, että tauti on muuttanut muotoaan ja se esiintyy yhä useammissa määrin myös naisilla - voiko elämä päättyä todella tähän? Vastaus kuuluu: siltä tuntuu.



Nieleminen sattuu, kaktus pitää tiukasti jättimäistä limapalloa kurkussa kiinni, nenä on tukossa ja takaraivoa ja niskoja särkee. Vitamiinipurkki kädessä ja toisessa valkosipulia - kaikki rohdot on käytettävä ettei tämä tästä pahene, sillä ylihuomenna on yhdet vuoden suurimmista pikkujouluista ja niitä en jättäisi väliin mistään hinnasta! Man flu on tehnyt kovasti tuloaan, ja se on todellakin kamala. Näin ne bakteerit nykyään kehittyy ja muuttaa muotoaan, eikä lääketiede pysy millään perässä. Onko tässä Cava 2.0 -blogin loppu? Hyvin todennäköisesti. Jos minusta ei kuulu loppuviikkona, on man flu minut kaatanut.

Osanotto kaikille muille, mahdollisesti samaan epidemiaan kaatuneelle ja mukavaa päivää teille, jotka elävien kirjoissa saatte vapaasti liihotella ;) Sairastupa kiittää ja kuittaa.

PS. oikein mahtavaa Miestenpäivää vaan kaikille! ;)

12 kommenttia :

  1. http://annika-o.indiedays.com/2015/11/19/flunssankarkotusvinkki/
    Huvittavaa kun ensin luin tämän sinun postauksen ja heti perään oli vuorossa linkkaamani flunssankarkotus postaus joten pakko oli linkata sinullekkin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! Täytyypäs käydä lukemassa! :) Tätä on näköjään liikkeellä..

      Poista
  2. Pikaista parempaa vointia! Eikä... ja vielä viikonlopuksi sopivasti.
    Nyt kunnon voivottelu päälle ja käskyjä miehelle, palvelun pitää pelata! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Heh, pitääpä alkaa käskyttää heti, kun herra saapuu töistä kotiin ;)

      Poista
  3. eeeeih, pikaista paranemista!! mun poikaystävä tunkee ihan kaikkeen hunajaa kun oon kipeenä, no okei ei nyt ihan kaikkeen mut siltä musta aina tuntuu :D oothan muistanu passuuttaa T:tä, kun eiks miesflunssaan kuulu sekin, ettei sängystä pysty ylös nouseen hyvä jos vessaan kun on kuolemansairauden kourissa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, täytyy aloittaa heti, kun Tuukka saapuu töistä kotiin :D

      Poista
  4. Voi eii, tää on kamalaa! :D Itse olen ollut jo yli viikon kipeänä. Ensin tuli vatsatauti ja pari päivää myöhemmin iski kuume ja kurkkukipu, joka jatkui 5 päivää! Kuudes päivä menossa ja korvaan koskee ja nenä vuotaa.. Voi tätä valituksen määrää, mitä mies on joutunut kuuntelemaan :D Paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Vatsatauti on pahin!! Parane sinäkin pian <3

      Poista
  5. Repeilen täällä miesflunssalle, niin totta! :D meillä on syksyn taudit onneksi jo sairastettu ja toivotaan että uusia ei tule. Mutta eikö oo hauskaa, miten se kipeenä yleensä menee: nainen yrittää lepäämisen lomassa silti vähän hoitaa kotia ja tehdä ruokaa yms., mutta auta armias kun miesflunssa iskee mieheen ni siitä ei muutamaan päivään näy ku nenänpää peiton alta, riipivän voivottelun säestämänä... 😄

    VastaaPoista
  6. Muista ottaa iisisti vaikka tuntuukin vaan flunssalta! Itse menin töihin flunssassa, koska olo tuntui kuitenkin ihan oklta.. No tästä palkkiona keuhkoputken tulehdus, jota ei lääkärin mukaan olisi välttämättä tullut jos olisin levännyt tarpeeksi.

    Paranemisia ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, tuo on kyllä paha! Iisisti ottaminen ei jotenkin kuulu mun osaamisalueeseen, siksi tekee tiukkaa aina mullakin :/ Kivaa viikonloppua sinnekin! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.