torstai 12. marraskuuta 2015

Intialaista päähierontaa ja neulontaa

Eilen oli kaiken kaikkiaan oikein mukava ja onnistunut päivä. Aamupäivällä pääsin huollattamaan kynnet kuntoon ja iltapäivällä kävin intialaisessa päähieronnassa. Olen ollut aiemmin yhden kerran sellaisessa omissa polttareissani, ja tämä oli toinen kertani. Hieronnat erosivat jonkin verran toisistaan. Hierontaan kuului myös selän, hartioiden ja käsivarsien käsittelyä ja myös kasvot saavat rentouttavan hieronnan. Olen kärsinyt kolme päivää niska-päänsärystä ja eilisen jälkeen tuntuu, että veri on alkanut kiertää päässä ja niskassa paremmin ja päänsärkykin on lievittynyt. Innostuin tästä niin kovin, että taidanpa alkaa käydä säännöllisesti hieronnassa. Onneksi ystäväni äiti tekee näitä, joten ei tarvitse etsiä paikkaa kauempaa.

Hieronnan jälkeen suuntasin vielä omalle äidilleni kyläilemään. Äiti oli kutonut Pilville ihanan villapaidan viileitä ilmoja ja lenkkejä varten, ja se oli niin suloinen. Äiti oli ollut vielä niin fiksu, että oli käyttänyt villapaitaan heijastinlankaa, eli nyt Pilvi näkyy hyvin, kun kävellään autotien vieressä kävelytiellä. Pyysin myös Kaapolle omaa villapaitaa, sillä on tosin yksi joka täytyisi ennen uuden saamista kaivaa varastosta käyttöön. Ja ihan vinkki vinkkinä vaan äiti, odotan jo uusia villasukkia - pare löytyä joulupukin kontista ainakin yhdet! ;)

Kyllä sitä joskus aina toruu itseään siitä, että käsityötunneilla joku muu kiinnosti aina enemmän, kuin itse tekeminen. Neulonta ja virkkaus oli inhokkipuuhaani koulussa, tykkäsin enemmän käydä sekoilemassa puutyöluokassa - vaikkakin sielläkin huonolla menestyksellä. Yhden ruman linnunpöntön olen tainnut onnistua kasaamaan ja monet lapaset ilman peukaloa tai sukat ilman kantapäätä. Kyllähän suoraa putkea on ihan helppo kutoa, mutta näköjään olen lapsena ollut luovuttajatyyppiä, jos vaikea hetki on sattunut eteen.

En oikein tiedä mistä tämä johtuu, mutta olen lähipäivinä mietiskellyt paljon kouluaikaa ja vanhoja luokkakavereita, kävin jopa Facebookittamassa pari, joiden nimet välähti ihan yhtäkkiä mieleen. Jostain syystä olen aina miettinyt kouluaikoja negatiivisella sävyllä, mutta nyt olen tullut siihen tulokseen, että kyllähän sekin aika oli ihan todella mukavaa. Ja puhun nyt lähinnä ala- ja yläasteajoista. Tietyllä tapaa niin huoletonta elämää ja oppi paljon uusia asioita joka päivä. Varsinkin yläasteelta muistan todella monet hyvät ja hauskat hetket. Yläasteen jälkeen mentyäni Kauppaoppilaitokseen olenkin ollut sydämet silmillä siitä lähtien, sillä tapasin Tuukan kauppiksen ekalla luokalla.

Kuluneeseen 11 vuoteen on mahtunut todella paljon erilaisia asioita. Olen ollut kuudessa eri työpaikassa, kolmessa eri koulussa ja asunut kuudessa eri kodissa. Tämä koti on jo minun ja Tuukan neljäs yhteinen koti. Ihan ensiksi muutin 18 -vuotiaana pieneen, 32 neliöiseen yksiöön, johon Tuukka tuli melkein heti perässä. Sen jälkeen muutettiin isompaan, 62 neliöiseen kaksioon, jossa asuttiin pari vuotta. Sen jälkeen olikin edellinen kotimme, 70 neliöinen kolmio ja nyt tämä meidän ensimmäinen oma koti, sekin reilu 70 neliöinen ja kolme huonetta. Tilaa ei tarvittu lisää tässä muutossa, vaan nyt ideana oli löytää se omannäköinen, ensimmäinen ikioma koti. Ja se me löydettiinkin.

Nyt kun avaa tämän tilanteen "paperille", huomaan, että meidän taival on mennyt aika lailla "oppikirjojen" mukaan. Seurustelu, muutto yhteen, kihlat, häät, oma asunto ja pari koiraa kylkeen. Seuraava "oppikirjan" mukainen askel olisi varmaankin lapsi, mutta omassa mielessä tuossa kohdassa kyllä ilmestyy vain suuri blur-efekti ja kysymysmerkki. Onneksi ollaan saatu aika vähän kokea ns. läheisten kyselyä ja painostusta asian suhteen - onneksi nykyään on normaalia, että lapsia ei "tehdä" heti, jos ollenkaan. Olen 27 -vuotias ja näen itselleni vielä monta vuotta aikaa tehdä päätös lapsista. Eikä sittenkään mikään ole varmaa, eihän lasten saanti todellakaan ole mikään oletusarvo tai itsestäänselvyys.

Ennen vanhaan 27 -vuotias taisi olla jo vanha lasten tekoon. Ainakin tätä mieltä oli viime vuoden gynekologini, joka ei meinannut kirjoittaa e-pillerireseptiä minulle uusiksi. Hänen mielestään minun piti tehdä lapset nyt, mielellään jo eilen, koska joka vuosi äidiksi tulemisen mahdollisuus pienenee. Olin tuolloin aika äimistynyt ja kohtelias järkytyksestä, jos nyt saisin mennä saman tädin vastaanotolle saattaisin sanoa pari valittua sanaa. Tiedän monta päälle 30 -vuotiasta naista, jotka ovat saaneet esikoisensa esim. 32 tai 34 -vuotiaina, ja hyvin on mennyt. Ehkä nykyään aikuisetkin ovat sen verran nuorekkaita, että lasten menossa pysytään mukana vielä viisikymppisenäkin - helposti.

Tämä lapsiasia on sellainen, joka aiheuttaa varmasti monelle naiselle harmaita hiuksia. Ja miksei miehillekin. Pakko sanoa tähän väliin, että olen todella onnekas ja onnellinen, että meillä on Tuukan kanssa ollut aina kaikki ajatukset tämän asian suhteen samassa linjassa. Tämä on varmasti asia, joka vaikuttaa monen suurinpiirtein meidän ikäisen pariskunnan jatkoon: jos toinen haluaa lapsia ja toinen ei missään nimessä, on varmasti vaikeaa jatkaa suhdetta. Jotkut eivät edes tapaile ihmisiä, jotka ovat eri mieltä tässä asiassa, toisaalta onhan se hyvä heti tehdä selväksi omat aikomukset tulevaisuuden suhteen, vaikka joskus tietenkin se tapailukin saattaa jäädä molempien toiveesta tapailuksi, jolloin lapsiasiat eivät vaikuta siihen millään tavoin.

Mutta never say never, koskaan ei voi tietää miten mieli ja ajatukset muuttuvat, voihan se olla, että löydän itseni 10 vuoden päästä suurperheen äitinä, tai sitten en. Tällä hetkellä meille riittää pienet karvatassut ja niiden tepsuttelu, eipä tuonne sänkyyn mahtuisikaan enää yhtään ylimääräistä tuhisiaa, kun pikkupossut valtaa jo nyt puolet tilasta!

Tämä postaus on ollut aivan järkyttävä, ei päätä eikä häntää ja annoin näköjään kaikkien ajatusten lennähtää näppäimistölle samaan aikaan - en pahastu, mikäli et lukenut postausta sanasta sanaan loppuun asti ja hatunnosto jos niin teit! Joka tapauksessa, mukavaa päivää just sulle! :)

23 kommenttia :

  1. Kun on aikaa miettiä, sitä miettii kaikenlaista. Sellaistakin, mitä ei ole pitkiin aikoihin edes pälkähtänyt päähän. Se on hyvä asia.
    Lapsiasia. Mua ihan raivostuttaa, että oletusarvo naimisissa oleville pariskunnille on, että niillä joko jo on tai niille tulee lapsia. Mieluummin tietysti heti. Miksi? Ei kaikki halua lapsia!
    Itse en ole ollut koskaan, korostan sanaa koskaan lapsirakas, joten lapsia ei ole. Onneksi oma mieheni on täysin samaa mieltä. Sitä enemmän me rakastetaan kaikki eläimiä - ovat täysivaltaisia perheenjäseni - no sen verran kuin itsepintaiset öttiäiset voi olla.
    Jokaiselle suotakoon oma päätös, että haluaako lapsia tai ei. Ei siitä pidä ketään tuomita. Ei kaikki pidä maksamakkarasta eikä sillistäkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset kuomaseni :) meillä taitaa olla yhteistä tuo, että lemmikit ajavat lapsen asiaa perheissämme.

      Poista
  2. Ennen omaa lasta suhtauduin lapsiin aika neutraalisti. En ollut hulluna lapsiin ja koin niiden meluavan ja häiritsevän elämää. Inhosin sitä miten lapset häiritsivät aikuisten välisiä keskusteluja kyläillessä.

    Noh, oma lapsi syntyi ja huomasin sen kliseen pitävän paikkansa että ennen omaa lasta ei vaan voi tietää millaista se on. Se rakkauden määrä on niin suuri ja omaa lasta ei voi verrata toisten lapsiin. En olisi uskonut sitä tunnemylläkkää jonka oman lapsen saaminen aiheuttaa.

    Ymmärrän velojakin mutta uskon että valtaosa naisista kokisi kuten minä jos oman lapsen saisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, että oma lapsi varmasti olisi aivan eri asia, kuin ne "meluavat ja sottaiset" muiden ihmisten lapset - omaa lasta kohtaan tuntee aivan erityistä rakkautta ja varmasti moni pelko ja oletus hälvenee :)

      Poista
  3. Ja aiemmin luulin koirieni olevan ns. elämäni rakkaus ja ajattelin ettei mikään voisi olla tärkeämpää. Lapsi meni kuitenkin tärkeysjärjestyksessä heittämällä yli. Omaa lasta ja koiraa ei voi verratakaan toisiinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko myöskään, että niitä voisi verrata toisiinsa, uskon että lemmikki voi ajaa lapsen asemaa lapsettomassa perheessä tietyllä tavalla. Mutta onhan se täysin selvää, että niitä ei voi asettaa samalle viivalle :) Ainakaan itse en niin tee.

      Poista
  4. Mulla ei ole vielä ollut minkäänlaista vauvakuumetta ja asiaakin olen vasta ajatellut nyt kun olen ollut ensimmäisessä kunnon seurustelusuhteessa 2vuotta. Välillä kyllä ikäkriiseilen (täytän tammikuussa 28v) ja mietin et en kerkee tekeen kaikkee mitä haluaisin :D mulla on maailman paras mies ja meillä on samat ajatukset lapsista tms. Tällä hetkellä itseäni vaivaa ihan hirvee koirakuume mutta siihen on ehkä tulossa helpotusta ;D

    Olin 2kk herkkulakossa ja samalla olin myös juomatta alkoholia (käyttö tosin muutenkin melko vähäistä) mutta juuri tuolle ajalle sattui monia illanviettoja ja en halunnut jättää niitä väliin. Otin yleensä omia eväitä mukaan ja vissyä. Silloin esim työpaikan juhlissa udeltiin tosi paljon et oonko raskaana kun en juonut. Se oli tosi ärsyttävää kun koko ajan joku kyseli ja vaan siks et olin päättänyt viettää hetken aikaa "kevyemmin".. Jopa mun kaveri totes et jos et nyt juo tätä mun tarjoamaa siideriä niin oot ihan varpisti raskaana. Aha.
    Itseasiassa Anna oli kirjoittanut mielestäni tuosta vauvojen saamisesta hyvän tekstin blogiinsa Mungolifeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Niina :) Mehän ollaan sitten melkein saman ikäisiä, itsellä 28 v koittaa helmikuussa :) Luin itseasiassa juuri äsken tuon Annan postauksen ja se oli napakka, mutta todella hyviä pointteja sisältävä kirjoitus! :) Onnea koirakuumeen helpottamiseen! ;)

      Poista
  5. Oon seurustellut nyt nelisen vuotta elämäni miehen kanssa. Puolen vuoden yhteisen taipaleen jälkeen muutettiin yhteen ja viime kesänä meille tuli koiravauva. Kihlat ja häät ovat joskus hamassa tulevaisuudessa, kunhan avopuolisoni saa otettua itseään niskasta kiinni ;) olemme vielä nuoria, molemmat 22-vuotiaita joten ehdimme kyllä. Lapset ovat olleet haaveenani aina, työskentelen heidän parissa, mulla on iso perhe ja olen aina halunnut itselleni muutaman lapsen. Kohtalo kuitenkin päätti toisin vuonna 2012 kun minulla diagnosoitiin sairaus, jonka yksi "oireista ja haittavaikutuksista" on lapsettomuus. Kuinka kova pala se olikaan 19-vuotiaalle kuulla että lasten saamiseen mahdollisuus on noin 10% luokkaa. Heti lääkärikäynnin jälkeen totesin avopuolisolleni, että saa aivan vapaasti lähteä kulkemaan omaa polkuaan jos lapset ovat hänelle ehdoton ehto elämämässään. Hän halusi jäädä ja sanoi, että minä olen tärkeämpi.

    Aluksi olin erittäin katkera kaikesta ja varsinkin siitä etten saakaan sitä aina haaveilemaani lasta. Olin katkera kaikille, jotka ilmoittivat saavansa lapsen. En pystynyt olemaan lähelläkään vauvoja. Ajan myötä on vain päässyt yli ja niellyt totuuden. Näin on vain suunniteltu käymään, valitettavasti. Asiaa on auttanut kaksi täydellistä siskoni lasta, joita pidän ja hoivaan kun omiani. He ovat auttaneet suuresti pääsemään asioissa eteenpäin.

    Vain harva tietää sairaudestani enkä sitä julkisesti halua huudella, mutta silti joka kerta utelut perheenlisäyksestä saa palan kurkkuun ja kyyneleet nousemaan silmiin. Menen totaaliseen paniikkiin ja joudun lähtemään tilanteesta pois. Mielestäni ihmiset tekevät töykeästi kyselemällä ja utelemalla ilman että tietää toisen taustasta yhtikäs mitään sekä olettamalla että kaikki saavat lapsia sormia napsauttamalla. Nykyään pystyn jo heittämään vastaukseksi, että me lisäännytään vain mäyräkoirien muodossa.

    Vielä sanon, että tilanteestani huolimatta olen erittäin onnellinen elämässäni ja siitä, kuinka huomaavainen mies minun rinnallani on <3

    Tsemppiä myös sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Henski, miten ajatuksia herättävän ja henkilökohtaisen kommentin jätit. Todella ihanaa kuulla, että olet alkanut elämään asian kanssa paremmin. Tämä ei todellakaan ole harvinaista ja lapsettomuus on todellinen "ongelma" ja laaja sellainen. Ja mukava kuulla, että lähipiirissäsi on lapsia, joiden kanssa pääset viettämään aikaa. Ihana mies sinulla, onnea! :) Mukavaa iltaa ja kiitos vielä pitkästä kommentistasi <3

      Poista
  6. Varmasti ihmiset saavat lapsia yli kolmikymppisenä. On kuitenkin hyvä miettiä asiaa myös siltä kantilta, että riskit kasvavat kovasti jos ensimmäisen lapsen saat yli 30 vuotiaana. Mutta tämähän on jokaisen oma valinta, minkä ikäisenä lapsia tekee JOS niitä edes tekee. Itsestäni vain tuntuu, että jossei vielä kolmikymppisenä ole varma, ehkä kannattaa pysytellä esimerkiksi koiravauvvoissa :) Niin olen itsekin tehnyt ja ylpeä siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääasiahan se tosiaan on, että tekee juuri niinkuin itsestä parhaalta tuntuu :) Koiravauvatkin on ihania <3

      Poista
  7. Moi Kristiina! Sinuun on kyllä helppo samastua, olen itse samanikäinen kuin sinä ja ollut yhdessä mieheni kanssa 9 vuotta. Aiemmin olin sitä mieltä etten halua lainkaan lapsia, mutta viime aikoina mieleni on muuttunut. Olen kuitenkin saanut huomata ettei raskaaksi tuleminen ole välttämättä kovinkaan yksinkertaista, varsinkaan jos on pcos, toivoani en kuitenkaan ole vielä menettänyt :) Oikein mukavaa joulun odotusta sinulle ja keep up the good work! T: Salla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salla! :) Lippu korkealla eteenpäin vaan <3

      Poista
  8. Ihanaa jotenkin kuulla että en oo ainoa tän lapsi-asian kanssa. Oon samanikäinen kuin sinä, ja mullekaan ei perheenlisäys tunnu vielä todellakaan ajankohtaiselta(paitsi yhden 1-vuotiaan koiran muodossa). Mä tiedän kyllä että haluan lapsia jossain vaiheessa, mutta en koe vielä olevani valmis siihen. Välillä vaan tuntuu, että oon ainut ihminen omaa ikäryhmääni, joka ei vielä perusta perhettä. Kiitos siis tästä satunnaiseen ikäkriisiin auttavasta postauksesta! :D Mukavaa viikonloppua sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä huoli, omassa ystäväpiirissäni suurella osalla ei ole vielä lapsia, ja heistä lähes jokainen on meitä vanhempia! Ei olla siis ainoita :) Kiitos, samoin sulle!

      Poista
  9. Tämä oli kiva postaus :)

    VastaaPoista
  10. Hyvä aihe ja hyvää pohdintaa! Itse olen 33-vuotias ja olen yli about 16 vuotta tiennyt, etten halua lapsia. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä varmempi asiasta olen. Vähän yllättävää, että enää en niin paljon kuule niitä "kyllä se mieli siitä muuttuu" -kommentteja. Varmaan sitten olen aina ollut perusteluissani niin jyrkkä ja vakuuttava :D Toivoisinkin, ettei tosiaan aina pidettäisi itsestäänselvyytenä sitä, että lapsia hankitaan. Kuten joku kommentoija tuolla kertoikin, aina se ei edes ole mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Samoilla linjoilla olen kanssasi :) mukavaa talvea sinulle!

      Poista
  11. Outo ja jokseenkin ikävä/törkeä reaktio gynekologilta, mitä jos on nainen joka ei edes seurustele tai ei löydä sopivaa kumppania ja sitten pitäisi mahdollisimman nopeasti "hankkiutua" raskaaksi

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.