perjantai 20. marraskuuta 2015

Eteinen

Meillä on superpieni eteinen. Kun eteisestä astuu sisään, ollaankin jo keittiössä ja olohuoneessa. Heti tässä sisään tultaessa, pikkueteisen jälkeen on kuitenkin tilava vaatekaappi, joten en ole kokenut tuon pikkuruisen eteisen häiritsevän. Joissain saman talonyhtiön asunnoissa on rempattu pikkueteisen ja itse huoneen välinen seinä pois, mutta mielestäni on kiva, että ennen ulko-ovea on vielä yksi ovi ja erillinen tila kengille - eipä tarvitse katsella kenkiä kokoajan ja koirat ei myöskään pääse nuuhkimaan niitä. Vaikka kyseessä on hyvin pieni tila, olen yrittänyt laittaa sen mahdollisimman käytännölliseksi ja kivaksi.



Mietin pitkään, mitä hankin tuohon ns. ylätasanteelle ja löysin sitten entiseltä työpaikaltani metallisen, kevyen hyllyn, joka topi tilaan loistavasti. Hyllylle saa kengät, koirien hihnat ja ylimmällä hyllyllä on kukka ja pieni lyhty, jonka sisään olen näperrellyt paristokäyttöiset ledivalot. Tuossa punaisessa paperikassissa säilytän Pilvin villapaitoja. Alla vielä "hieno" pohjapiirros kuvastamaan eteistä, kun noista ottamistani kuvista on vähän vaikea hahmottaa.




Kokeilin muuten eilen lukijan vinkkaamaa, Annika O:n blogista löytyvää flunssankarkotusshottia, eli tuttavallisemmin inkiväärishottia. Sen jälkeen juopottelin pitkin iltaa vielä inkivääri-hunajavettä, jospa tämä flunssa tästä alkaisi pian talttumaan :) Tuohon shottiin tulee siis yhden appelsiinin mehu, noin 1cm x 1cm pala inkivääriä raastettuna ja loraus hunajaa. Inkiväärivesi valmistetaan seuraavasti: keitä noin 0,5l vettä kattilassa kiehuvaksi, leikkaa kuorittua inkivääriä siivuiksi noin 3cm palanen ja anna seoksen kiehua hiljalleen noin 15 minuuttia. Kaada setti teemukiin ja lorauta vielä sekaan hunajaa. Hengittele höyryä ja juo kun on jäähtynyt sopivaksi. Huom! Jos kurkun limakalvot ovat turvonneet, kannattaa juoda viieleitä ja haaleita juomia, kuuma turvottaa niitä entisestään ja olosta voi tulla jopa tukalampi.

Ja nyt aamusta on pakko sanoa, että joko tuo eilinen kikka auttoi tai sitten on käynyt muuten hyvä tuuri, mutta tänään ei ole ollenkaan niin kipeä olo, kuin eilen. Tein vielä varmuudeksi äsken vielä yhden inkiväärishotin ja ajattelin keitellä tuota vettäkin vielä pitkin päivää, niin paremmalla todennäköisyydellä olo pysyykin parempana. Huomenna on nimittäin pikkujoulut hieman suuremmalla porukalla, enkä millään haluaisi jäädä pois. So far so good, toivotaan että parempi olo jatkuu eikä kipu löydä takaisin.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.