maanantai 26. lokakuuta 2015

Olohuoneen matto

Ah, olipa ihana saada olohuoneen matto takaisin paikoilleen lähes puolen vuoden jälkeen. Odotettiin mahdollisimman pitkään tuon maton takaisinlaittamisessa, että Pilvi on varmasti sisäsiisti, eikä pissi heti matolle - on meinaan aika vaikea puhdistettava! Koti onkin näyttänyt aika autiolta ilman noita lattiavaatteita, siksi olen varmaan kehittänytkin uuden taidon levitellä omia vaatteita lattioille mahdollisimman laajalti ;)

Metsästettiin tätä mattoa aika pitkä tovi. Ei haluttu normaalia villamattoa, jossa on pitkät langat, mutta haluttiin silti jokin muu, kuin esimerkiksi ihan perinteinen räsymatto. Haluttiin sellainen, joka pysyy paikallaan ja on kooltaan aika suuri. Ensin itseasiassa kannettiin kotiin tästä matosta pienempi koko, mutta siitä tuli vaihtokeikka. Matto löytyi pitkän etsinnän jälkeen Askosta.




Pilvi rakastaa mattoa, aina syömisen tai juomisen jälkeen on pakko mennä hinkkaamaan naamaa siihen ja tuhista hyväntuulisesti. ;) Mulla itselläni on myös outo tapa, istun nimittäin aika usein tv:tä katsellessani lattialla ja nojaan sohvaan. En tiedä miksi, mutta tämä tapa on ollut mulla aina - jotenkin siinä lattialla on vaan mukava olla. Joskus vitsailen Tuukalle, että menen "naisen paikalle", kun hän itse istuu sohvalla ja itse asetun viereen, mutta lattiatasolle.

Viime viikko meni mm. jännityksen takia myös vähän pilalle liikunnan suhteen, mutta tänään ajattelin vetäistä lenkkikengät jalkaan ja suunnata tuonne ihanan aurinkoiseen ilmaan. Pari päivää menikin sateisissa tunnelmissa, onneksi aurinko päätti kurkata tänään, ja itseasiassa Foreca näytti, että koko alkuviikko olisi hyvää ilmaa ja aurinkoista. Facebook muistutti tänään parin vuoden takaisesta ja ensilumi oli tullut tuolloin 26.10. Nyt on vähän eri meininki selvästi, ja joku puhui että tälle vuodelle on luvattu lämmintä talvea - saa nähdä toteutuuko.

Toivottavasti maanantai on alkanut teillä mukavissa merkeisssä, oikein kivaa päivää ja palataan pian!

SEURAA INSTAGRAMISSA: @CAVAGRAM2 & @FRENCHIESTAFF // SEURAA FACEBOOKISSA: CAVAblogi

10 kommenttia :

  1. Mä kans odotan innolla, että koska me saadaan laitettua uusi lattia meidän kotiin. Sitten pääsen vihdoin valitsemaan uusia mattoja. Tuo teidän näyttää ihan täydelliseltä! Sopisi meillekin ;)

    Ihanaa alkanutta viikkoa upeus ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, kerran lattiavalinnan läpikäyneenä muistuu mieleen hyvin ristiriitaiset ajatukset! Samalla niin kivaa, samalla niin turhauttavaa :D Tsemppiä lattiavalintaan! Se tuo todella paljon uutta ilmettä kotiin :)

      Kiitos, kuin myös <3

      Poista
  2. Koti kyllä näyttää aika autiolta ilman mattoja. Itse otan matot aina pois kun serkkuni chihuahuat tulevat hoitoon. Toisella chihuahuoista on tapana välillä tehdä ilopissoja innostuessaan.. Ja ne on helpompi korjata lattialta kuin matolta. Teidän matto näyttää hyvältä :)

    Toivotaan että ei tule hirveän kylmä ja luminen talvi. Tsemppiä liikuntaan, kannattaa nauttia näistä hyvistä säistä nyt kun niitä vielä on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, helpompi ottaa matot syrjään siksi aikaa :) Kiitos, totta puhut! Kiva kun kommentoit :)

      Poista
  3. Mä jotenkin totuin elämään ilman mattoja Epun pentuaikana niin hyvin, että meillä ei vieläkään ole kuin pari mattoa lattiassa. :D Joku iiiiiihana pörröinen karvamatto olisi kyllä olkkariin ihan unelma! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se on kyllä totta että siihenkin tottuu! :) Nyt varsinkin kun talvi tulee, matot on ihania! Juurikin joku muhkea karvamatto, millä voisi löhöillä peiton kanssa <3 Ah! :D

      Poista
  4. Hah, mä istun kans tosi usein lattialla telkkaria katsoessani. :D
    En oo tainnut aiemmin kommentoida mitään, mutta seurasin jo edellistä blogiasi. Kiva, kun kirjottelet taas, näitä on kiva lukea. Ja tsemppiä työnhakuun! :)
    -Jen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Jen :) Kiva kun kommentoit! Noh, me ainakin tiedetään paikkamme ;) Kiitos ja kivaa päivää!

      Poista
  5. Ihana tarjotin ja sopii muuten täydellisesti maton kanssa! Ja loistavaa, että sun blogi on taas auki! Sun juttuja on aina mukava lukea. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.