keskiviikko 26. elokuuta 2015

Volyymiripset

Volyymiripset, nyt ne on minullakin! Ihanaa olla massaa ;) No ei vaan, pitkän tauon jälkeen päätin palata ripsienpidennyksiin, mutta tällä kertaa halusin kokeilla paljon kehuttuja volyymiripsiä. Ripsienpidennykset helpottavat arkiaamujani todella paljon, ja saan vartin enemmän nukkuma-aikaa niin halutessani.

Volyymiripset ovat siitä ihanat, että niitä ei tunne lainkaan silmissä. Klassiset ripset tunsin kokoajan ja ne myös painoivat jos nukuin siten, että silmän kulma osui tyynyyn. Näissä volyymeissa on todella kevyt olo ja ne taipuvat tyynyn mukaan, kuin luonnolliset ripset.



Volyymiripset ovat todella ohuita, ja niitä kuuluu laittaa yhteen omaan ripseen useita. Niitä voi laittaa yhteen ripseen 2-9, riippuen halutusta tuuheudesta. Omat ripseni tehtiin neljällä, eli ensin kaksi volyymiripseä liimataan toisiinsa, sitten tämä haara liimataan omaan ripseen ja sitten koko pakettiin lisätään vielä haluttu määrä lisäripsiä.

Omat ripseni olivat hyvässä kunnossa, mutta silti ne näyttävät ihan naurettavan lyhyiltä tässä alla olevassa kuvassa. Käytimme minulle 13 mm pituisia, C-kaarevuudella olevia kuituja. Tämän kuvan alla siis kuva myös lopputuloksesta.






Tässä kuvassa oikean silmän ulkonurkan ripset ovat vielä hieman kiinnittyneet yhteen, kun tuo silmä on sellainen vuotaja-tyyppi ja ripset ovat olleet vielä kuvanottohetkellä hieman märät. Mielestäni tämä neljän kuidun yhdistelmä on juuri hyvä ja silti vielä luonnollinen. Lisäksi tykkään siitä, että volyymiripsissä sellaisia selkeitä aukkoja ei tule yhtä helposti, kuin klassisissa. Ja vielä yksi hyvä puoli volyymeista: usein huoltoaika pitenee ja joku teistä lukijoistakin kertoi, että ennen huoltoväli oli klassisissa ripsissä 3 viikkoa ja nyt volyymeihin siirryttyä huoltoväli on pidentynyt 5:een viikkoon. Tämän kertoo siis nopeasti laskettuna siitäkin, että vaikka volyymeiden hinta on alunperin korkeampi, ei se siinä loppusummassa ehkä kuitenkaan näy niin paljoa, sillä huollossa ei tarvitse rampata yhtä usein.

Ripset otin siis Espoossa, Lähderannassa sijaitsevassa Hius ja Kauneus Lähteessä, jonka omistavat ystäväni Noora ja Krista. Noora tekee kampaamohommia ja Krista hoitaa kauneushoitolan puolta. Kampaamokäynnistäni ja Olaplex-hoidosta (+ Olaplex -tajouksesta) voit lukea enemmän tästä postauksesta.

Krista tarjoaa kaikille Cava -blogin lukijoille sekä klassiset, että volyymiripset erikoishintaan.
Tarjoushinnat on voimassa, kun varaat aikasi elo- tai syyskuulle.
Jos olet suunnitellut kokeilevasi volyymeita, kannattaa kokeilla nyt, kun hinta on näin edullinen! :)

Klassiset ripsienpidennykset:
Uudet 80€ (norm. 95€)
Huoltoajat:
2 vko 35€ (norm. 45€)
3 vko 49€ (norm. 59€)
4 vko 59€ (norm. 69€)

Volyymiripset:
Uudet 90€ (norm. 105€)
Huoltoajat:
2 vko 55€ (norm. 65€)
3 vko 65€ (norm. 75€)
4 vko 75€ (norm. 85€)

Soita ja varaa aikasi: 0400 585 272
Tai varaa aika kätevästi netistä: hiusjakauneuslahde.fi

Saat alennuksen, kun kerrot saapuessasi Hius ja Kauneus Lähteeseen nähneesi tarjouksen Cava -blogissa.

Postaus on toteutettu yhteistyössä Hius ja Kauneus Lähteen kanssa.

2 kommenttia :

  1. haluatko esitellä sun tatuoinnit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan, kyllä ne aina välillä vilahtaakin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.