tiistai 11. elokuuta 2015

Ilta-auringossa

Nämä kaksi kuvaa vain osoittavat niin vahvasti sen, miksi rakastan kesää, aurinkoa, auringonlaskuja ja iltoja. Aivan täydellisiä hetkiä harrastelijakuvaajalle, nautiskelijalle, esteetikolle...

Oikeanpuoleisesta kuvasta kiitos Tuukalle.

Havahdun useasti tuijottavani olohuoneemme seinää, kun sälekaihtimien takaa tuleva valo luo ihania varjoja ja valoja. Varjoja on joskus kiva katsella ja miettiä mitä niissä näkyy, vähän kuin makaisi kumpupilvisen taivaan alla ja näkisi milloin yksisarvisia ja milloin koiranpentuja.

Takapihallamme on suuri vaahtera, se on tällä hetkellä runsaimmillaan ja niin kaunis. Puu suojaa meidän pihaa ja pitää kotimme viileänä hellepäivinä. Samalla se antaa näkösuojaa ja päästää kauniisti auringonsäteitä terassillemme. Meidän terassille paistaa ilta-aurinko ja juuri eilen makoilin taas tunnin verran aurinkotuolilla tuijotellen vaahteraa. Siinä samalla sain ratkaisun pariin mieltä askarruttaneeseen kysymykseen.

En tiedä onko ikä iskenyt, mutta huomaan tulleeni hieman höperöksi, musta tulee vuosi vuodelta enemmän fiilistelijä ja haaveilija. Ennen olin pedantti suorittaja, joka näkyy edelleen esim. töissä, mutta vapaa-ajalla huomaan hukkuvani ajatuksiin ja itsetutkiskeluun yhä useammin. Ja oon  myös huomannut, että aika itsensä kanssa on yksiä parhaita hetkiä päivässä. Silloin oivaltaa asioita ja mieli avartuu helposti, tällainen pohtiminen ja itsensä tiedostaminen ja ymmärtäminen on auttanut mua jo monessa stressaavassa tilanteessa. Tämän fiilistelypostauksen myötä toivottelen teille kaikille leppoisaa tiistaita :)

Onko ruudun sillä puolen samanlaisia haaveilijoita ja ajattelijoita? :)

PS. UASHMAMA -arvonnan voittaja on Laura! Laitan sinulle sähköpostia heti :) Onnea ja kiitos kaikille osallistuneille! Lisää kivoja arvontoja luvassa aivan varmasti ;)

14 kommenttia :

  1. Ihanaa että taas bloggaat! Oot ollu aina mun lemppari bloggaaja ja kaipasin sun kirjotuksia hirveesti. Kiitos siis kun palasit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla! Mukavaa päivää ja kiva kun kommentoit :) <3

      Poista
  2. Ihan huippua ku oot takasi! Mun lemppariblogi ehottomasti! Mielenkiinnolla odottelen uusia postauksiasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mahtavaa että seurailet :)

      Poista
  3. Laitoin sulle äsken spostia voitosta :). Mukavaa tiistaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, perille tuli! :) Samoin sinne!

      Poista
  4. Olet varmaan saanut jo paljon näitä "tervetuloa takaisin" -kommentteja, mutta pakko kommentoida itsekin. Oon seuraillut blogeja ja uusia postauksia viime aikoina lähinnä facebookin kautta, joten en tiedä onko paluusi jäänyt sen takia aiemmin huomaamatta. Tänään kuitenkin instagramia selaillessani huomasin kommenttisi toisen bloggaajan kuvissa, samalla hetkellä tulit mieleeni ja mietin vain, että "hetkinen... eikös sillä bloggaaja cavalla ollut aiemmin tuon niminen instagram-tili.." ja sit olinkin jo hetken päästä lukenut kaikki postaukset, jotka olet tänne ehtinyt kirjoittaa :D mutta AIVAN MAHTAVAA että oot alkanut kirjoittaa taas, sun blogista sai aina niin paljon inspiraatiota sekä pukeutumiseen että sisustukseen ja muuhun :) huippua! Musta on myös kiva, että sun kirjoituksista huomaa ton, että oot varmasti parin vuoden aikana hieman muuttunut ihmisenä ja tulee tälläisiä fiilistely/ajatuksen virta -tyylisiä postauksia, koska ne on kyllä nykyisin monessa blogissa harvassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa :) Ihanaa kun kommentoit, vaikka näitä tosiaan on tullut paljon, on aina yhtä herkistyttävää lukea - koska tämän on juuri sinulta ja yksilöllinen viesti minulle. Kiitos siis siitä :)

      Parin vuoden tauko on tehnyt henkisesti todella hyvää, huomasin että olin aivan jumissa itseni ja ajatusteni kanssa blogin loppuaikana ja tarvitsin irtiottoa koko blogimaailmasta, lopetin myös blogien lukemisen hetkeksi. Ihan mahtavaa, että olet messissä taas, kiitos ja tervetuloa! :)

      PS. jos tykkäät seurata Facebookin kautta blogeja, niin Cava löytyy täältä:
      https://www.facebook.com/pages/Cava/607807769359566

      Poista
  5. Ihan parasta, et oot tullu takas! :) tää oli ihan huippu-uutinen.
    Voisitko tehdä joskus postausta sun tatuoinneista? Itseltä löytyy niitä myös useampi ja aihe kiinnostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitos! :) Mulla ei ole ollut mielessä tehdä tatuointipostausta, mutta nyt kun niin moni on kysynyt, voisin miettiä jonkinlaista toteuttavani :) Kivaa päivää!

      Poista
  6. Kiva olisi, jos tekisit tatuoinneista postausta:) Täällä yksi, joka ei vaan ole saanut aikaiseksi käydä ottamassa omaansa, vaikka ideoita olisikin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitetaan korvan taa :) Tsemppiä pähkäilyyn ja kyllä se pakottava tarve tulee vielä - ja sitten saa aikaiseksi varattua ajan ;)

      Poista
  7. Ihana arm candy -kuva! Upea valo. Aikaisemmin en ookaan törmännyt noihin Hipaneman koruihin mutta nyt tuntuu etten saa sellaista pois mielestäni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! :) Olin itsekin tosi tyytyväinen kuvaan, sitä ei myöskään tarvinnut muokkailla sen kummemmin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.